TEKIJÄNOIKEUDET
Tuomas Hämäläinen, MikroPC, 14.11.2008, 8:33Teosto: hyvitysmaksu usb-muisteihin ja musakännyköihin
Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto eli Teosto on esittänyt, että hyvitysmaksu tulisi karhuta jatkossa myös musiikkipuhelimista sekä tietokoneen ulkoisista lisämuisteista.
Hyvitysmaksu nostaisi edullisempien puhelinten ja usb-muistien hintoja merkittävästi. Tällä hetkellä esimerkiksi mp3-soittimien reilun gigatavun muistikapasiteetista karhutaan seitsemän euron hyvitysmaksu.
Teosto perustelee vaatimuksiaan sillä, että sen mukaan puhelimia sekä lisämuisteja käytetään merkittävässä määrin tekijänoikeudella suojatun aineiston yksityiseen kopiointiin. Teosto julkisti asiaa koskevan selvityksen lokakuun loppupuolella.
Selvityksen mukaan musiikkiominaisuuksilla varustettujen matkapuhelinten määrä on jo ohittanut erillisten mp3-soitinten määrän. Selvityksen tulos ei yllätä, sillä lähes kaikilla uusilla puhelimilla voi tallentaa ja kuunnella musiikkia.
Digibokseissa yli 20 euron hyvitysmaksu
Lopullisen päätöksen hyvitysmaksuista sekä niiden laajuudesta tekee opetusministeriö. Lain mukaan maksu peritään niitä laitteita, joita käytetään merkittävissä määrin yksityiseen kopiointiin.
Viime vuonna maksun piiriin joutuivat hd dvd - ja blu-ray-levyt. Maksua on peritty jo entuudestaan muun muassa tyhjistä cd- ja dvd-levyistä, tallentavista digibokseista, mp3-soittimista ja analogisista tallennusvälineistä.
Nykyisellään hyvitysmaksun suuruus vaihtelee laitteen tallennuskapasiteetin mukaan. Rankimmin maksu kirpaisee yli 250 gigatavun kiintolevyllä varustetun digiboksin ostajaa, sillä laitteen myyntihinnasta menee 21 euroa tekijänoikeusjärjestöille.
Hyvitysmaksu kuumentaa tunteita
Teoston mukaan hyvitysmaksun pitäisi seurata teosten kopioinnin määrää ja maksu pitäisi kohdistaa tasapuolisesti laitteisiin, joille sisältöjä kopioidaan.
Monet kansalaisjärjestöt ja elektroniikkavalmistajat sen sijaan kritisoivat Teostoa hyvitysmaksujen kohtuuttomasta perinnästä.
Kriitikkojen mukaan Teosto vaatii joka vuosi uusia laitteita maksun piiriin, jolloin karhuttava summa kasvaa jatkuvasti.
naurettavin ja koko Suomen epäoikeudellisin laitos
Miten ihmeessä tuollainen ryövärioganisaatio voi olla edes olemassa?
Jos vaikka ostan yhden USB-muistitikun ja kopioin siihen jotain, ja sen jälkeen toisen muistitikun johon kopioin ensimmäiseltä tikulta jotain, Teoston mukaan tästäkin kuuluisi heille korvaus? Teosto pitäisi lähettää Islantiin koko väki.
Huh, käsittämätöntä touhua Teostossa. Elävät menneessä rassukat.
Voi hyvä luoja tätä teoston pohjatonta ahneutta , aivan säälittävää

