TIETOSUOJA
Juha-Matti Laurio, 5.11.2008, 15:14Verotietojen tirkistely toi sakkoja
Verohallinnon palveluksessa työskentelevä nainen on saanut tuomion verotietojen tirkistelystä.
Nainen oli tutkinut verotoimiston tietojärjestelmästä henkilöasiakkaiden tietoja, jotka eivät liittyneet viranhoitoon.
Nainen tutki neljän eri henkilön tietoja. Hän oli katsellut tietoja verohallinnon järjestelmästä yhteensä 20 kertaa. Tekojen taustalla oli kuolinpesän selvitys, johon nainen pyrki hankkimaan tietoja.
Tuomio henkilörekisteririkoksesta
Sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan rikokset ajoittuvat vuosille 2005 ja 2006, jolloin tuomittu henkilö työskenteli Jyväskylässä sijaitsevassa Sisä-Suomen verovirastossa.
Nainen tuomittiin maksamaan päiväsakkoja noin 600 euroa. Jyväskylän käräjäoikeuden päätöksen mukaan rikosnimikkeet olivat henkilörekisteririkos ja virkavelvollisuuden rikkominen.
Teot paljastuivat verohallinnon tekemässä sisäisessä tarkastuksessa.
Ja yllättäen kyseinen henkilö sai pitää työpaikkansa. Veikkaan että oikeassa yrityksestä moisesta olisi lentänyt pihalle.
Minua eivät kiinnosta edes tuttujen muusikoiden verotiedot. Mieluummin etsin heidän yhtiöidensä tietoja.
Verotiedothan ovat julkisia - kuka tahansa voi marssia verotoimistoon ja pyytää vaikka Paavo Lipposen viime verotuksen tietoja itselleen katsottavaksi joten miksi virkamiestä on tälläisestä rangaistu kun samaan aikaan verohallituksen pääjohtaja ei saanut edes moitteita Nostokonejupakassa jossa hän toimi omaa työnantajaansa vastaan ja konsultoi osittain omistamaansa yritystä kuinka minimoida verot?

