Microsoft pelkää avointa koodia
Google on vakavasti otettava kilpailija, mutta avoimen lähdekoodin kehittäjissä piilee vieläkin suurempia uhkia Microsoftin liiketoimintamallille, Microsoftin ohjelmistojen pääarkkitehti Ray Ozzie sanoi keskiviikkona.
Tutkimusyhtiö Sanford C. Bernsteinin strategiaseminaarissa New Yorkissa keskiviikkona puhunut Ray Ozzie sanoi, että avoimen koodin kehittäjät ovat merkittävä huolenaihe Microsoftille.
”Heillä ei ole minkäänlaisia vastuita osakkeenomistajille, mutta heillä voi olla mahdollisuus muuttaa markkinoita nopeastikin”, Ozzie arvioi Cnetin mukaan.
Toisaalta Ozzie myönsi Microsoftin myös hyötyneen avoimen koodin kehittäjien työstä yli ajan.
”Avoin lähdekoodi on kieltämättä tehnyt Microsoftista paljon vahvemman yhtiön, koska meidän on ollut pakko kehittää avoimen koodin tuotteiden kanssa yhteensopivia ohjelmistotuotteita”, Ozzie vastasi ZDNetin kysymykseen.
Ozzien mukaan uutta käyttöjärjestelmää ei enää suunniteltaisi sopimaan vain pc-laitteisiin. Hänen mielestään modernin järjestelmän pitää toimia monenlaisissa laitteissa eli pc-laitteiden lisäksi vaikka televisioissa, autoissa, mobiililaitteissa ja niin edelleen.
”Tietokone ei enää ole keskus, vaan käyttöjärjestelmä palvelee käyttäjää”, Ozzie aprikoi tulevaa kehitystä.
Varatoimitusjohtaja Ray Ozzie on noussut Microsoftin perustajan Bill Gatesin paikalle ohjelmistojätin strategiseksi huippuvisionääriksi viime mainitun ilmoitettua osittaisesta eläkkeelle vetäytymisestään kesäkuussa.
Google pakottaa Microsoftin varpaisilleen
Bernsteinin analyytikon Charles DiBonan kysymykseen Googlen vahvuuksista Ozzie vastasi, että hakujätin taloudellinen vahvuus ja monipuoliset palvelut tekevät siitä pelottavan vastustajan Microsoftille.
”Mutta Microsoftilla on paljon kokemusta kriisin kulttuurista. Alkupäivistä asti meillä on ollut joitakin ylivoimaisilta näyttäneitä kilpailijoita, joiden ohittaminen on tuntunut mahdottomalta.”
Ozzie viittasi Microsoftin untuvikkoaikojen koviin kilpailijoihin kuten tekstinkäsittelyohjelmia kehittäneeseen Lotukseen. Hän sanoi kilpailun vain vahvistaneen Microsoftia.
”Viimeksi näin kävi Xbox-konsoleissa, jotka luotiin kilpailemaan Sonyn videopelikonsoleiden kanssa. Aloimme kehittää pelialallakin avoimen koodin tuotteiden kanssa yhteensopivia ohjelmistoja”, Ray Ozzie kertoi Reutersille.
Yahoo vain keino vahvistaa nettibisneksiä
Hän arvioi myös epäonnistunutta Yahoo-ostoyritystä samaan tapaan kuin Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer viime viikolla.
”Yahoon hankinta ei koskaan ollut meille strategisesti elintärkeää. Kyse on visiosta, jolla täydennämme online -mainosalustaamme”, Ozzie toisti lähes sanatarkasti Ballmerin viime viikon kommentit.
Ozzien mukaan Microsoft jatkaa mieluusti neuvotteluja Yahoon kanssa uudelta pohjalta. Hän ei kuitenkaan suostunut kertomaan enempää neuvottelujen tavoitteista tai niiden etenemisestä.
Steve Ballmerin viime viikon puheista paistoi läpi lähes huojentuneisuus siitä, että Yahoo torjui Microsoftin suurella rahalla tekemät lähentelyt.
”Meille jäi sotakassaan runsaasti rahaa yritysostoja varten. Voitte kuvitella, että 50 miljardilla saa paljon”, Ballmer kertoi israelilaisille kuulijoilleen viime viikolla.

