Suomalainen kosketusnäyttötutkimus palkittiin
Suomalainen jättimäisiä kosketusnäyttöjä koskeva tutkimus sai viikonloppuna kansainvälistä tunnustusta.
Firenzessä pidettävä ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutusta käsittelevä tieteellinen kokous CHI 2008 on antanut Tietotekniikan tutkimuslaitoksen Hiitin kosketusnäyttötutkimukselle Best of CHI -kunniamaininnan.
Hiitin tutkimustyönä kehitetyt jättimäiset CityWall-kosketusnäytöt voivat olla kymmeniä metrejä leveitä. Ne perustuvat käyttäjän kädenliikkeitä seuraaviin infrapunakameroihin, jotka ensimmäisinä maailmassa on saatu kosketusnäyttöön kytkettynä toimimaan sekä päivä- että yövalaistuksessa.
Hiitin mukaan kosketusnäytöksi kelpaa mikä tahansa näyttö ja ne toimivat tarvittaessa myös ikkunalasin läpi.
Tutkimushanketta johtanut Hiitin dosentti Giulio Jacucci kertoo, että CityWall-näyttöjen etuja ovat alhaiset valmistuskustannukset ja se, että niitä voi käyttää suuri joukko ihmisiä samanaikaisesti.
”Näytöt soveltuvat esimerkiksi vuorovaikutteiseen tiedottamiseen ja mainostamiseen julkisissa tiloissa.”
CityWall-näyttöjen kehitystyö on osa Hiitin verkostoyhteiskuntaa tutkivaa Network Society -tutkimusohjelmaa. Hiit on Helsingin yliopiston ja Teknillisen korkeakoulun yhteinen tutkimuslaitos.
Yleisö pääsee testaamaan CityWall-näyttöä Helsingin Lasipalatsissa.

