OAJ tyrmää koululaisten omat läppärit

Kuva: Pekka Salonen
Hallituksen ajatus varustaa jokainen peruskoululainen omalla tietokoneella ei toteudu hetkessä. Hallitusohjelmaan kirjatun pilottiprojektin laajuus ja aikataulu ovat vielä auki.
Lisäksi opettajien ammattijärjestö OAJ pitää ajatusta alakoululaisten omista kannettavista tietokoneista mahdottomana. Päätöstä siitä, olisivatko koneet kannettavia vai pöytämalleja, ei ole tehty, mutta viestintäministeri Suvi Lindén pitää läppäriä hyvänä vaihtoehtona.
OAJ:n varapuheenjohtaja Anne Kolehmaisen mukaan kouluissa on kuitenkin ongelmia jo nykyisen konekannan teknisessä ylläpidossa. Hänen mielestään seurannaiskustannukset, kuten langattomien verkkojen virittäminen ja lisääntyvä it-tuen tarve olisivat kestämättömiä. Lisäksi opettajat tarvitsisivat pedagogista tukea.
”Pelkillä koneilla ei vielä paljoa tehdä, vaan niissä pitäisi olla ohjelmistoja. Johtamassani alakoulussa oppilaskohtainen määräraha on 113 euroa vuodessa. Sillä pitää kustantaa kirjat, kynät, kumit ja muut tarvikkeet. Softalle ei jää kummoisia rahoja.”
”Hallitus toteuttaa laajan kokeiluhankkeen, jonka tavoitteena on, että jokaisella peruskoululaisella on oppimisen keskeisenä välineenä käytössään oppilaskohtainen tietokone. Hanke toteutetaan ja rahoitetaan yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa.”
Matti Vanhasen II hallituksen ohjelma
Yritykset aktiivisina
Viestintäministeri Suvi Lindén kertoo jo kulttuuriministerinä nähneensä, että Suomen teknologisesta tietoyhteiskunnasta puuttuvat sisällöt. Siksi hanketta oppilaskohtaisista tietokoneista aiotaan suunnitella sisältöjen sekä oppilaan ja opettajan näkökulmasta.
Lindénin mukaan kyseessä on pitkän tähtäimen tavoite, joka on kirjattu hallitusohjelmaan siksi, että Suomen halutaan pysyvän tietoyhteiskuntakehityksen kärjessä.
”Tämä pitäisi nähdä tulevaisuuden visiona. Kokeillaan ja katsotaan, millainen koulu on 10–15 vuoden kuluttua.” Hänen mukaansa kokeiluun ei lähdetä teknologia edellä.
”Sisällöt ovat tärkeimmät, eli oppimateriaalia pitää saada sähköiseen muotoon. Myös opettajien koulutustarpeet ja koulujen perustekniikan vaatimukset pitää selvittää kokeilussa”, Lindén sanoo.
Näillä näkymin yritykset osallistuisivat valtion lisäksi koneiden hankintaan pilotin sadoille oppilaille. Aloite hankkeelle on tullut nimenomaan yrityksiltä.
Lue lisää aiheesta 27. huhtikuuta ilmestyneestä Tivistä.

