JOHTAMINEN
Tiina Siltala, 31.1.2012, 15:59Tuleva selvitys panee it-johtamisen syyniin
Tietohallintojen palvelutalo Sofigate ja Tietotekniikan liitto toteuttavat Tietohallintojen johtaminen -tutkimuksen nyt kolmannen kerran. Kysely lähetetään tietohallinnon, taloushallinnon ja liiketoiminnan päättäjistä valitulle otokselle.
Tutkimuksen tavoitteena on tutkia, miten yritysten ja julkisten organisaatioiden tietohallintoa johdetaan Suomessa. Vuosittain toistuvalla tutkimuksella kerätään systemaattisesti tietoja aiheesta ja tunnistetaan muutoksia ja trendejä vuosien saatossa.
Tutkimus kartoittaa ja kokoaa yhteen organisaatioissa työskentelevien johtotason henkilöiden näkemyksiä siitä, miten he näkevät tietohallinnon roolin organisaatiossaan ja miten tietohallintoa ja sen eri toimintoja johdetaan.
Tutkimus pyrkii selvittämään tietohallinnon johtamisen tilaa Suomessa useasta eri näkökulmasta. Tutkimuksessa selvitetään muun muassa tietohallintojen ja liiketoiminnan yhteistyötä ja hallintotapoja, yleistä johtamista sekä toiminnan mittaamista.
Tämän lisäksi tutkimuksessa kartoitetaan monipuolisesti tietohallintojen viestinnän tilaa, hanke- ja projektihallinnan tavoitteellisuutta, jatkuvien palveluiden johtamista sekä ict-kustannusten ja omaisuuden hallintaa.
Tutkimukseen vastanneilla on mahdollisuus saada vertailuraportti, jossa omia vastauksia verrataan tutkimuksen vastausjakaumiin.
TYÖELÄMÄ
Ken Moore, 18.5.2012 9:30It-ansioluettelo pitää tehdä it-kielellä
Ansioluettelo on kuin käyntikortti tai kirjallinen tapa esittäytyä uudelle henkilölle. »
IT-ULKOISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 15.5.2012 12:18Tieto sai 35 miljoonan euron it-ulkoistuksen Suomesta
TIETOTURVA
Annika Korpimies, 4.5.2012 12:07Verkkorikollisuus ei ole iso uhka, uskovat suomalaisjohtajat
JÄRJESTELMÄUUDISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 8.5.2012 12:58Helsingin SAP-ongelmat johtuvat rajapinnoista
KOKONAISARKKITEHTUURI
Kari Ahokas, 6.5.2012 7:05Kokonaisarkkitehtuuri tulee julkishallintoon - "termi on kieltämättä hyydyttävä"