ULKOISTUKSET
Olli Vänskä, 26.1.2012, 11:03Tieto nappasi ison it-ulkoistuksen Ruotsista
Lehtikonserni Stampen ulkoistaa suurimman osan it-palveluistaan Tiedolle. Sopimus kattaa käyttötuen, verkkopalvelut ja noin 2500 työasemaa, kertoo Computer Sweden.
”Ulkoistus koskee konsernin mediayrityksiä, mutta kirjapainoliiketoimintaa vain rajoitetusti, kertoo Stampenin CIO Inge Olausson.
Konserniin kuuluu 23 lehteä, muun muassa Göteborgs-Posten ja Vestmanlands Läns Tidning, ja sen liikevaihto on noin 5 miljardia kruunua. Osa konsernin it-palveluista on ulkoistettu eri toimijoille jo aiemmin.
Inge Olaussonin mukaan nyt tehtävän ulkoistuksen takana on erilaisia syitä.
”Ennen kaikkea kustannussäästöt sekä halu päivittää tekniikkaa ja lisätä joustavuutta."
Sopimuksen myötä 30:lle it-puolella työskennelleelle työntekijälle tarjotaan uutta työtä Tiedon leivissä. Olaussonin mukaan ulkoistuksesta syntyy ”kaksinumeroinen luku” miljoonasäästöjä.
Nyt tehty sopimus kestää viisi vuotta. Sopimukseen kuuluvat työpaikat siirtyvät maaliskuussa.
Tiedon viimesyksyinen konesalionnettomuus sai aikaan isoja otsikoita Ruotsin mediassa ja aiheutti miljoonatappioita monille suuryrityksille.
it-haaveri ei kuitenkaan Olaussonin mukaan koskenut Stampenia, ja hän sanoo että se ei vaikuttanut ulkoistuspäätökseen. ”Viime aikoina olemme kiinnittäneet huomiota turvallisuuteen, tukeen ja toiminnan varmistamiseen, mutta mediakohun jälkeen aivan erityisesti. Tuon kaltainen onnettomuus ei olisi vaikuttanut meidän toimintaamme.”
Ymmärrän kyllä julkisen sektorin olevan niin pahasti ulkona reaalimaailmasta, että tilaavat aina vain halvinta (riippumatta siitä kuinka kalliiksi se koituu), mutta että yksityinen firmakin hankkii jotain Tiedolta.
No, mikäs siinä - kapitalismi on itsekorjautuva järjestelmä. Lehtialallahan menee huonosti, ja konserneja kaatuu ennemmin tai myöhemmin. Enää ei liene epäselvyyttä siitä, mikä seuraavaksi.
Iso ulkoistus??? 30 työntekijää ja 2500 työasemaa.
Minusta kyseessä ei ole iso ulkoistus, jos kruunujen sijasta puhuttaisiin euroista, voisi kyseessä olla iso. Henkilöstö vähennetään puoleen ja yritys käärii voitot.
TYÖELÄMÄ
Ken Moore, 18.5.2012 9:30It-ansioluettelo pitää tehdä it-kielellä
Ansioluettelo on kuin käyntikortti tai kirjallinen tapa esittäytyä uudelle henkilölle. »
IT-ULKOISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 15.5.2012 12:18Tieto sai 35 miljoonan euron it-ulkoistuksen Suomesta
TIETOTURVA
Annika Korpimies, 4.5.2012 12:07Verkkorikollisuus ei ole iso uhka, uskovat suomalaisjohtajat
JÄRJESTELMÄUUDISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 8.5.2012 12:58Helsingin SAP-ongelmat johtuvat rajapinnoista
KOKONAISARKKITEHTUURI
Kari Ahokas, 6.5.2012 7:05Kokonaisarkkitehtuuri tulee julkishallintoon - "termi on kieltämättä hyydyttävä"
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.