IT-PROJEKTIT
Suvi Korhonen, 22.8.2011, 15:50Selitys puolustusvoimien palkkakaaokseen - masterdata meni rikki?
Puolustusvoimat korjaa edelleen palkanmaksussaan ilmenneitä ongelmia. Armeija uskoo saavansa järjestelmän kuntoon elokuun loppuun mennessä.
Ongelmat alkoivat jo toukokuussa järjestelmäuudistuksen myötä. Puolustusvoimien edustaja kertoi kesäkuussa vian johtuvan heistä itsestään eikä järjestelmän toimittaneista SAP:sta tai Logicasta.
”Kun siirretään 15 000 ihmistä vanhasta järjestelmästä uuteen, tiedot eivät käänny heti. On pakko tunnustaa, että tämä ei ole onnistunut meiltä siten kuin olisi pitänyt”, Puolustusvoimien tiedotuspäällikkö Eero Karhuvaara sanoi.
Purkalla kasattu tilkkutäkki
Palkanmaksun kaltaisissa elintärkeissä järjestelmissä ongelmat ovat sellaisia, että niillä päästään otsikoihin, ruotii johtava mentori Reino Myllymäki CxO Mentorilta.
Hän oli mukana kirjoittamassa viime vuonna ilmestynyttä Miksi tietojärjestelmäprojekti epäonnistuu -kirjaa, joka kokosi yhteen 61 kertomusta epäonnistuneista it-projekteista. Myllymäki arvioi, että projektin tilanne kuulostaa tyypilliseltä masterdatan siirtämisen ongelmalta.
”Masterdatan siirtämisessä usein aliarvioidaan siirtämisen vaikeus ja siihen varataan liian vähän aikaa”, Myllymäki kertoo.
Master dataa kutsutaan myös ydintiedoksi. Se on tietojärjestelmissä liiketoiminnan kannalta kriittistä tietoa, jota käytetään pääsääntöisesti aina samassa muodossa: esimerkiksi nimi- ja yhteystiedot.
Myllymäki huomauttaa, että tietojen harmonisointi ja järjestelmien integraatio ovat erillisiä asioita.
”Historiatiedon siirtämisessä eteen tulevat ongelmat eivät ole projektin ongelmia vaan sen organisaation yleisempi ongelma. Projekti ei siksi pyri niitä ratkaisemaan”, Myllymäki sanoo.
”Jokainen projekti pyrkii paikkaamaan niitä omalla paremmalla tai purkkapaikallaan. Lopulta masterdatan ongelma on kuin tilkkutäkki.”
Tutulta kuullostaa. Pahimmissa tietämissäni tapauksissa jotkut IT-alan yritykset ovat saneeranneet pihalle kyvykkäimmät asiantuntijansa syntipukkeina. Vaikka todellinen syy ei ole projektin itsensä vaan se, että asiakkaan päässä tietojärjestelmiä on paikkailtu dokumentoimattomilla purkkaratkaisuilla pahimmillaan vuosikymmen. Järjestelmia ei ole dokumentoitu kukaan asiakas tai uuden järjestelmän toimittaja ole tietoinen järjestelmään piilotetuista purkkaratkaisuista, jotka voivat sekoittaa koko järjestelmän toiminnän jokaisen pienenkin muutoksen jälkeen.
Vähän sama kun asiakas tilaisi uuden moottorin Toyota Corollaan ja kun mekaanikko ottaa työkalut mukaansa juuri tätä auto mallia varten. Asiakkaan päässä paljastuukin, että auto ei olekaan Toyota Corolla vaan Nissan ja lopulta paljustuu, että Nissanin sisällä ei olekaan alkuperäinen moottori vaan asiakkaan itsensä rakentama viritelmä, jonka irrottaminen on vaikeaa ja työlästä. Uuden moottorin asennus viivästyy ja aletaan syyttämään asentajaa miksi hän ei ole jo asentanut uutta moottoria.
Tietojärjestelmä asioista päättävät eivät pahimillaan ymmärrä edes sen verran, että ymmärtäisivät missä todellinen ongelma on ja, että syy ei ole sen rivityöntekijän vaan muualla. Näissä ongelma projekteissa syntyy sen takia paljon syyttömiä uhreja. Monia työuria on pilattu alkuunsa.
Selitys on tuokin. Osaamattomat projektin toteuttajat ovat muka syyttömiä. Kas kun ei keksitty syyttää pilvipalvelua. Olen ollut mukana siirtämässä tuhansien henkilöiden palkkatietoja järjestelmästä toiseen, ongelmiakin on ollut mutta osaava projektiporukka on niistä selvinnyt. Missä päin maailmaa projekti toteutettiin?
Taitaa kyseessä olla vain puolustusvoimien sisäinen kybersotaharjoitus, jonka tarkoituksena on esimerkinomaisesti näyttää minkälaatuisia häiriöitä ko toimenpiteillä on mahdollisuus saada aikaan.
Mikä palkanmaksussa muka on niin vaikeaa? Onhan historiassa tunnettu vuosituhansia palkkasoturin käsitekin. Ja näitä palkkoja on maksettu jo ennenkuin ensimmäistä tietokonetta edes oli keksitty.Turhaa selittelyä aivan selvästä asiasta. Aina on ollut ja tulee olemaan ammattisotilaita.
TYÖELÄMÄ
Ken Moore, 18.5.2012 9:30It-ansioluettelo pitää tehdä it-kielellä
Ansioluettelo on kuin käyntikortti tai kirjallinen tapa esittäytyä uudelle henkilölle. »
IT-ULKOISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 15.5.2012 12:18Tieto sai 35 miljoonan euron it-ulkoistuksen Suomesta
TIETOTURVA
Annika Korpimies, 4.5.2012 12:07Verkkorikollisuus ei ole iso uhka, uskovat suomalaisjohtajat
JÄRJESTELMÄUUDISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 8.5.2012 12:58Helsingin SAP-ongelmat johtuvat rajapinnoista
KOKONAISARKKITEHTUURI
Kari Ahokas, 6.5.2012 7:05Kokonaisarkkitehtuuri tulee julkishallintoon - "termi on kieltämättä hyydyttävä"
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.