YRITYSOHJELMISTOT
Aleksi Kolehmainen, 30.1.2012, 9:50SAP: voimme lisensoida Hanan Oraclelle
Yritysohjelmistojätti SAP saattaa tulevaisuudessa lisensoida keskusmuistin varassa toimivan Hana-tietokantansa kilpailijalleen Oraclelle.
Näin visioi yhtiön toinen toimitusjohtaja Bill McDermott saksalaislehti Frankfurter Allgemeine Zeitungin haastattelussa, kirjoittaa uutistoimisto Reuters.
”Se olisi mahdollista. Kysymys on siitä, voiko Oracle kuvitella sitä [mahdolliseksi]”, McDermott sanoi lehdelle Reutersin mukaan.
Hän korostaa haastattelussa myös, että teknologia-alusta ei ole oikea alusta, jollei se ole avoin kumppaneille ja kilpailijoille.
SAP kehui aiemmin tammikuussa osavuosikatsauksen julkistamisen yhteydessä, että yhtiö myi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä Hana-teknologiaa jo 160 miljoonan euron edestä.
Oraclen kilpailija Hanalle on TimesTen-tietokanta, jota se tarjoaa Exalytics-laitteeseen valmiiksi paketoituna.
TYÖELÄMÄ
Ken Moore, 18.5.2012 9:30It-ansioluettelo pitää tehdä it-kielellä
Ansioluettelo on kuin käyntikortti tai kirjallinen tapa esittäytyä uudelle henkilölle. »
IT-ULKOISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 15.5.2012 12:18Tieto sai 35 miljoonan euron it-ulkoistuksen Suomesta
TIETOTURVA
Annika Korpimies, 4.5.2012 12:07Verkkorikollisuus ei ole iso uhka, uskovat suomalaisjohtajat
JÄRJESTELMÄUUDISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 8.5.2012 12:58Helsingin SAP-ongelmat johtuvat rajapinnoista
KOKONAISARKKITEHTUURI
Kari Ahokas, 6.5.2012 7:05Kokonaisarkkitehtuuri tulee julkishallintoon - "termi on kieltämättä hyydyttävä"