VERKKOHYÖKKÄYKSET
Jarmo Seppälä, Tekniikka&Talous, 22.2.2012, 10:40Ruotuväki: Haktivisteista ei ole ollut riesaa Suomen armeijalle
Tietovuodot ja verkkohyökkäykset eivät ole aiheuttaneet erityistoimia Puolustusvoimissa, Ruotuväki-lehti kertoo.
Viime viikkoina verkkohyökkäyksen kohteeksi ovat joutuneet esimerkiksi Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA sekä liittovaltion kauppakomissio.
Valmisteilla oleva tuoteväärennöksiä ja piratismia rajoittava Acta-sopimus herättää voimakasta vastustusta. Hyökkäykset ovat osa tätä vastustusta.
Tietohallintopäällikkö Catharina Candolin kertoo, että verkkoon siirtynyt kansalaistottelemattomuus eli haktivismi on lähinnä ylimääräistä vaivaa aiheuttavaa tihutyötä.
"Verkkosivujen kaatamisesta koituva haitta ei ole erityisen suuri, Puolustusvoimien toimintaa sillä ei onnistuttaisi keskeyttämään", Candolin sanoo Ruotuväen mukaan.
Suoraan puolustusvoimiin kohdistuvia tietojen kalasteluyrityksiä ei Candolinin mukaan ole havaittu.
Lähde: Tekniikka&Talous
TYÖELÄMÄ
Ken Moore, 18.5.2012 9:30It-ansioluettelo pitää tehdä it-kielellä
Ansioluettelo on kuin käyntikortti tai kirjallinen tapa esittäytyä uudelle henkilölle. »
IT-ULKOISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 15.5.2012 12:18Tieto sai 35 miljoonan euron it-ulkoistuksen Suomesta
TIETOTURVA
Annika Korpimies, 4.5.2012 12:07Verkkorikollisuus ei ole iso uhka, uskovat suomalaisjohtajat
JÄRJESTELMÄUUDISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 8.5.2012 12:58Helsingin SAP-ongelmat johtuvat rajapinnoista
KOKONAISARKKITEHTUURI
Kari Ahokas, 6.5.2012 7:05Kokonaisarkkitehtuuri tulee julkishallintoon - "termi on kieltämättä hyydyttävä"