MOBILE BUSINESS
Niclas Storås, 29.1.2012, 20:45"Android tulee olemaan melkoinen yhteensopivuussotku" - laajasta laitekirjosta ongelmia

Älypuhelimet alkavat olla vasta pikku hiljaa kypsiä käyttäjille, uskoo Esko Hannula (kuvassa). Hän on laadunvarmistukseen erikoistuneen Qentinelin toimitusjohtaja ja oli yksi Tietoviikon Mobile Business -tapahtuman puhujista.
”Se on uutinen, että mobiililaitteella voi tehdä sellaisia asioita, joita on jo kymmenen vuotta sitten luvattu”, Hannula naurahtaa. Hän tarkoittaa sitä, että esimerkiksi uudella Windows Phonella voi avata Word-tiedoston kivutta ja muokata sitä.
Hannulan mukaan mobiilisovelluksia tulisi kohdella kuin mitä tahansa muita sovelluksia. Niiden on toimittava, kuten luvataan.
Mutta kaksi asiaa tulee Hannulan mukaan mobiililaitteissa pysymään. Pienen koon vuoksi älypuhelimia on hankala käyttää ja laaja kirjo ohjelmia sekä laitteita luo yhteensopivuusongelmia.
Kuka markkinoilla pärjää?
Laitteiden ja sovellusten yhteensopivuus kasvattaa markkinaa, Hannula neuvoo.
Hänen mukaansa markkinajohtajuuteen on kaksi reittiä. Yksi niistä on standardointi, jossa sitoutetaan käyttämään jotain määritelmää. Toinen on markkinajohtajuuden reitti, johon muut voivat liittyä. Tätä polkua esimerkiksi Microsoft on kulkenut.
Mutta kilpailussa ei ole toivoa pärjätä, ellei käyttäjiä huomioida kunnolla.
Tulevaisuudessa mobiilisovellukset saavuttavat nykyistä laajemmin eri käyttäjäryhmät, kuten vanhukset. Silloin sovelluksien ja laitteiden on toimittava.
”Android tulee olemaan melkoinen yhteensopivuussotkut”, Hannula lataa.
Lisäksi Hannula uskoo, että Applen tarkkaan kontrolloitu järjestelmä alkaa rajoittamaan kasvua.
”Yhtiöllä on pörssissä kasvupaineet, jotka pakottavat Applea miettimään asioita uudelleen.”
”Kaiken kuitenkin lopulta ratkaisee se, mitä mieltä tavalliset ihmiset ovat”, hän sanoo.
Siis ei mitään sisältöä koko jutussa. Luettelo päivänselviä asioita.
Mieluummin standardit + laitekirjo kuin yksi de facto "standardi" jota ei kukaan paimenna.
Tuo on aito eurooppalainen lähestymistapa kaikkeen: standardisointi. Siksi kai olemmekin johtaja maanosa maailmassa.
"Hannulan mukaan mobiilisovelluksia tulisi kohdella kuin mitä tahansa muita sovelluksia. Niiden on toimittava, kuten luvataan."
Koska Windows tietokoneet ja älypuhelimet alkavat toimia niinkuin luvataan. Loppuuko päivityskierre?
TYÖELÄMÄ
Ken Moore, 18.5.2012 9:30It-ansioluettelo pitää tehdä it-kielellä
Ansioluettelo on kuin käyntikortti tai kirjallinen tapa esittäytyä uudelle henkilölle. »
IT-ULKOISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 15.5.2012 12:18Tieto sai 35 miljoonan euron it-ulkoistuksen Suomesta
TIETOTURVA
Annika Korpimies, 4.5.2012 12:07Verkkorikollisuus ei ole iso uhka, uskovat suomalaisjohtajat
JÄRJESTELMÄUUDISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 8.5.2012 12:58Helsingin SAP-ongelmat johtuvat rajapinnoista
KOKONAISARKKITEHTUURI
Kari Ahokas, 6.5.2012 7:05Kokonaisarkkitehtuuri tulee julkishallintoon - "termi on kieltämättä hyydyttävä"
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.