DATA CENTER MANAGEMENT 2012
Susanna Lyytikäinen, 11.2.2012, 7:25Onko Suomi konesalien onnela?
Suomella on monia mahdollisuuksia markkinoida itseään konesaleille suopeana ja turvallisena maana.
Tätä mieltä oli ainakin lakitoimisto Bird & Birdin senior associateJesper Nevalainen, joka puhui Tietoviikon Data Center Management 2012 -tapahtumassa torstaina.
Toimilupia ei tarvita
”Suomessa ei tarvita mitään toimilupia konesalien rakentamiselle ja kansainväliselle toiminnalle. Teleurakointi-ilmoituskin poistui vuonna 2008. Meillä on hyvin vähän lupaviidakkoa, mikä on myönteinen asia”, Nevalainen kuvaili.
”Joissakin maissa tarvitaan toimilupa esimerkiksi valokuitukaapeleiden hankkimiseen.”
Ainoat lain asettamat rajoitukset liittyvät maankäyttö- ja rakennuslakiin. Kun kyse on yleisestä teletoiminnasta, on myös tehtävä viestintämarkkinalain mukainen teletoimintailmoitus.
Lainsäädäntö tunnustaa Suomessa laajasti tietoturvan
Tietoturvaan ja luottamuksellisuuteen liittyviä normeja, jotka koskevat konesalejakin, löytyy toki esimerkiksi perustuslaista, henkilötietolaista, laista sähköisen viestinnän tietosuojasta, viestintämarkkinalaista ja rikoslaista.
Ohjeita antavat myös Valtionhallinnon tietoturvallisuuden johtoryhmä Vahti sekä Kansallinen turvallisuusauditointikriteeristö Katakri (pdf). Vahti on yksi maailman kattavimmista julkisista tietoturvaohjeista.
”Suomessa valtiolla ei kuitenkaan ole mitään yleistä oikeutta seurata ja monitoroida tietoja ja dataa”, Nevalainen sanoi. Tallenuspalvelujen tarjoajallakaan ei ole yleistä velvoitetta valvoa säilyttämäänsä tietoa.
Joitakin poikkeuksia tähän tuovat esimerkiksi pakkokeinolaissa ja esitutkintalaissa mainitut tilanteet sekä teollis- ja tekijänoikeuksia koskevat riita-asiat.
Kaiken kaikkiaan Suomen geopoliittinen sijainti ja yhteiskuntarakenne, lainsäädännön laajasti tunnustama tietoturva, ennakoitavissa olevat viranomaisvaatimukset ja yhteistyökykyiset viranomaiset puhuvat Suomen puolesta erinomaisena konesalimaana.
”Eikä pidä unohtaa maamme koulutettua ja kielitaitoista työvoimaa”, Nevalainen lisäsi.
Kun Suomesta viedään kaikki muut elämisen mahdollisuudet, on pakko ottaa tilalle mitä tahansa...
Hyvä. Vielä kun ryhtyy TVO:n tai Fortumin kimppaan saa sähkön nettohinnalla.
Kunhan verotuksella ei sitten mentäisi sössimään tätäkin mahdollisuutta....
TYÖELÄMÄ
Ken Moore, 18.5.2012 9:30It-ansioluettelo pitää tehdä it-kielellä
Ansioluettelo on kuin käyntikortti tai kirjallinen tapa esittäytyä uudelle henkilölle. »
IT-ULKOISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 15.5.2012 12:18Tieto sai 35 miljoonan euron it-ulkoistuksen Suomesta
TIETOTURVA
Annika Korpimies, 4.5.2012 12:07Verkkorikollisuus ei ole iso uhka, uskovat suomalaisjohtajat
JÄRJESTELMÄUUDISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 8.5.2012 12:58Helsingin SAP-ongelmat johtuvat rajapinnoista
KOKONAISARKKITEHTUURI
Kari Ahokas, 6.5.2012 7:05Kokonaisarkkitehtuuri tulee julkishallintoon - "termi on kieltämättä hyydyttävä"
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.