CIO
Henri Laakso, 1.2.2012, 20:42Näin tulet toimeen talousjohtajan kanssa
Talousjohtajat käyttävät yrityksissä entistä enemmän valtaa. Uutispalvelu Networkworld on listannut sivuillaan neuvoja, miten tietohallintojohtajan kannattaa lähestyä yhtiönsä talousjohtajaa.
1. Puhu euroissa ja senteissä
Talousjohtajat puhuvat finanssipuolen kieltä. Jos aiot pyytää johtajalta rahoitusta it-puoelle, puhu hänen kieltään. Talousjohtajat haluavat kuulla liiketoiminnalliset perusteet tietotekniikkamenoille.
”Mielestäni useat tietohallintojohtajat joutuvat käymään läpi pitkiä kustannus-hyöty-keskusteluja talousjohtajansa kanssa”, sanoo talousyhtiö The Hartfordin johtaja Mike Dandini Networkworldille. Dandini jatkaa, että teknologian toiminnallisuuksien korostaminen talousjohtajalle on väärä lähestymistapa.
2. Muista, että olette samalla puolella
Vaikka talousjohtajat voivat pitää it:tä vain yhtenä kustannuspaikkana, tietohallintojohtajat ja talousjohtajat johtavat toimintoja, jotka vaikuttavat koko organisaatioon. Kaikki yrityksen työntekijät ovat riippuvaisia siitä, että it-osasto saa työnsä tehtyä. Samalla yritykset ovat myös vaarassa joutua konkurssiin, jos ne eivät pysy budjetissaan.
Molempien ryhmien tavoitteena on menestyä, joten myös molempien osastojen pitäisi saada sovittua yhdessä yrityksen tietotekniikkainvestoinneista.
3. Älä vastusta omien laitteiden tuloa
Tutkimusten mukaan työntekijöiden omien laitteiden käyttö yrityksissä jatkaa kasvuaan. Tietohallintojohtajat, jotka kieltäytyvät tukemasta omien laitteiden käyttöä, saattavat nähdä liiketoimintojen edustajien kääntyvän itse suoraan konsulttien tai it-palveluntarjoajien puoleen.
Talousjohtaja tulee todennäköisesti huomaamaan, jos yrityksessä käytetään kuluja päällekkäisiin asioihin tai teknologioihin. Johtajien kannattaakin työskennellä yhdessä ja kehittää suunnitelma, joka huomioi myös työntekijöiden omiin laitteisiin liittyvät talousjohtajan tontille kuuluvat näkökulmat.
4. Kehitä keskinäistä kunnioitusta
Kun yhtiön rahoja käytetään teknologiaan, joka edistää yrityksen liiketoimintaa, yksiköt huomaavat tietohallinnon merkityksen. Kun tietohallinto osoittaa talousosastolle ymmärtävänsä yrityksen liiketoiminnan tarpeita, tämä auttaa rakentamaan keskinäistä luottamusta molempien osastojen välille.
Tämä onkin välttämätöntä muun muassa silloin, kun tietohallintojohtaja odottaa talousjohtajan antavan tukea uusille teknologiahankkeille. Jos talousjohtaja näkee tietotekniikan vain kuluna, sen tärkeyttä liiketoiminnalle on vaikeutta perustella, sanoo tutkimusyhtiö Forresterin pääanalyytikko Bobby Cameron Networkworldille.
5. Hanki asiakkaita
Liiketoiminnasta perillä oleva tietohallintojohtaja keskittyy hyödyntämään tietotekniikkaa yrityksen liiketoiminnan tavoitteiden edistämiseen.. Tällaisesta mentaliteetista myös talousjohtajat pitävät. Tietohallintojohtajan tulisikin keskittyä miettimään, miten hän nimenomaan voi tuoda lisää arvoa liiketoiminnalle: esimerkiksi it-puolen palveluilla ja tuotteilla edistää yrityksen markkinaosuuden kasvua.
Kulujen hallinta tulee olemaan tärkeätä myös tulevaisuuden tietohallinto- ja talousjohtajille. Kumpikaan ei tule kuitenkaan tekemään siitä kynnyskysymystä, kun asiakkuudet ovat kyseessä.
TYÖELÄMÄ
Ken Moore, 18.5.2012 9:30It-ansioluettelo pitää tehdä it-kielellä
Ansioluettelo on kuin käyntikortti tai kirjallinen tapa esittäytyä uudelle henkilölle. »
IT-ULKOISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 15.5.2012 12:18Tieto sai 35 miljoonan euron it-ulkoistuksen Suomesta
TIETOTURVA
Annika Korpimies, 4.5.2012 12:07Verkkorikollisuus ei ole iso uhka, uskovat suomalaisjohtajat
JÄRJESTELMÄUUDISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 8.5.2012 12:58Helsingin SAP-ongelmat johtuvat rajapinnoista
KOKONAISARKKITEHTUURI
Kari Ahokas, 6.5.2012 7:05Kokonaisarkkitehtuuri tulee julkishallintoon - "termi on kieltämättä hyydyttävä"