IT-MARKKINAT
Preston Gralia, 14.2.2012, 14:05Microsoft pysyy yritysten hovihankkijana
Applen rynnistys jatkuu kuluttajamarkkinoiden ohella myös yrityksissä, joissa iPhonet ja iPadit valtaavat uusia käyttäjiä. Eräät ennustavat jo Applen nakertavan Microsoftin asemaa yritysjärjestelmien toimittajana.
Toiset it-asiantuntijat kuitenkin väittävät, että näin ei tule käymään, Cio.com kirjoittaa.
Tutkimusyhtiö Forresterin vuoden vaihteessa julkistama ennuste sai monen hieraisemaan silmiään.
Sen mukaan yritykset käyttävät tänä vuonna Applen laitteisiin rahaa kokonaista 19 miljardia dollaria, kun vuonna 2011 yritykset ostivat Applen tuotteita 12 miljardilla dollarilla. Kasvua ennusteessa on viime vuodesta peräti 58 prosenttia.
Ja Applen tahti sen kuin kiihtyy; vuonna 2013 yritykset ostavat yhtiöltä rautatavaraa jo 28 miljardilla dollarilla, Forrester ynnäilee.
Analyytikko Andrew Bartels sanoi ennusteen julkistamisen yhteydessä, ettei it-markkinoiden suurin mullistava voima ole suinkaan pilvilaskenta, vaan Applen ilmestyminen kehiin.
"Applen nopea kasvu yritysmarkkinoilla oli vuoden 2011 suurin yllätys. Kasvu jatkuu entistä kiihkeämpänä tänä vuonna", Bartels totesi tammikuun alussa.
Apple tunkee firmoihin kaikista luukuista
Andrew Bartels näkee useita syitä Applen tuotteiden käytön lisääntymiseen yrityksissä. Hänen mielestään yhtiö on tullut yrityksiin etuovesta eikä suinkaan takaovesta, kuten monet arvostelijat huomauttavat.
Yritysten huippujohtajat ja muut avainhenkilöt ovat kantaneet töihin omia laitteitaan paraatiovesta eli ottaneet enemmittä puheitta käyttöönsä Applen kannettavia kuten älypuhelimia, iPadeja ja MacBook Air-laitteita.
Tavalliset työntekijät ovat sitten sitä takaoven väkeä, joka kuljettaa omia kannettaviaan töihin it-osastolta vaivihkaa, Bartels arvelee.
Toinen kasvun syy liittyy Applen johtajanvaihdokseen viime vuoden lopulla Steve Jobsin kuoltua.
"Yhtiö ei ole vieläkään varsinaisesti yritysmarkkinoille suuntautunut laitetoimittaja. Mutta nykyinen toimitusjohtaja Tim Cook on Jobsia yrittäjähenkisempi. Cookin johdolla Apple on perustanut yritysmarkkinoinnin ryhmän, joka tarjoaa asiakkaille volyymialennuksia muun muassa iPadeista", Bartels huomauttaa.
Forresterin toinen analyytikko Frank Gillett tukee kollegansa mielipiteitä.
"Microsoftin hallitseva asema yrityksissä on ohitse. Yritysmarkkinat ovat entistä heterogeenisemmät, koska eri valmistajien kannettavia laitteita on jo niin paljon. Sitä paitsi useimmat uudet kannettavat eivät käytä Windows-alustaa. Teknologian kotikäyttö yritysten it-osastojen valvonnan ulottumattomissa on sitä paitsi lisääntynyt huimasti", Gillett perustelee.
Forrester arvioi hiljattain, että yli viidennes it-työntekijöistä käyttää jo Applen kannettavia laitteita töissä. Useimmiten henkilöstö on itse ostanut laitteensa.
Viisas raha lyö vetoa Microsoftin puolesta
Applen kutkuttelevista asetelmista huolimatta moni asiantuntija uskoo, että Microsoftin valta-asema yritysmarkkinoilla ei hevin horju, Cio.com kirjoittaa.
Ensinnäkin Applen tapainen vaivihkainen hivuttautuminen yrityksiin ei voi olla pitkäjänteinen liiketoimintasuunnittelma.
Kannettavien laitteiden myyminen yksi tai kaksi kerrallaan ei milloinkaan tule syrjäyttämään Microsoftin tapaa vyöryttää ohjelmistoja, palveluja ja rautatavaraa kokonaisten suuryritysten kattavien, keskittyjen it-hankintojen kautta.
Sitä paitsi Apple ei voi laskea pitkän aikavälin liiketoimintaansa sen varaan, että käyttäjät maksavat laitteensa jatkuvasti omista lompakoistaan.
Näitä vieläkin suurempi tekijä on hintakysymys. Yritykset ovat nykyään aivan liian hintatietoisia, jotta ne suostuisivat mihinkään ylimääräisiin kustannuksiin, joita alalla kutsutaan myös Apple-veroksi.
MacBook Air on monen mielestä markkinoiden eturivin ultrabook, mutta niin on sen hintakin. Tableteissa iPad on vielä vahvoilla, mutta Microsoftin Windows 8 -laitteet tekevät kovaa vauhtia tuloaan. Sitä paitsi monessakaan yrityksessä ei ole käyttöä iPadille.
Kaiken lisäksi Applelta puuttuu yritysten tarvitsemia ohjelmistotyökaluja, eikä se näytä niitä vakavissaan aikovan edes kehittää.
Myös pilvipalvelut tekevät työtä Microsoftin eduksi.
Koska suurin osa yritysten ohjelmistoista ja it-palveluista kehittyy pilvipohjaisiksi, itse laitteiden valmistajien merkitys pienenee.
Applen laitteisiin ei siis kannata sitoa ylimääräistä rahaa, jos vastineeksi saa vain alustan tai selaimen yrityspilven käyttöä varten.
Cio.com ei usko, etteikö Applen painoarvo kasvaisi yritysmaailmassa parin seuraavankin vuoden aikana. Markkinoilla on varmasti tilaa ja myös tarvetta yhtiön laitteille.
Tästä huolimatta valtikka pysyy tukevasti Microsoftin kourissa.
Käännös: Markku Pervilä
TYÖELÄMÄ
Ken Moore, 18.5.2012 9:30It-ansioluettelo pitää tehdä it-kielellä
Ansioluettelo on kuin käyntikortti tai kirjallinen tapa esittäytyä uudelle henkilölle. »
IT-ULKOISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 15.5.2012 12:18Tieto sai 35 miljoonan euron it-ulkoistuksen Suomesta
TIETOTURVA
Annika Korpimies, 4.5.2012 12:07Verkkorikollisuus ei ole iso uhka, uskovat suomalaisjohtajat
JÄRJESTELMÄUUDISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 8.5.2012 12:58Helsingin SAP-ongelmat johtuvat rajapinnoista
KOKONAISARKKITEHTUURI
Kari Ahokas, 6.5.2012 7:05Kokonaisarkkitehtuuri tulee julkishallintoon - "termi on kieltämättä hyydyttävä"
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.