DATA CENTER MANAGEMENT 2012
Susanna Lyytikäinen, 12.2.2012, 21:26Kuinka energiasyöppö konesali kesytetään
Tiesitkö, että tietotekniikka aiheuttaa kaksi prosenttia koko maailman hiilidioksidipäästöistä?
”Myös konesaleilla on merkittävä hiilijalanjälki”, kertoi Motivan johtava asiantuntija Petri Nieminen Tietoviikon Data Center Management 2012 -tapahtumassa torstaina.
Konesalien määrä ei ole ainakaan laskussa, koska palvelinten ulkoistaminen lisääntyy.
Lisäksi Suomen puolesta datakeskusten sijoituspaikkana puhuvat monet seikat: vapaajähdytykssen mahdollistava viileä ilmasto, geologinen ja poliittinen vakaus, vahva ympäristöteknologiaosaaminen sekä eurooppalaisittan edullinen sähkö.
Mutta voisiko jo olemassaolevien konesalien hiilijalanjälkeä pienentää?
Sähkönkulutusta mahdollista vähentää jopa 350 gigawattintuntia
Niemisen mukaan konesalit ahmaisevat tällä hetkellä arviolta 0,5–1,5 prosenttia koko Suomen sähkönkulutuksesta. Konesaliin tuotu sähkö muuttuu koneiden käytössä lähes kokonaan lämmöksi, joka ohjataan ulos. Sähköstä puolet hotkaisevat palvelimet, ja myös jäähdytys ja ilmastointi vaativat osansa.
Nieminen on ollut mukana viime vuonna toteutetussa Energiatehokas konesali -hankkeessa. Hankkeen koordinaattorina toimi Motiva ja rahoittajana työ- ja elinkeinoministeriö. Mukana oli myös useita muita yrityksiä.
Hankkeen tavoitteena oli selvittää nykyisten konesalien energiatehokkuutta.
”Visiomme oli, että konesalien lisääntymisestä huolimatta energiankulutus saataisiin taitettua”, Nieminen kertoi.
Selvityksen myötä julkaistiin Energiatehokas konesali -opas (pdf). Sen mukaan Suomen konesalien sähkönkulutusta olisi mahdollista vähentää jopa 350 gigawattituntia, mikä taas tarkoittaisi yli 35 miljoonan euron säästöä vuosittain.
Selvityksen vinkit pähkinänkuoressa ovat:
- Optimoi jäähdytysjärjestelmä – se on konesalin suurin energiasyöppö.
- Optimoi ups- eli sähkönsyötön varmistuslaitteisto. Käytä korkean hyötysuhteen laitteita.
- Valitse energiatehokkaat laitteet.
- Hyödynnä hukkalämpö – se on ilmaista energiaa.
- Optimoi ja virtualisoi palvelinten käyttö.
- Järkevöitä ilmankostutus ja -kuivaus. Suomen ilmastossa kosteutus- ja kuivauslaitteiden tarve on yleensä vähäistä.
- Kiinnitä huomiota valaistukseen. Suosi led-valaisimia.
Aiemmin verkkopalvelussa
TYÖELÄMÄ
Ken Moore, 18.5.2012 9:30It-ansioluettelo pitää tehdä it-kielellä
Ansioluettelo on kuin käyntikortti tai kirjallinen tapa esittäytyä uudelle henkilölle. »
IT-ULKOISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 15.5.2012 12:18Tieto sai 35 miljoonan euron it-ulkoistuksen Suomesta
TIETOTURVA
Annika Korpimies, 4.5.2012 12:07Verkkorikollisuus ei ole iso uhka, uskovat suomalaisjohtajat
JÄRJESTELMÄUUDISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 8.5.2012 12:58Helsingin SAP-ongelmat johtuvat rajapinnoista
KOKONAISARKKITEHTUURI
Kari Ahokas, 6.5.2012 7:05Kokonaisarkkitehtuuri tulee julkishallintoon - "termi on kieltämättä hyydyttävä"