IT-BAROMETRI
Kauko Ollila, 1.11.2011, 14:06Ken it:ssä pihtaa, se bisnestään vihaa
Ict on liiketoiminnalle periaatteessa tärkeää, mutta sitä ei johdeta eivätkä käytännön esimerkit tue ylevää lausumaa, ilmenee Tietotekniikan liiton julkaisemasta neljännestä IT-barometrista.
Tutkimuksen uusia erityisteemoja olivat kuluttajistuminen ja pilvipalvelut. Pilvet ovat vielä kaukana tosielämästä, mutta senkin nopeammin tulee kuluttajistuminen kaikenlaisten päätelaitteiden muodossa ja ”vaikka väkisin”, kuten asian sanoo Turun yliopiston tietohallintojohdon koulutusohjelman tutkimusjohtaja Tomi Dahlberg, yksi kyselyn laatijoista.
Suhtautuminen it-investointeihin ja it:hen yleensä on parantunut aiemmasta. Tietotekniikan soveltaminen sai tähän asti korkeimman arvosanansa, joka on nyt 7,8.
It-hankkeet ovat onnistuneet kuluvana vuonna aiempaa paremmin, mutta siltikin vain 43 prosenttia vastaajista kokee, että projektit pysyvät aikataulussa. Ne organisaatiot, jotka eniten säästävät, ovat vastausten mukaan myös pahiten lirissä viivästysten ja budjetin ylitysten muodossa.
It on taktisen, ei strategisen tykistön roolissa
It:n tärkeyttä liiketoiminnalle mittaava it-indeksi nousi nyt laskusuhdannetta edeltäneelle vuoden 2008 tasolle. Indeksin muuttujista merkittävin on it:n mahdollistaman liiketoiminnan kasvaminen selvästi edellisvuodesta.
Tietotekniikkatoimintoja myös ohjataan vahvasti vallitsevan taloustilanteen mukaan, ei niinkään pidempijännitteisinä investointeina.
Baron mukaan it-budjetit todennäköisesti kasvavat selvästi parin vuoden takaa, mutta epävarma taloustilanne pitänee kasvun ilmoitettua maltillisempana.
Baroyritykset kasvattivat liikevaihtoaan it-innovaatioiden avulla keskimäärin 6,33 prosenttia, mikä on hieman aiempaa parempi luku. Se on suurempi kuin it-kustannusten osuus liikevaihdosta (3-4 prosenttia) tai bkt:n kasvu (3,6 prosenttia).
It on kasvattanut liikevaihtoa nimenomaan niissä yrityksissä, joissa it:tä kehitetään suunnitelmallisimmin ja sitä mitataan.
Halukkuus it-ulkoistuksiin kasvoi lievästi ja on edellisvuosien tasoa. Aiempina vuosina se on laskenut vuosi vuodelta. Tiukkoina aikoina asiat pyritään tekemään itse. Nopeasti muuttuvat taloustilanteet eivät houkuta ulkoistuksiin, koska ne eivät tarjoa pikalääkkeitä.
Some asettui taloksi - pilvet vielä korkealla
Sosiaalinen media on tullut jäädäkseen myös suomalasiyrityksiin. 20 prosenttia niistä käyttää sitä asiakaspalvelussa. Luku on kaksinkertaistunut kahdessa vuodessa.
Somea myös johdetaan aiempaa selvästi suunnitelmallisemmin, mutta sangen konservatiivisesti eli kieltovetoisesti.
Vastaajat suhtautuvat erittäin epäuskoisesti pilvipalveluiden lupauksiin, muttaa uskovat pilvenkäytön kolminkertaistumiseen muutamassa vuodessa.
Vain joka kuudes vastaaja uskoo siihen, että minkään pilven kypsyys riittää kriittisille järjestelmille tällä hetkellä.
It:n kuluttajistuminen etenee kova vauhtia, mutta sitä ei johdeta. Vastaajista 39 prosenttia sallii omien laitteiden ja palveluiden käytön työssä.
Kuluttajistumisen pahimmat esteet ovat pelko tietoturvan hallinnan ja kasvavien tukitarpeiden riistäytymisestä.
Vuoden 2011 IT-barometriin vastasi 241 liiketoiminta- tai it-johtoon kuluvaa henkilöä 1000 suurimman joukkoon joko henkilö- tai liikevaihdon määrältään kuuluvista yrityksistä.
JULKISET HANKINNAT
Aleksi Kolehmainen, 22.2.2012 7:02Espoo jätti it-hankinnan kilpailuttamatta - nyt riidellään
VERKKOHYÖKKÄYKSET
Jarmo Seppälä, Tekniikka&Talous, 22.2.2012 10:40Ruotuväki: Haktivisteista ei ole ollut riesaa Suomen armeijalle
Tietovuodot ja verkkohyökkäykset eivät ole aiheuttaneet erityistoimia Puolustusvoimissa »
KÄYTTÖLIITTYMÄT
Jukka Lukkari, Tekniikka&Talous, 14.2.2012 14:36Seuraava kuuma trendi: luonnolliset käyttöliittymät
Microsoftin toimitusjohtaja Ari Rahkonen lupaa tälle vuodelle uusia "makeita käyttöliittymiä". »
TYÖELÄMÄ
Virvamaria Toikka, Fakta, 15.2.2012 19:12Näin motivoit alaisiasi
Itsetutkiskelu, asiantuntijuus ja luovuus takaavat paremman työtuloksen. »
DATASALIT
Suvi Korhonen, 14.2.2012 14:14TeliaSonera sulkee jopa 30 datakeskusta
TeliaSonera aikoo vähentää 40 nykyisestä datakeskuksestaan noin kymmeneen. »
DATA CENTER MANAGEMENT 2012
Susanna Lyytikäinen, 11.2.2012 7:25Onko Suomi konesalien onnela?
Suomella on monia mahdollisuuksia markkinoida itseään konesaleille suopeana ja turvallisena maana. »