SAP
Olli Vänskä, 9.8.2012, 12:30Kela otti SAP:n omiin käsiinsä
Kansaneläkelaitos on ilmoittanut siirtävänsä toiminnanohjausjärjestelmänsä suoraan lisenssisopimukseen SAP:n kanssa. Samalla se lopettaa sopimuksen ylläpitäjänä toimineen Atosin kanssa ja ottaa itse hoitaakseen ne palvelut, jotka kuuluivat SAP:n kumppanina toimineen yhtiön sopimusvelvoitteisiin.
Yhteistyö Atosin kanssa jatkuu muiden palveluiden osalta sopimusten mukaisina.
Kelan SAP-kehittämispäällikkö Jukka I. Hänninen kertoo, että suoran lisenssisopimuksen katsottiin tuottavan paremman hyötysuhteen aiempaan verrattuna. Se antaa myös paremman toimintavapauden suhteessa muihin SAP-palvelutuottajiin.
”Meillä on nykyään omasta takaa kaikin puolin vahva osaaminen SAP-ympäristöstä. Alkuperäinen sopimus piti sisällään mahdollisuuden siirtää lisenssisopimuksen suoraksi sopimukseksi SAP:n kanssa, ja käytämme nyt sen option”, Hänninen kertoo.
Lisenssisopimus Atosin kanssa on irtisanottu kesäkuun lopussa. Puolen vuoden irtisanomisajalla suora sopimus astuu voimaan vuodenvaihteessa 2013.
Muutos ei vaikuta Kelan kustannuksiin vaan poistaa yhden mutkan matkasta.
”Ennen kaikkea varmistamme että saamme täysimääräisen palvelun samalla rahalla. Emme ole aiemmin pystyneet todentamaan, että saamme kaikki lisenssisopimuksen sisältämät ylläpitopalvelut.”
Käytännössä myös SAP hyötyy uudesta sopimuksesta, kun Kela maksaa summan täysimääräisenä suoraan sille.
Toimialan käytännöt ovat muutenkin muuttuneet, ja tosiasiassa Kela siirtyy nyt vanhana asiakkaana nykytoimintamalliin. Toimittajien lisenssimyynnin provisio on nykyään niin pieni, että niiden ei enää kannata tarjota SAP-lisenssejä. Erityisesti isoissa toimituksissa lisenssisopimukset tehdäänkin tänä päivänä suoraan SAPin kanssa ja järjestelmän implementointi toteutetaan erikseen.
Myös sovellustuen kilpailutus käynnissä
Muutos liittyy myös Kelan parhaillaan kilpailuttamaan sovellustukeen, joka sekin on ollut aiemmin Atosin vastuulla. Mahdollisessa monitoimittajaratkaisussa olisi saattanut tulla eturistiriitoja, mikäli joku osapuolista toimisi myös lisenssisopimuksen toimittajana.
Sopimusmuutos ei kuitenkaan johda näillä näkymin henkilökuntamuutoksiin.
"Tiettyjä järjestelyitä joudutaan kenties tekemään, mutta lisäresurssien hankkiminen ei ole välttämättä suunnitelmissa”, Hänninen kertoo.
|
Tilaa Tivin uutiskirjeKirje ilmestyy arkisin ja se on helppo perua
|
Näin kannattaa tehdä, jolloin lopputulos on itselleen parasta. Tieto taito itselleen ja tekniikan pyöritys muiden hoidettavaksi. Tätä esimerkkiä kannattaa noudattaa koko julkishallinnossa, myös kunta kentässä.
hmm.. Kela toimii täysin eri tavalla kuin ministeriöiden ohjauksessa olevat toiminnot.
Ministeriöissähän tunnutaan pyrittävän siihen ettei osaamista ole itsellä missään ja luotetaan erilaisiin kumppaneihin.
Olisi kiva nähdä vertailuja eri toimintamallien välillä, niin tehokkuuden kuin väkimäärien suhteen.
Itseä myös pohdituttaa miksi ministeriöiden väkimäärä tuntuu kasvaa kokoajan vaikka töitä siirretään muualle... mitä on tullut tilalle?
Hyvä Kela! Viisaita päätöksiä ja turhat välikädet pois välistä.
JULKISET HANKINNAT
Ossian Hartig, 14.5.2013 23:4910 miljoonan euron it-uudistus vaati 10 päivän katkon
MUUTU TAI KUOLE
Teksti: Kim S. Nash CIO, 12.5.2013 21:45Mitä Netflix voi opettaa it-pomolle?
Tämän hetken tunnettu esimerkki markkinoiden mullistajasta on videopalvelu Netflix. »
CIO:N HAASTEET
Annika Korpimies, 4.5.2013 20:45Helsinki-Vantaa ei rajoita ilmaisnettiä: "kaistan pitäisi riittää"
JOHTAMINEN
Markku Pervilä, 10.5.2013 12:26Näin tunnistat huonon it-johtajan
Esimiehen kyky käsitellä ihmisiä erottaa oikeat johtajat pelkistä pomoista. »
IT-ULKOISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 1.5.2013 7:12Intialaiset it-talot jyräävät asiakastyytyväisyydessä Pohjoismaissa

Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.