REKRYTOINTI
Teksti: Annika Korpimies, 24.9.2011, 15:14It-alalla ei kavahdeta yli 45-vuotiaitakaan

Moniosaaja, syväosaaja, guru – kokemus on valttia it-alan työmarkkinoilla. Ja toisin kuin monella muulla alalla, työnantajat eivät kavahda yli 45-vuotiaita työnhakijoita.
”Nyt on pulaa ohjelmistoarkkitehdeistä, jotka pystyvät tekemään tuotekehitystä ja sovelluksia ohjelmistofirmojen tarpeisiin. Ja nimenomaan sellaisia sovelluksia, jotka toimivat monessa eri ympäristössä ja monella eri alustalla”, täsmentää hallitusammattilainen Ossi Pohjola. Hän on itse mukana 14 alan yrityksen toiminnassa.
Pohjolan mukaan nyt tarvittaisiin myös lisää pitkän linjan ohjelmoijia, joilla on kokemusta käyttöliittymän suunnittelusta ja käyttäjäkokemuksen rakentamisesta. Hän harmittelee sitä, ettei Windowsin ytimen kernelitasolta tuntevia ohjelmisto-osaajia tahdo löytyä Suomesta.
”Tällaisille kokeneille syväosaajille olisi tarvetta, mutta heitä on koko Suomessa vain muutamia.”
Pohjola kaipaa alalle myös lisää osaavia myyjiä.
”Myyntiosaamista ei Suomessa arvosteta kovin korkealle. Monesti teknologiaosaajia arvostetaan it-firmoissa enemmän kuin ammattitaitoisia myyjiä. Ehkä tämä on vaikuttanut siihen, että etenkin taitavista ratkaisumyyjistä on akuutti pula”, hän sanoo.
Konkari arvostaa turvaa
Liiketoimintajohtaja Ilkka Lagerström rekrytointiyhtiö Elan IT:stä kertoo, että it-alan työpaikkojen hakijamäärä vaihtelee paljon. Avoimeen paikkaan voi tulla muutama hakemus tai yli sata hakemusta. Hakijoita siis riittää, mutta määrä ei ole laadun tae.
”Nyt on paikkoja auki etenkin kovan luokan ammattilaisille. Tällaiset ihmiset ovat kuitenkin usein sitoutuneita ja turvallisuushakuisia, heitä innostavat tehtävät, jotka tarjoavat heille oikeasti jotain uutta. Myös työnantajan brändillä ja imagolla on iso vaikutus hakijamääriin.”
Elan IT rekrytoi it-alan osaajia, konsultoi ja tarjoaa it-ulkoistusta. Se palkkaa tänä vuonna yli 300 it-ammattilaista joko omaan palvelukseensa tai suorarekrytointeina yrityksille.
”It-osaajia tarvitaan koko ajan enemmän. Aika näyttää, mitä syksy tuo tullessaan ja miten talouden myllerrykset vaikuttavat yritysten rekrytointihaluihin. Uskon siihen, että it-hankkeet, joita nyt ollaan vasta käynnistelemässä, toteutetaan”, Lagerström sanoo.
Projektipäällikköjä tarvitaan
Alan ikuisuusongelma on ollut huutava pula projektipäälliköistä. Tilanteeseen ei näy helpotusta vieläkään.
”Osaaville teknisille projektipäälliköille on aina kysyntää. Heitä tarvitaan etenkin infrastruktuurin käyttöönotto- ja ulkoistusprojekteihin. Nyt haetaan henkilöitä, jotka ovat kokeneet ja nähneet erilaisia projekteja; epäonnistuneet ja onnistuneet projekteissa”, kertoo Ilkka Lagerström.
Pohjola on samaa mieltä:
”Nyt on yleinen pula projektipäälliköistä, moniosaajista, joilla on projektin vetämiskokemuksen lisäksi niin sisältö kuin teknologiaosaamistakin. Jos sellaisen saan kiinni, pidän hänet kyllä firmassa. Heitä on ihan liian vähän.”
Ikä on asennekysymys
Työpaikoilla on kohistu Ammattiliitto Pron jäsenkyselystä, jonka mukaan työnsaanti alkaa vaikeutua jo nelikymppisenä. Pohjola ja Lagerström eivät ole törmänneet ikärasismiin it-alalla.
”En ole huomannut, että yhdessäkään firmassa, jonka toiminnassa olen mukana, olisi tehty rekrytointeja iän mukaan. Ratkaisevaa on substanssiosaaminen. Ikä ei ole numero- vaan asennekysymys. Kyse on siitä, miten aktiivisesti jaksaa seurata asioita”, arvioi Pohjola.
”Kokemus on it-alalla valttia”, vakuuttaa myös Lagerström.
Reunahuomautuksia
Kiinnostava lähtökohta "ei kavahdeta yli 45-vuotiaitakaan" ? Minä olen juuri täyttänyt 60v ja valmistunut FM:ksi Turun Yliopistosta 1980. Olen vaihtanut IT-alan työpaikkaa 45 ikävuoden jälkeen vielä menestyksekkäästi kolme kertaa. Mielestäni ikäsyrjintä näyttääkin alkavan siinä 57 paikkeilla. Toki on niin, että 57 tai vanhempia IT-alalla on varmaankin tätä nykyään aika vähän (ei valitettavasti tilastoa).
Tämä pelkästään ikään perustuva ryhmä on kuitenkin harvinaisen epäyhtenäinen koulutuksen, osaamisen työtehtävien ja työhön suhtautumisen suhteen. Epäilenpä, että kovin hyvää asiallisin perustein kriittisen arvion kestävää näyttöä on näistä syistä lähes mahdoton saada vaikka voimakastakin ikäsyrjintää olisikin.
Oma havaintoni on, että ainakaan sovelluskehityksessä en toteuttajina muista viimeiseen 10 vuoteen muista törmänneeni ikäiseeni sovellus- tai käyttöliittymäkoodaajaan. Yli päänsä Java-selain toteutushankkeissa kaikki muut tekijät ovat viimeisen 10 vuotta tyypillisesti olleet vähintään 15 v minua nuorempia. Tämä ei tarkoita sitä etteikö tällaisia iäkkäitä työtekijöitä ollenkaan olisi.
Oma tilanteeni on erikoinen. Olen toiminut liiketoiminnan mallintajana ja toteustiimien asiantuntijan ja 3-kerrostoteutuksen laadunvalvojana. Olen tehnyt ja opettanut tällä toimintatavalla n. 20 v oliopohjaista mallintamista ja toteutusta. Uskon mallilähtöiseen ketterään kehittämiseen ja hyvin yhteen sovitettuun työtiimiin. Suomessa kevyt ja ketterä toteutustapa on vasta tulollaan.
Olen ollut Tiedon työntekijänä viime tiistaihin (20.9.2011) saakka, jolloin Tieto irtisanoin minut, sillä minulle ei löytynyt työtä. Syyn uskon olevan syvät näkemyserot työtavoissa.
Olen täysin varautunut siihen, että seuraavat 3 vuotta, jotka minulla on ennen eläkeikää, olen työtön työnhakija. Kirjoitan osaamisestani oppi- tai ohjekirjan luontoista blogia, jossa on viimeisen vuoden ajan ollut kävijöitä 500 / kk.
Blogi on http://jukkatamminen.wordpress.com
Tuo on totta. Yksi kollegani, joka toimii tietohallinto-osaston päällikkönä, on keski-ikäinen. Olen tuntenut hänet vuodesta 2001.
Kaunista puhetta, mutta totuus on toista.
TYÖELÄMÄ
Ken Moore, 18.5.2012 9:30It-ansioluettelo pitää tehdä it-kielellä
Ansioluettelo on kuin käyntikortti tai kirjallinen tapa esittäytyä uudelle henkilölle. »
IT-ULKOISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 15.5.2012 12:18Tieto sai 35 miljoonan euron it-ulkoistuksen Suomesta
TIETOTURVA
Annika Korpimies, 4.5.2012 12:07Verkkorikollisuus ei ole iso uhka, uskovat suomalaisjohtajat
JÄRJESTELMÄUUDISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 8.5.2012 12:58Helsingin SAP-ongelmat johtuvat rajapinnoista
KOKONAISARKKITEHTUURI
Kari Ahokas, 6.5.2012 7:05Kokonaisarkkitehtuuri tulee julkishallintoon - "termi on kieltämättä hyydyttävä"
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.