TOIMINNANOHJAUS
Aleksi Kolehmainen, 17.1.2012, 7:03HUS siirtyy Oraclen Fusion-sovelluksiin
Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiiri on siirtymässä Suomessa ensimmäisten
joukossa Oraclen Fusion-sovellusten
käyttäjäksi. Kokonaisuudessaan erp-päivitykseen on varattu neljä miljoonaa
euroa.
”Käytössämme oleva Oraclen erp on vanha versio, ja joudumme päivittämään sen lähivuosina”, kertoo HUS:n tietotekniikan taseyksikön virkaatekevä ict-johtaja Pertti Mäkelä (kuvassa).
Fusionin käyttöönottamisen valmistelutyöt alkavat jo tänä vuonna. Uusi versio on tuotantokäytössä kuitenkin vasta useamman vuoden kuluttua.
Pertti Mäkelä korostaa, että kyseessä on iso projekti. HUS on rakentanut sekä henkilöstöhallinnon että logistiikan sovelluksensa toimimaan Oraclen alustalla. Niinpä myös sovelluksista tarvitaan samalla uudet versiot.
Fusion-sovellusten kehittäminen oli Oraclelle massiivinen kuusi vuotta kestänyt savotta. Ne tulivat yleisesti saataville vasta viime vuoden lokakuussa.
Fusion yhdistää Oraclen yrityskaupoilla hankkimien JD Edwardsin, PeopleSoftin, Siebelin ja sen oman E-Business Suite -tuotteen parhaat toiminnallisuudet.
15-20 miljoonan vuosittaiset investoinnit
Pertti Mäkelä toimii parhaillaan virkaatekevänä johtaja HUS:n tietohallinnon taseyksikössä, joka aloitti toimintansa vuodenvaihteessa. Sairaanhoitopiiri lakkautti tuolloin HUS-Tietotekniikka-liikelaitoksensa.
Mäkelä toimi aiemmin liikelaitoksen toimitusjohtajana. Vakinaista johtajaa uudelle taseyksikölle ei ole vielä nimitetty.
Kyse on hänen mukaansa lähinnä hallinnollisesta muutoksesta. Aiemmin tietotekniikan liikelaitosta ohjasi poliittisesti valittu HUS-Tietotekniikan liikelaitoksen johtokunta ja toimintaa säätelivät johtosääntö sekä kunnallislain määräykset.
Nyt tietotekniikan taseyksikkö toimii suoraan HUS:n toimitusjohtajan Aki Lindénin alaisuudessa. Yhtymän ohjeistukset ja määräykset koskevat näin aiempaa suoremmin taseyksikköä.
Tietotekniikan taseyksiköllä on lähivuosina edessään vuositasolla 15-20 miljoonan euron ict-investoinnit. Erpin ohella uusitaan muun muassa palkanlaskentajärjestelmä sekä hoitajakutsujärjestelmiä useissa HUS:n alueella olevissa tiloissa.
Mäkelän mukaan kyse on tavanomaisesta investointien tasosta. Järjestelmiä uusitaan sitä mukaa kuin ne vanhenevat.
Ainoastaan suuret rakennushankkeet tarkoittavat ylimääräisiä tavanomaista suurempia panostuksia rakennusten ict-järjestelmiin. Hoitajakutsujärjestelmien ja tietoliikenneverkkojen uusimiset muun muassa Jorvissa, Meilahdessa, Naistenklinikalla ja Lohjan sairaalassa maksavat yhteensä arviolta noin 11 miljoonaa euroa.
TYÖELÄMÄ
Ken Moore, 18.5.2012 9:30It-ansioluettelo pitää tehdä it-kielellä
Ansioluettelo on kuin käyntikortti tai kirjallinen tapa esittäytyä uudelle henkilölle. »
IT-ULKOISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 15.5.2012 12:18Tieto sai 35 miljoonan euron it-ulkoistuksen Suomesta
TIETOTURVA
Annika Korpimies, 4.5.2012 12:07Verkkorikollisuus ei ole iso uhka, uskovat suomalaisjohtajat
JÄRJESTELMÄUUDISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 8.5.2012 12:58Helsingin SAP-ongelmat johtuvat rajapinnoista
KOKONAISARKKITEHTUURI
Kari Ahokas, 6.5.2012 7:05Kokonaisarkkitehtuuri tulee julkishallintoon - "termi on kieltämättä hyydyttävä"
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.