JÄRJESTELMÄT
Aleksi Kolehmainen, 11.2.2012, 7:49Fonecta siirtyi Salesforceen - "suutarin lapsi sai kengät"

Mediatalo Fonectan it-kehitysjohtaja Miikka Heinäsmäki (kuvassa) arvioi, että pilvipalvelun ostamisessa kyse on paljolti tahdosta.
”Onko tahtoa hankkia saas-palvelua vai pysyä vanhoissa toimintatavoissa”, hän kysyy.
Fonecta päätti viime vuonna siirtyä käyttämään Salesforcen saas-palveluna toimivaa sovellusta.
”Jos ei ole aitoa tahtoa hankkia pilvipalvelua, yrityksestä löytyy aina henkilö, joka epäröi. Asiasta saa tarvittaessa aikaan loputtoman keskustelun. Päätimme itse, ettemme lähde tähän keskusteluun”, Heinäsmäki kertoo.
Hän toteaa, että aina voi tehdä skenaarioita siitä, mitä voisi pahimmassa tapauksessa tapahtua, jos pilvipalvelun kanssa tulee ongelmia. Silti edes Salesforcen kaatuminen ei hänen mukaansa estäisi myyntikäyntejä: myyjät kirjoittaisivat muistiinpanonsa asiakaskäynneiltä yksinkertaisesti Word-dokumentteihin.
”Kyse on käyntimyynnistä. Palvelun luonne on sellainen, etteivät asiakkaat oleta, että tilaus lähtisi välittömästi toimitukseen”, Heinäsmäki kertoo.
Pilvipalvelu mahdollisti nopean käyttöönoton
Fonectalla oli jo aiemmin paljon tietoa asiakkaistaan: onhan kyseessä yhteystietoja myyvä yritys, jolla on hallussaan tiedot suomalaisista yrityksistä. Tietoja ei kuitenkaan ennen asiakkuudenhallintajärjestelmän käyttöönottamista hyödynnetty täysimääräisesti omassa myyntityössä.
”Olen leikillisesti sanonut, että suutarin lapsi on saanut kengät”, Heinäsmäki sanoo.
Järjestelmä otettiin käyttöön yrityksessä vauhdilla. Projekti alkoi toukokuussa, ja ensimmäiset sata käyttäjää pääsivät hyödyntämään tuotosta lomakauden jälkeen syyskuun alussa.
Käyttöönotto tapahtui Heinäsmäen mukaan alkuperäisen aikataulun mukaisesti.
”Näin nopea käyttöönotto ei olisi ollut mahdollinen, mikäli ei olisi otettu käyttöön valmista pilvipalvelua”, hän kertoo.
Legacy-järjestelmien tiedot pohjalla
Salesforce-järjestelmä hyödyntää Fonectassa vanhoissa legacy-järjestelmissä olevia tietoja.
Projektissa toteutettiin myös integraatiot Fonectan legacy-järjestelmiin, jolloin muutokset asiakkaan perustiedoissa siirtyvät automaattisesti Salesforce-järjestelmään. Samaa integraatiorajapintaa voi tarvittaessa hyödyntää myös Fonectan asiakkaiden asiakastietojärjestelmien tietojen ajantasaisena pysymisessä.
Fonectaa auttoi järjestelmän käyttöönotossa espoolainen Fluido.
Aiemmin verkkopalvelussa
TYÖELÄMÄ
Ken Moore, 18.5.2012 9:30It-ansioluettelo pitää tehdä it-kielellä
Ansioluettelo on kuin käyntikortti tai kirjallinen tapa esittäytyä uudelle henkilölle. »
IT-ULKOISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 15.5.2012 12:18Tieto sai 35 miljoonan euron it-ulkoistuksen Suomesta
TIETOTURVA
Annika Korpimies, 4.5.2012 12:07Verkkorikollisuus ei ole iso uhka, uskovat suomalaisjohtajat
JÄRJESTELMÄUUDISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 8.5.2012 12:58Helsingin SAP-ongelmat johtuvat rajapinnoista
KOKONAISARKKITEHTUURI
Kari Ahokas, 6.5.2012 7:05Kokonaisarkkitehtuuri tulee julkishallintoon - "termi on kieltämättä hyydyttävä"