Tietoviikko
18.2.2013 10:13

Julkinen hallinto soveltaa Tietohallintomallin oppeja

10.5.2013 9:37

Viisi askelta onnistumiseen

Etusivu Artikkelit Blogit CIO 100 Info   Microsoft Areena Tivi Viisaat

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Antti Larsio, 5.3.2012, 10:36

Älä vähättele kyberuhkaa

Tietotekniikka on kaikkialla. Olemme alttiina erilaisille kyberuhkille ollessamme yhteydessä tietoverkkoihin. Tämän me kaikki tiedämme ja tiedostamme. Ja luulemme, että olemme turvassa kunhan meillä on virustorjunta päällä. Emme ole.

Suomessa on tekeillä kansallisen kyberturvallisuusstrategian laatiminen. Katso Puolustusministeriön tiedote asiasta ja lisätietoa yhteiskuntamme turvallisuudesta.

Työn ylevänä tavoitteena on, että Suomi on maailmanlaajuinen edelläkävijä kyberuhkiin varautumisessa ja yhteiskunnan toimintakyvyn säilyttämisessä kaikissa oloissa vuonna 2016. Siis neljän vuoden päästä. Voisiko näin olla?

Strategiatyön taustalla on kyberuhkien jaottelu eri tasoihin - tasot ylhäältä alas ovat kybersota, kyberterrorismi, kybervakoilu, järjestäytynyt kyberrikollisuus ja kybervandalismi sekä hakkerointi.

Julkisuudessa esiintyvät kyberuhkien toteutumiset kuuluvat pääosin kahteen alimpaan ja tavallaan ”harmittomampaan” luokkaan.

Verkkosivujen sotkeminen tai niiden käyttämisen estäminen mielletään hakkeroinniksi tai kybervandalismiksi ja identiteettivarkaudet potentiaalisiksi kyberrikollisuuden muodoiksi.

Sähköiset identiteetin varkaudet ja niillä rikollista hyötyä tavoitteleminen ei juuri kiinnosta kansalaisia, elleivät ne satu omalle kohdalle.

Salasanojen suojaaminen, vahvojen salasanojen käyttö ja riittävän usein tapahtuva vaihtaminen, ajantasaisen virustorjunnan käyttö ja omien järjestelmien päivittäminen viimeisimpiin turvaversioihin kaikuvat kuuroille korville liian usein.

Yritysten turvallisuusohjeet ja -politiikat ovat ajan tasalla paperilla, mutta käytäntö on usein toinen.

Entäpä kyberuhkien korkeammat tasot: kybervakoilu, kyberterrorismi ja kybersota. Joitakin vakoilutapauksia on ollut julkisuudessa teollisuustietojen siirtyessä asiattomille tahoille.

Wikileaks on mielenkiintoinen ilmiö. Riittääkö vakoilun tunnusmerkeiksi, että tiedot on hankittu tuntemattomien kanavien kautta lähdesuojaan vedoten ja tiedot paljastetaan sellaisille asianosaisille, joille tietoa ei ollut alun perin tarkoitettu – tässä tapauksessa kaikelle kansalle.

Vai onko kyseessä julkisuuslain moderni ja kyberkansalaisen oikeuksiin liittyvä toimintamalli. Tätä varmaan puidaan pitkään oikeusistuimissa.

Joka tapauksessa Wikileaks osoittaa, että lainsäädäntömme ja oikeustajumme ei ole vielä muotoutunut kybermaailman tarpeisiin.

Kyberterrorismista, joka kohdistuu valtioihin tai sen toiminnan kannalta kriittisiin toimintoihin, ei puhuta paljoakaan.

Stuxnet sai melkoista huomiota lyhyen aikaa, mutta laajaa kansalaismielenkiintoa siihen ei kohdistunut. Siksi sen merkitystä ei näy poliitikotkaan ymmärtävän. Stuxnetin seuraavat versiotkin ovat olleet liikkeellä; ainakin ne, joista meillä on havaintoa.

Entäpä Stuxnetin jälkeinen sukupolvi – ovatko ne jo asettuneet tietojärjestelmiimme, tietoliikennelaitteisiin ja sulautettuihin järjestelmiimme valmiina toimimaan, kun aika koittaa.

Todennäköisesti – ja sitten kun ne alkavat toimia, niin olemmekin jo kybersodassa. Tosin voi olla, ettemme tiedä kenen kanssa sodimme – kiusallista, eikä totta?

Kansallisessa kyberturvallisuusstrategiassa mietityttää eri toimijoiden rooli.

Mikä rooli on puolustusvoimilla ja valtiohallinnon keskitetyillä turvallisuusyksiköillä, kun kyberuhkat syntyvät tietoliikenneverkoissa tapahtuvasta liikenteestä tai järjestelmiin tai laitteisiin rakennetuista loogisista pommeista ja takaporteista.

Nämä kaikki ovat yksityisen sektorin toimintaa, ja ne voidaan ehkäistä vain yksityisellä sektorilla. Riittääkö puolustusvoimien tai valtion resurssit puolustamaan meitä kaikkia, kun vihollinen on kotonamme ja yrityksissämme – ei valtakunnan rajalla tai ulkopuolella.

Nämä kysymykset varmasti mietityttävät kansallista kyberturvallisuusstrategiaa laadittaessa, ja uskon, että asiantuntemusta riittää. Mutta sitä en usko, että poliittista tahtoa ja ymmärrystä löytyy riittävästi vaadittavien resurssien osoittamiseen.

Poliittinen keskustelu käydään joukko-osastoissa ja materiaalihankinnoissa – tulevaisuudessa kyberpuolustus on kuitenkin yksittäistä joukko-osastoa tai varuskuntaa oleellisempi.

Lisäpohdintaa aiheesta kumpi on tärkeämpää kyberuhkilta vai ilmaohjuksilta suojautuminen, löytyy täältä.

Entäpä yrityksien tietohallintojohto? Ovatko järjestelmät kunnossa ja toimintavarmuus taattu kyberuhkien osalta? Missä kohtaa tietohallintostrategiaa kyberuhkiin varautuminen on määritelty, vai onko sitä siellä?

Mikäli jostain löytyy maininta ajantasaisesta virustorjunnasta ja tietoturvakäytännöistä, niin lukuisista tehtävistä kaksi ensimmäistä on tunnistettu ja loput uupuvat.

Niiden kohteiden tunnistaminen, joita ei tiedetä, on hyvä lähtökohta varautumisessa – sieltähän ne uhat lähtevät toteutumaan.

Lue lisää hyökkäyksen alla toimimisesta ja top5 kuumimmista tietoturvauhkista.

Asiasta saa asiantuntevia ja ammattimaisia ajatuksia myös Catharina Candolinin blogikirjoituksista. Vaikka hän kirjoittaa omia mielipiteitään ja vastaa niistä itse, hänen taustatyönsä puolustusvoimissa tietoverkkopuolustussektorin johtajana antaa lisäpontta teksteihin.

Ajatuksia saa myös kirjasta Cyber War. Kirjoittajana on toiminut Richard A. Clarke, joka on toiminut Yhdysvaltojen kyberturvallisuudesta vastaavana johtajana useamman presidentin aikana. Kirja on suorapuheinen, ja vaikka se keskittyykin Yhdysvaltojen tilanteeseen, sen kysymyksienasettelu on hyvin sovitettavissa Suomeen.

Yöunet menevät kirjasta Zero Day. Kirjoittaja, Mark Russinovich, toimii Microsoftilla kyberuhkien asiantuntijana. Onneksi kirjan tarina on mielikuvituksen tuotetta – ainakin toistaiseksi.

Lähetä
Tulosta
Jaa

LÄHETÄ KAVERILLE

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Sanna Siniketo, 14.5.2013 8:54

Ihanaa, pian on voimia palauttava kesäloma! ...Vai onko?

Lähestyvä kesälomakausi luo mielikuvia ihanteellisista tavoista viettää kesälomaa aikatauluista ja kellosta riippumatta, ilman suorituspaineita, mieli vapaana ja keho rentoutuneena. Toteutuuko tämä sinun kohdallasi?   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Timo Valli, 7.5.2013 15:36

Kokonaiskuvaan nojaavaa yhteistyötä, osaamista ja malttia

Jos julkisessa keskustelussa nostetaan esiin vain yksittäiset hankkeet tai epäonnistumiset, eivät julkisen tietoalan kokonaisuus ja aikaansaadut onnistumiset hahmotu oikein.   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Antti Larsio, 15.4.2013 12:18

Hyödyt mukaan hankintalakiin

Himas-kohun innoittamana jäin pohtimaan miten Suomen tulevaisuuden kuvaa piirtävä konsulttiraportti olisi pitänyt kilpailuttaa.   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Juha Huovinen, 8.4.2013 10:06

Insinööritiede ei pelasta projektia

Suuria hankkeita johdetaan usein togaf-viitekehyksen, gantt-kaavioiden ja excel-taulukoiden avulla muutosvastarintaa vastaan. Olisiko hankejohtamisen parhaissa käytännöissä kuitenkin tilaa myös toisenlaiselle ajattelulle?   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Pete Nieminen, 25.3.2013 9:38

Tuottavaa tietoturvaa tarvitaan

Tietoturva ja varsinkin tekninen tietoturva nähdään tuottavuuden mahdollistajana, mutta tuottavuuden ollessa yritysmaailmassa perusvaatimus, voidaan tietoturvalta vaatia myös toiminnan tehostamista.   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Esa Korvenmaa, 18.3.2013 11:05

Internet of Everything – vielä on nettiin kytkettävää

Vuonna 2020 Internetissä on 2,5 miljardia uutta ihmistä ja 37 miljardia uutta asiaa. Tarjolla olevaa ja tarjolle tulevaa tietoa kartoittamalla ja jalostamalla syntyy uusia mahdollisuuksia, innovaatioita ja palveluita.  »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Mikael Jungner, 11.3.2013 9:27

Mitä sinä tekisit?

Yksi tapa kehittää tietohallintoa on piirtää iso kuva työyhteisön tekemisen muutoksesta ja antaa sen jälkeen tietohallinnon ammattilaisten miettiä, mitä siitä voisi käytännössä seurata.   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Samuli Pekkola, 25.2.2013 9:41

Liikkuvaan junaan hyppäämässä

Kokonaisarkkitehtuurien hyödyt jäävät helposti saavuttamatta ilman asennemuutosta.   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Mikael Jungner, 22.10.2012 9:27

Komento format C:

Vanhoina hyvinä aikoina tietokonepulmat ratkesivat viimeistään komennolla "format C:". Järjestelmän saattoi sen jälkeen rakentaa uusiksi, aiempaa varmemmaksi. Kun katsoo Suomen julkista it-hallintoa, tulee tuota komentoa ikävä.  »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Tomi Voutilainen, 4.2.2013 9:40

Julkishallinnon it-alan tuottavuuseste – hallintohimmelit

Julkisen hallinnon it-alan säästötavoitteet ovat fokusoituneet pieneen osaan potentiaalisia säästökohteita. Valtionhallinnon tietoalan rakenteet pitävät sisällään runsaasti säästökohteita ja tehostamismahdollisuuksia ilman, että palvelutuotanto huononee. Vaikutukset ovat olla jopa päinvastaisia.  »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Esa Korvenmaa, 29.10.2012 10:50

Neljä neljästä toteutuu

Olin tässä lounaalla tasavallan presidentin kanssa. Keskustelimme arvovaltaisessa seurassa Suomen tulevaisuudesta ja siitä miten saadaan kansainväliset, täällä toimivat yritykset sijoittamaan Suomeen.   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Pete Nieminen, 5.11.2012 9:49

Tietoturvapäällikkö vastaan tietohallintojohtaja

Tietoturvapäällikön tehtävä on varmistaa tietojen turvallisuus aina tilaturvallisuudesta tietoliikenteeseen. Tietohallintojohtajan tehtävä on määritellä raja organisaation käytettävyysvaatimusten ja tietoturvariskien välille.   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Ilari Heikkinen, 28.11.2012 9:17

Kirje Joulupukille

Rakas Joulupukki, olen ollut kuluvan vuoden erityisen kiltisti. Minulla olisi muutama lahjatoivomus, vaikka en itselleni mitään tahdokaan pyytää.   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Pekka Kähkipuro, 14.1.2013 9:22

Tietohallinto joutui ristituleen

Samaan aikaan pitäisi pitää yllä perinteisiä palveluita ja infrastruktuuria sekä kehittää käyttäjille ketterästi uusia ratkaisuja uusilla pelisäännöillä.   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Elina Lepomäki, 12.2.2013 11:50

Satelliittipaikannus on huono verotusperuste

Millä perusteella sinä olisit valmis maksamaan tienkäyttömaksua? Kameroihin, tietulleihin, ajotapaan vai kenties satelliittipaikannukseen perustuen?   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Leena-Mari Lähteenmaa, 29.1.2013 11:03

Mitä tarvitsen työssäni?

80-luvulla työt tehtiin useimmiten paperin ja kynän avulla, omat pc:t olivat vain johtajien etuoikeus. Mikä työväline on 2010-luvun tietotyöläiselle tärkein?   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Sanna Siniketo, 2.1.2013 11:24

Hei me johdetaan!

Onko olemassa mielenkiintoisempaa työtä, kuin ihmisten johtaminen? Tiedätkö sinä miten asiantuntijaorganisaatiota johdetaan kannustavasti ilman päällepäsmäröintiä, mikromanageerausta tai käskyttämistä?  »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Antti Larsio, 17.12.2012 9:48

Onnistu suurissa hankkeissa

Julkisen sektorin muutokset luovat paineita uudistaa tietojärjestelmiä ja yhdistää toiminnallisuuksia organisaatiorajojen yli. Näissäkin suurissa hankkeissa noudatetaan Tietohallintolain myötä julkishallinnon kokonaisarkkitehtuuria.  »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Mika Leno, 5.12.2012 10:48

CIO! Tiesitkö tarvitsevasi it-arkkitehdin?

Kuulen toistuvasti yritysjohtajien valittelevan päätöksenteon vaikeutta mitä tahansa IT-järjestelmää hankittaessa. IT-arkkitehdin tehtävänä on auttaa tässä yhdistämällä ICT-resurssit täyttämään liiketoimintatarpeet.   »

Juha Huovinen, 12.11.2012 10:35

CIO kilauttaa klubikaverille

Tuleeko CIO Clubista mieleen sikarinsavuinen jugend-sali, jossa ansioituneet tietohallintojohtajat lukevat arvostetun tutkimusyhtiön raportteja? Vai dynaaminen verkosto, jonka tavoitteena on edistää tietohallintojohtajien yhteistyötä?   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Timo-Pekka Räty, 10.9.2012 10:33

Onko sukupolvien viestintätapojen välillä kuilu?

Sukupolvien välinen kuilu näkyy selvästi kommunikointitavoissa. Pääosa ikäihmisistä kommunikoi niin sanotuilla perinteisillä välineillä, nuoriso käyttää sosiaalista mediaa. Erilaiset kommunikointitavat vaikuttavat myös yritysten viestintään.   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Sanna Siniketo, 3.9.2012 9:25

Ilmiö rekrytoinnissa - oletko sinä tavannut hmh-persoonan?

Mediassa satelee kommentteja rekrytoivien yritysten hr-henkilöstön huonoista toimintatavoista. Hakemuksiin ei vastata eikä palautetta anneta. Mutta entäpä hakijoiden "ammattitaito" ja oma tahtotila?  »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Pekka Kähkipuro, 27.8.2012 9:56

Ict-budjetin tekohan on hauskaa!

Syksyllä on monessa organisaatiossa edessä vuotuinen budjetin laadinta. Kiusallinen tehtävä voi kuitenkin tarjota loistavan tilaisuuden kurkata muiden organisaation osien tulevaisuuteen ja valmistautua yhdessä tulevaan.   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI

Mika Leno, 20.8.2012 9:53

Suomesta EU:n Piilaakso

Metsäteollisuuden havut varisevat maahan. Matkapuhelinsektori näyttää yhtä sekavalta kuin teinin huone. Terästeollisuuden sulattamot jäähtyvät. On aika tehdä Suomesta EU:n Piilaakso.   »

ICT Standard Forumin blogi

Ilari Heikkinen, 13.8.2012 9:22

Tietoyhteiskunta tuli kesämökille

Laiturinnokasta pääsee nykyään surffailemaan muullakin kuin surffilaudalla. Pitääkö nyt jättää hyvästit it-vapaalle vyöhykkeelle?   »

Mind over matter – panosta osaamiseen, älä työkaluihin  20.5.2013  »
Miten tietohallintoja johdetaan Suomessa?  29.4.2013  »
Ketteryyttä julkisiin it-hankintoihin  8.10.2012  »
Patruunan ääntä etsimässä  1.10.2012  »
Heiluttaako koira häntää vai häntä koiraa?  24.9.2012  »
Kokonaistaloudellisesti  30.7.2012  »
Äly(tön)puhelinralli  9.7.2012  »
Tietoisilla valinnoilla tavoitteet toteen  4.7.2012  »
Menestyvä CIO on hybridi  26.6.2012  »
Vain yksi mahdollisuus maaliin   11.6.2012  »
Tietotyö on läsnätyötä  4.6.2012  »
3D-tulostus on länsimaiden pelastus  28.5.2012  »
Käsittääkö käsitteitä  21.5.2012  »
Smart Work eli Wiksua Työtä  14.5.2012  »
Kuntarakenneuudistus tulee - onko kuntien it valmis?  7.5.2012  »
Yahoon CEO suurennuslasin alle  4.5.2012  »
Tietohallintojohtajat kehittävät yhdessä Tietohallintomallia  23.4.2012  »
Hankintalaki ohjaa julkishallinnon kokonaisarkkitehtuuria   10.4.2012  »
Liikkuvalla tiedolla parempia palveluita kuntalaisille  30.3.2012  »
Kilpailuetua avoimella koodilla  26.3.2012  »
Omat vai omavalintaiset työvälineet?  19.3.2012  »
ICT STANDARD FORUMIN BLOGI
Hannu Harjula
Mind over matter – panosta osaamiseen, älä työkaluihin

Yritysten aineellisen ja aineettoman pääoman suhde on muuttunut viime vuosina päälaelleen: 20-80 aineettoman hyväksi. Aineettomasta pääomasta täytyy saada hyöty irti todella nopeasti, koska uudet innovaatiot odottavat jo nurkan takana!   »

PARHAAT KÄYTÄNNÖT
Jesse Kivialho
Ict-ulkoistuskumppanin vaihdos julkishallinnossa

Mitkä ovat viisi tärkeintä seikka, jotka jokaisen julkishallinnon organisaation tulee ottaa huomioon, lähtiessään kilpailuttamaan ict infrastruktuuripalveluitaan?   »

CIO

Kuka on vuoden tietohallintojohtaja?

Ehdota suosikkiasi vuoden tietohallintojohtajaksi.

Uusimmat
  • 21.5. It-firman dokumentit hukkuivat verkkolevyille
  • 21.5. SAP panee kaikki pilvituotteensa Hanan päälle
  • 21.5. USA:n CIO johtaa valtavaa it-siirtymää
  • 20.5. Näin puhut kuin it-pomo
  • 17.5. Big data ei vakuuta yritysjohtajia
KERRO MEILLE

Mihin CIO käyttää eniten aikaansa?

  1. Yhteistyöhön liiketoiminnan kanssa
  2. Strategiaan ja hallintoon
  3. Hankintatoimeen ja toimittajien hallintaan
  4. Projektien johtamiseen
  5. Palveluiden johtamiseen
  • Yhteistyöhön liiketoiminnan kanssa:
    78%
  • Strategiaan ja hallintoon:
    7%
  • Hankintatoimeen ja toimittajien hallintaan:
    6%
  • Projektien johtamiseen :
    4%
  • Palveluiden johtamiseen:
    5%
PARHAAT KÄYTÄNNÖT
Matti Kinnunen
Kysy käyttäjältä!

Tietohallinnot mittaavat vuosittain käyttäjätyytyväisyyttä. Mittaustapoja on useita, ja tuloksiin voi myös reagoida monella eri tavalla.   »

PARHAAT KÄYTÄNNÖT
Leena Ollonqvist
Mitä löytyy onnistuneen tietojärjestelmähankinnan taustalta?

Satakunnan sairaanhoitopiiri on suurten toimintamalli- ja järjestelmämuutosten edessä. Ensimmäinen järjestelmähankinta on jo tehty onnistuneesti, kiitos ansiokkaan tiimin ja ajoissa tehdyn suunnittelutyön.   »

PARHAAT KÄYTÄNNÖT
Matti Kinnunen
Vanha järjestelmä vaihtoon?

Yksi tietohallinnon keskeisistä tehtävistä on järjestelmien ylläpidosta ja kehittämisestä huolehtiminen. Onnistuminen edellyttää sitä, että tiedetään, mitkä järjestelmät ovat uusimisen tarpeessa.  »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI
Sanna Siniketo
Ihanaa, pian on voimia palauttava kesäloma! ...Vai onko?

Lähestyvä kesälomakausi luo mielikuvia ihanteellisista tavoista viettää kesälomaa aikatauluista ja kellosta riippumatta, ilman suorituspaineita, mieli vapaana ja keho rentoutuneena. Toteutuuko tämä sinun kohdallasi?   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI
Tomi Dahlberg
Miten tietohallintoja johdetaan Suomessa?

Suomessa ICT:n hyödyntämisen on pitkään koettu tarkoittavan teknologian ja palveluiden käytön lisäämistä. Meidän tulisi kuitenkin kyetä olemaan yhä enemmän hyviä teknologian soveltajia, ei pelkästään hyviä ratkaisujen rakentajia.   »

PARHAAT KÄYTÄNNÖT
Sami Koskinen
Kun kiintolevy hajosi

Se on sattunut monelle. Levyllä olevaa aineistoa tarvitsisi juuri nyt, ja tästä aineistosta ei ole mitään muuta kopiota... Onko mitään tehtävissä?   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI
Timo Valli
Kokonaiskuvaan nojaavaa yhteistyötä, osaamista ja malttia

Jos julkisessa keskustelussa nostetaan esiin vain yksittäiset hankkeet tai epäonnistumiset, eivät julkisen tietoalan kokonaisuus ja aikaansaadut onnistumiset hahmotu oikein.   »

PARHAAT KÄYTÄNNÖT
Petri Huotari
Kauas pilvet karkaavat - vai karkaavatko?

Pilvipalvelut ovat tulleet jäädäkseen, vaikka kovin moni niitä vielä vierastaa. Useimmat kyseenalaistavat niiden tietoturvan sekä palvelun laadun. Jotkut jopa epäilevät, että palvelua ei ole lainkaan saatavana aurinkoisina päivinä.   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI
Antti Larsio
Hyödyt mukaan hankintalakiin

Himas-kohun innoittamana jäin pohtimaan miten Suomen tulevaisuuden kuvaa piirtävä konsulttiraportti olisi pitänyt kilpailuttaa.   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI
Pete Nieminen
Tuottavaa tietoturvaa tarvitaan

Tietoturva ja varsinkin tekninen tietoturva nähdään tuottavuuden mahdollistajana, mutta tuottavuuden ollessa yritysmaailmassa perusvaatimus, voidaan tietoturvalta vaatia myös toiminnan tehostamista.   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI
Juha Huovinen
Insinööritiede ei pelasta projektia

Suuria hankkeita johdetaan usein togaf-viitekehyksen, gantt-kaavioiden ja excel-taulukoiden avulla muutosvastarintaa vastaan. Olisiko hankejohtamisen parhaissa käytännöissä kuitenkin tilaa myös toisenlaiselle ajattelulle?   »

PARHAAT KÄYTÄNNÖT
Matti Kinnunen
Budjetointi hauskaksi ja hyödylliseksi

Tietohallinnot budjetoivat tulonsa ja menonsa kerran vuodessa. Ne myös järjestävät käyttäjätyytyväisyyskyselyitä kerran vuodessa. Pitäisikö näillä kahdella asialla olla jokin yhteys?   »

PARHAAT KÄYTÄNNÖT
Juho Nevalainen
Sosiaalinen media yrityskäytössä vaatii syöttelykulttuuria

Sosiaalinen media tuo yritysmaailmaan uudenlaisen tavan kommunikoida ja jakaa tietoa. Pelkkä tekninen ratkaisu ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan myös uudenlainen ajattelu- ja toimintatapa.   »

PARHAAT KÄYTÄNNÖT
Juha Huovinen, Matti Kinnunen
Perustiedon rakenteet kuntoon ennen tietotulvaa!

James Cortadan väittää kirjassaan Information and the modern corporation: "Modern corporation is largely a creator and user of information."  »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI
Esa Korvenmaa
Internet of Everything – vielä on nettiin kytkettävää

Vuonna 2020 Internetissä on 2,5 miljardia uutta ihmistä ja 37 miljardia uutta asiaa. Tarjolla olevaa ja tarjolle tulevaa tietoa kartoittamalla ja jalostamalla syntyy uusia mahdollisuuksia, innovaatioita ja palveluita.  »

PARHAAT KÄYTÄNNÖT
Sami Koskinen
Salasanoja kuin lampaat söis

Lomien jälkeen työt aloitetaan usein pyytämällä it-tuelta salasanan jos toisenkin resetointia. Millä keinoin kaikkiin eri tietojärjestelmiin valitut salasanat voisi muistaa tai tietoturvallisesti säilyttää?  »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI
Mikael Jungner
Mitä sinä tekisit?

Yksi tapa kehittää tietohallintoa on piirtää iso kuva työyhteisön tekemisen muutoksesta ja antaa sen jälkeen tietohallinnon ammattilaisten miettiä, mitä siitä voisi käytännössä seurata.   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI
Samuli Pekkola
Liikkuvaan junaan hyppäämässä

Kokonaisarkkitehtuurien hyödyt jäävät helposti saavuttamatta ilman asennemuutosta.   »

PARHAAT KÄYTÄNNÖT
Tomi Dahlberg
Kuinka otan master datan haltuun? (osa 5/5)

Tämä artikkeli on viimeinen osa viisiosaista artikkelikokonaisuutta, jossa tullaan käsittelemään master datan merkitystä organisaatioille sekä kuinka se otetaan haltuun.  »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI
Elina Lepomäki
Satelliittipaikannus on huono verotusperuste

Millä perusteella sinä olisit valmis maksamaan tienkäyttömaksua? Kameroihin, tietulleihin, ajotapaan vai kenties satelliittipaikannukseen perustuen?   »

PARHAAT KÄYTÄNNÖT
Jesse Kivialho
Bisneslähtöisyyttä palvelutarjontaa visualisoimalla

Ict-palvelukatalogi toimii loistavana pohjana liiketoiminnan ja ict:n välisille keskusteluille. Se auttaa liiketoimintaa ymmärtämään ict:n toimintakenttää ja antamaan palautetta palveluihin liittyen.   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI
Tomi Voutilainen
Julkishallinnon it-alan tuottavuuseste – hallintohimmelit

Julkisen hallinnon it-alan säästötavoitteet ovat fokusoituneet pieneen osaan potentiaalisia säästökohteita. Valtionhallinnon tietoalan rakenteet pitävät sisällään runsaasti säästökohteita ja tehostamismahdollisuuksia ilman, että palvelutuotanto huononee. Vaikutukset ovat olla jopa päinvastaisia.  »

PARHAAT KÄYTÄNNÖT
Erja Klemola
Integroitu viestintä ict-projektissa

Olet projektipäällikkönä menestyksekkäässä erp-projektissa. Projektin ihmiset ovat innoissaan ja valmiita muutoksiin. Sana muutoksesta leviää, jolloin sähköpostisi alkaa täyttyä kysymyksistä: "Mitä tämä tarkoittaa meille?" Unohtuiko jotain?   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI
Pekka Kähkipuro
Tietohallinto joutui ristituleen

Samaan aikaan pitäisi pitää yllä perinteisiä palveluita ja infrastruktuuria sekä kehittää käyttäjille ketterästi uusia ratkaisuja uusilla pelisäännöillä.   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI
Leena-Mari Lähteenmaa
Mitä tarvitsen työssäni?

80-luvulla työt tehtiin useimmiten paperin ja kynän avulla, omat pc:t olivat vain johtajien etuoikeus. Mikä työväline on 2010-luvun tietotyöläiselle tärkein?   »

TURVASATAMA
Kimmo Rousku
Mitkä ovat Red Octoberin opetukset?

Kesäkuu 2010 Stuxnet, syyskuu 2011 Duqu, toukokuu 2012 Flame, tammikuu 2013 Rocra – mitä näistä APT-tekniikalla (Advanced Persistent Threat) kehitetyistä vakoilu- ja haittaohjelmista pitäisi oppia?   »

PARHAAT KÄYTÄNNÖT
Tomi Dahlberg
Mitä hyötyjä saadaan master datan avulla (osa 4/5)

Tämä artikkeli on neljäs osa viisiosaista artikkelikokonaisuutta, jossa tullaan käsittelemään master datan merkitystä organisaatioille sekä kuinka se otetaan haltuun.   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI
Sanna Siniketo
Hei me johdetaan!

Onko olemassa mielenkiintoisempaa työtä, kuin ihmisten johtaminen? Tiedätkö sinä miten asiantuntijaorganisaatiota johdetaan kannustavasti ilman päällepäsmäröintiä, mikromanageerausta tai käskyttämistä?  »

PARHAAT KÄYTÄNNÖT
Tomi Dahlberg
Organisaation erilaiset tietotyypit (osa 3/5)

Tämä artikkeli on kolmas osa viisiosaista artikkelikokonaisuutta, jossa tullaan käsittelemään master datan merkitystä organisaatioille sekä kuinka se otetaan haltuun.  »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI
Antti Larsio
Onnistu suurissa hankkeissa

Julkisen sektorin muutokset luovat paineita uudistaa tietojärjestelmiä ja yhdistää toiminnallisuuksia organisaatiorajojen yli. Näissäkin suurissa hankkeissa noudatetaan Tietohallintolain myötä julkishallinnon kokonaisarkkitehtuuria.  »

PARHAAT KÄYTÄNNÖT
Tomi Dahlberg
Kuinka johdan tiedon avulla? (osa 2/5)

Tämä artikkeli on toinen osa viisiosaista artikkelikokonaisuutta, jossa tullaan käsittelemään master datan merkitystä organisaatioille sekä kuinka se otetaan haltuun.   »

PARHAAT KÄYTÄNNÖT
Kirsti Lindfors
Mistä tiedät oliko prosessien kuvaamisesta hyötyä?

"Rahan tuhlausta", sanoi asiakkaani minulle ja jatkoi, "meillä on piirretty prosessikuvauksia jokaisen järjestelmähankkeen yhteydessä. Projektin loputtua ne vaan keräävät pölyä kansioissa ihmisten työhuoneiden hyllyillä!"  »

PARHAAT KÄYTÄNNÖT
Tomi Dahlberg
Master data liiketoiminnan ja it-hallinnon johtamisessa

Tämä artikkeli on ensimmäinen osa viisiosaista artikkelikokonaisuutta, jossa tullaan käsittelemään master datan merkitystä organisaatioille, kuinka se otetaan haltuun ja miten sen avulla johdetaan organisaation toimintaa.   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI
Mika Leno
CIO! Tiesitkö tarvitsevasi it-arkkitehdin?

Kuulen toistuvasti yritysjohtajien valittelevan päätöksenteon vaikeutta mitä tahansa IT-järjestelmää hankittaessa. IT-arkkitehdin tehtävänä on auttaa tässä yhdistämällä ICT-resurssit täyttämään liiketoimintatarpeet.   »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI
Ilari Heikkinen
Kirje Joulupukille

Rakas Joulupukki, olen ollut kuluvan vuoden erityisen kiltisti. Minulla olisi muutama lahjatoivomus, vaikka en itselleni mitään tahdokaan pyytää.   »





© 1998-2010 Talentum Oyj Talentum vaihde: 0204 42 40 Talentum tilaajapalvelu puh: 0204 42 4100
Lehdet: tilaajapalvelu@talentum.fi Kirjat: kirjat@talentum.fi
Verkkopalvelut: asiakaspalvelu@talentum.com
Talentum.com myynti: onlinemyynti@talentum.com
Talentum verkkopalvelut: Vastaavat toimittajat
Käyttäjäsopimus/rekisteriseloste
*) Puhelun hinta (sis. alv 24 %): Lankapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 7,06 snt/min.
Matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 17,14 snt/min. Ulkomailta ao. maan ulkomaanpuhelumaksu.