CIO_100_blogi
Timo Valli, 7.10.2011, 14:26Mitä meidän tulisi oppia Steve Jobsilta?

Steve Jobs menehtyi tämän viikon keskiviikkona. Vielä kesällä hän esiintyi Applen pääjohtajana sijoittajille, kehittäjille ja asiakkaille tapansa mukaan innostuneena, asialleen omistautuneena ja ehdottomana.
Hän puhui siitä, miten Applen tuotteet on suunniteltu toimiviksi käyttäjän näkökulmasta. Hän oli sanoissaan konkreettinen ja usein itse laitetta käyttäen esitteli Applen laitteiden, ohjelmistojen ja palvelujen kokonaisuuden hyötyä, nopeutta, yhteentoimivuutta ja helppokäyttöisyyttä.
Hän katsoi Applea käyttäjän saaman arvon ja hyödyn näkökulmasta. Steve Jobs oli suuryrityksen pääjohtaja, joka huolehti siitä, että asiakkaat saavat yhtiön tuotteiden muodostamasta kokonaisuudesta hyötyä. Tällä varsin yksinkertaiselta tuntuvalla otteellaan hän voitti puolelle niin sijoittajat, kehittäjät kuin asiakkaatkin.
Miksi vastaavia pääjohtajia on harvassa ja miksi enemmistö suuryritysten tuotteiden kirjosta on melkein toimivia, vähän sinnepäin tehtyjä – tuotteita vailla kasvoja?
Steve Jobs ei ollut delegoinut visiota, brändiä tai käyttäjäkokemusta kenellekään toiselle, vaan piti itse huolta kunkin tuotteen innovatiivisuudesta, fokuksesta ja toimivuudesta.
Viimeisissä tuotteissaan hän nitoi yhteen kolme eri laitteen innovaatiota saman iApple-brändin alle. iPod oli uusi musiikkisoitin, iPhone uudenlainen mobiilipuhelin, ja iPad mullisti tablet-markkinan. Hän myös antoi yhtiönsä tuotteille kasvot, joihin sadat miljoonat käyttäjät saattoivat luottaa.
Uskon, että voimme kaikki - tehtävästämme riippumatta - ottaa oppia Steve Jobsilta. Nähdä tehtävämme arvon tuottamisessa asiakkaalle ja asettaa asiakkaan saama arvo kaiken muun edelle. Konkreettisesti, innostuneesti, ehdottomasti.
Kiitos, Steve Jobs.
Hieno artikkeli , olen täysin samaa mieltä.
Steve teki niin sanotusti, mitä miehen pitää tehdä. Jos tuota vastapainoa ei MS.n kanssa olisi ollut niin IT-ala voisi olla aikalailla erilainen. Steven kuolema veti minut hiljaseks, kun yhtäaikaa on touhuttu järjestelmien kanssa nämä vuosikymmenet jo.
Ja hienosti sanottu Stevenin muistoksi " Kiitos Sinulle, teit meidän elämästä helpomman."
RIP at last.
Steve Jobs myös osoitti, että menestyvän yhtiön toiminta ei ole pelkkää taloutta, vaan se visioita ja niiden tinkimätöntä toteuttamista sekä asiakkaiden arvostusta. Talous seuraa sitten perästä. Applen johdolla olemme siirtyneet käytettävyyden ja käyttökokemuksen aikakaudelle - minkä tahansa laitteen tai järjestelmän laadun määrittävät sen käyttäjät oman kokemuksensa kautta. Monen Applen kilpailijan tulisi kiittää Steve Jobsia herätyksestä.
Ai miksikö ei ole enemmän Jobs kailtaisia johtajia: Usein johtamista katsotaan erilliseksi ammatiksi, joiden harjoittajat eivät ymmärrä eivätkä halua ymmärtää muuta kuin excel numerotaulukoita. Myöskään johtajien palkkaajat eivät näe muun osaamisen tarpeelliseksi.
Näiden "johtajien" motivaatio "työhön" tulee sosiaalisesta asemasta ja taloudellisesta eduista.
Pitäisi oikeasti hakea ihmisiä joilla on palava into yrityksen toimialaan ja siten kutsumus tehtävään ja edut ja rahapalkka ei niin tärkeä tekijä asiassa.
CIO 100 -BLOGI
Marco Halén, 20.1.2012 14:21Toimintavarmaa tuottavuutta
Tuottavuuden parantaminen on meille välttämättömyys paitsi yritysten tasolla myös kansakuntana. »

Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.