YRITYSKAUPAT
Serena Saitto, 6.2.2012, 16:25Big data ajaa yrityksiä jättifuusioihin
Maailman johtava verkkolaitevalmistaja Cisco Systems arvioi, että internetin läpi virtaa joka viides minuutti tietomäärä, joka vastaa kaikkien ikinä tuotettujen elokuvien yhteistä datamäärää.
Tällaisen valtavan tietovirran hallinta ajaa yrityksiä fuusioihin ja liittoumiin. Toinen omistusjärjestelyjä aiheuttava voima liittyy teknoyhtiöiden paisuviin kassavaroihin.
Vuonna 2011 teknoaloilla tehtiin lähes 200 miljardin dollarin arvosta yrityskauppoja. Tänä vuonna Ciscon ja IBM:n kaltaiset rikkaat teknologiayhtiöt jatkavat hankintojaan varsinkin tallennus- analytiikka- ja tietoturvabisneksissä, uutistoimisto Bloombergin Businessweek.com kirjoittaa.
Myös tutkimuslaitos IDC povaa big datan, mobiiliteknologian ja pilvilaskennan ajavan yrityksiä "rohkeisiin hankintoihin ja kohtalokkaisiin päätöksiin."
Digitaalisen informaation määrä paisuu tämän vuoden 2,7 zettatavusta kahdeksaan zettatavuun vuoteen 2015 mennessä, IDC ennustaa.
"Teknologian kehitysvauhti ei jätä yrityksille hetkenkään hengähdystaukoa. Yritykset joutuvat käyttämään kaikkia keinoja nopeuden ja herkkyyden takaamiseksi. Fuusiot ja yritysostot kuuluvat tähän keinovalikoimaan", sijoituspankkiiri Goldman Sachsin johtaja Jon Woodruff arvioi.
Sotakassoista potkua kasvuun
Teknoyhtiöiden runsaat kassavarat ja sijoittajien vaatimukset lisäävät yritysljohtajien paineita yritysjärjestelyiden tekemiseen. Morgan Stanleyn teknologiaindeksin 35 jäsenyrityksen likvidit kassavarat ovat viime vuoden aikana paisuneet 21 prosenttia 513 miljardiin dollariin.
Suuret it-yhtiöt ryntäävät hankintabuumin kärjessä. Hewlett-Packardin, Googlen ja Microsoftin johdolla it-alan yritysjärjestelyiden määrä kasvoi viime vuonna 36 prosenttia. Samaan aikaan maailman kaikki yrityskaupat lisääntyivät vain neljä prosenttia, Bloombergin tilastoista ilmenee.
HP vastasi yhdestä viime vuoden suurimmasta yrityskaupasta, kun yhtiö osti brittiläisen ohjelmistoyhtiö Autonomyn 10,3 miljardilla dollarilla.
Uusi pääjohtaja Meg Whitman on tosin ehtinyt jo sanoa, ettei HP tee tänä vuonna enää yhtä suuria kauppoja vaan keskittyy pienempien softafirmojen hankintoihin.
Reititinjätti Ciscolla on pitkä historia yrityskaupoista, sillä se on ostanut noin 150 pienempää yritystä pois kilpailemasta markkinoilta.
Nyt Ciscon taseessa on 44,4 miljardin dollarin käteisvaroja. Yhtiö ilmoittikin jo viime marraskuussa, että se aikoo "jatkaa uusien teknologioiden hankintaa aggressiivisesti."
"Tämän vuoden teknologiakaupat voivat hyvinkin kasvaa suuremmiksi kuin viime vuonna tai jopa vuonna 2007", Bank of American teknologia-alojen sijoitusjohtaja Chet Bozdog arvelee.
Vuonna 2007 teknoaloilla tehtiin yrityskauppoja 264,4 miljardin dollarin arvosta. Kaikkien aikojen ennätysvuosi on vuosi 2000, jolloin kauppojen arvo kipusi 585,2 miljardiin dollariin.
"Rautatavarat, ohjelmistot ja palvelut keskittyvät samojen omistajien käsiin ja yksiin myyntikanaviin", Palo Altossa työskentelevä Bozdog sanoo.
Pilvi lisää yrityskauppoja
Pilvilaskennan eteneminen yhdessä kannettavien laitteiden esiinmarssin kanssa ovat kolmas suuri it-trendi, sijoituspankki JPMorgan Chasen teknologia-alan johtaja Drago Rajkovic arvioi.
Hän pitää yritysohjelmistojätti SAP:n joulukuussa tekemää SuccessFactors-kauppaa yhtenä esimerkkinä trendistä.
Saksalaisyhtiön toisen toimitusjohtajan Bill McDermottin mukaan yhtiön kannatti maksaa SuccessFactorsista 3,4 miljardia dollaria, koska kaupalla SAP nousee "pilven voimakentäksi."
Hakuyhtiö Googlekin on toiminut reippaasti yrityskaupoissa. Viime elokuussa se osti Motorola Mobility Holdingsin 12,5 miljardilla dollarilla.
Googlen tähtäimessä olivat paitsi Motorolan kännykät, mutta eritoten amerikkalaisyhtiön mobiiliteknologian patentit.
Microsoftin lokakuinen Skype-hankinta 8,5 miljardilla dollarilla on puolestaan vuosikymmenen suurin internet-yritysosto.
Skypen avulla Microsoft toivoo saavuttavansa Googlen etumatkaa online-mainonnassa ja jahtaavansa Applea mobiiliohjelmistoissa.
Vaikka Google ja Microsoft maksoivat isot kauppansa käteisellä, ostoksista ei tullut loveakaan kummankaan kassavaroihin.
Microsoftilla on lyhytaikaisia sijoituksia ja pankkitalletuksia yhä 51,7 miljardin dollarin verran. Googlen kassa kasvoi vuodessa 28 prosenttia 45,4 miljardiin dollariin.
Apple voisi hoitaa Kreikan lainat
Applen tilanne on vieläkin herkullisempi; velattomalla yrityksellä on peräti 97,8 miljardin dollarin sotakassa yrityshankintoja varten. Eipä ihme, että yhtiö ilmoitti tammikuun lopussa, että sen johto ja omistajat pohtivat rahastojen käyttöä yrityshankintoihin.
Eräiden viime viikolla julki tulleiden tietojen mukaan Applella on niin paljon rahaa, että se kykenisi hoitamaan vaikka Kreikan velat ainakin kahden vuoden ajan (näinhän yritys ei varmasti tee).
Ja 14 miljardin dollarin pörssiarvon liepeillä keikkuva Nokiakin olisi Applelle pelkkä suupala.
"Teknoyhtiöillä on nyt enemmän käteistä rahaa kuin millään muulla toimialalla. Teknoyhtiöiden kevyt velkaantumisaste houkuttelee yrityksiä ostamaan kasvua yrityskaupoilla ja fuusioilla", San Franciscossa toimiva JPMorganin Drago Rajkovic sanoo.
Sijoittajat alkavat menettää malttinsa
Kassavirtojen kasaantuminen ja toisaalta pörssikurssien luisuminen alamäkeen on tehnyt joistakin yrityksistä erityisen kiinnostavia ostokohteita.
Tällaisia ovat muiden muassa verkkoteknologioita kehittävät F5 Networks, Riverbed Technology ja Acme Packet. Kaikkien kolmen osakkeiden hinnoista on sulanut 18-44 prosenttia viime vuonna, vaikka kolmikon myyntiluvut ovat kehittyneet erittäin suotuisasti.
"Tänä vuonna tehdään enemmän kauppoja kuin viime vuonna. Varsinkin strategisten hankintojen määrä kasvaa", lakifirma Wilson, Sonsini, Goodrich & Rosatin perustajajäsen Larry Sonsini arvelee.
Sonsinin lakiyhtiö avusti Applen pörssilistausta vuonna 1980.
Osakkeiden markkinaliuku on tehnyt sijoittajat jo kärsimättömiksi. Näin kävi muun muassa Yahoolle, jossa 5,3 prosentin äänivallan yhtiössä hankkinut suursijoittaja Dan Loebin vipurahasto Third Point antoi Yahoon perustajalle Jerry Yangille potkut tammikuussa.
Siitä lähtien Yahoo on yrittänyt järkiperäistää omistuksiaan Kiinassa Ali Baba Holdingin kanssa ja japanilaisessa tytäryhtiössään, sisäpiiriläiset kuiskivat.
Myös it-jätti HP joutui hyväksymään sijoittaja-aktivisti Ralph Whitworthin hallitukseensa sen jälkeen, kun Whitworthin sijoitusyhtiö Relational Investors hankki omistukseensa 17,3 miljoonaa HP:n osaketta.
Whitworthin nurkanvaltausta avitti se, että HP:n osakkeen hinnasta hävisi viime vuonna kokonaista 39 prosenttia.
Käännös: Markku Pervilä
TYÖELÄMÄ
Ken Moore, 18.5.2012 9:30It-ansioluettelo pitää tehdä it-kielellä
Ansioluettelo on kuin käyntikortti tai kirjallinen tapa esittäytyä uudelle henkilölle. »
IT-ULKOISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 15.5.2012 12:18Tieto sai 35 miljoonan euron it-ulkoistuksen Suomesta
TIETOTURVA
Annika Korpimies, 4.5.2012 12:07Verkkorikollisuus ei ole iso uhka, uskovat suomalaisjohtajat
JÄRJESTELMÄUUDISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 8.5.2012 12:58Helsingin SAP-ongelmat johtuvat rajapinnoista
KOKONAISARKKITEHTUURI
Kari Ahokas, 6.5.2012 7:05Kokonaisarkkitehtuuri tulee julkishallintoon - "termi on kieltämättä hyydyttävä"