PARHAAT KÄYTÄNNÖT
Atte Maijala, 20.1.2012, 9:35Uusi tekniikka poikii uusia haasteita it-järjestelmille
Energia-alalla etäluettavat sähkömittarit ovat mahdollistaneet sen, että energiayhtiöt voivat tarjota asiakkailleen uusia palveluita.
Suomessa vuoden 2013 loppuun mennessä vähintään 80 prosenttia jakeluverkon asiakkaista tulee kuulua tuntimittauksen ja etäluennan piiriin. Samalla uusi tekniikka on lisännyt räjähdysmäisesti datan määrää sekä asettanut uusia haasteita energiayhtiöiden tietojärjestelmille.
Suuri datamäärän kasvu on saattanut energiayhtiöiden asiakastietojärjestelmät uusien haasteiden eteen. Datamäärän kova kasvu on vaatinut energiayhtiöitä aloittamaan uusien tietojärjestelmien kartoittamisen.
Suuri osa energiayhtiöistä haluaa tällä hetkellä koko asiakastietojärjestelmän yhdessä paketissa; sisältäen mittaustietovaraston, crm (Call center) työkalun sekä erp-järjestelmän.
Mitkä haasteet näin laajan kehityshankkeen läpiviennissä tulee ottaa huomioon?
Ennen varsinaisen projektin aloittamista tehtävän esiselvityksen tulisi sisältää ainakin tarpeiden kartoittamisen ja tavoitteiden määrittelemisen kuin myös nykytilan ja tavoitetilan prosessien kuvaamisen.
Laajan ja usein vuosia kestävän asiakastietojärjestelmäprojektin onnistumisen perusedellytyksenä on hyvin tehdyt vaatimusmäärittelyt, joista on vastuussa liiketoiminta.
Suurimpana haasteena vaatimusmäärittelyissä voidaan pitää sitä, kuinka paljon aiempia, eri yksiköiden käytäntöjä pystytään yhtenäistämään.
Toisena vaatimusmäärittelyjen suurena haasteena on se, kuinka yksityiskohtaisesti vaatimusmäärittelyt on tehty. Kiistely projektin ja toiminnallisuuksien sisällöstä toimittajan kanssa projektin jo ollessa käynnissä aiheuttaa nopeasti ongelmia niin aikataulussa kuin budjetissakin pysymisen kanssa.
Projektiehdotukseen, jonka perusteella arvioidaan projektin käynnistämistä, on kriittisen tärkeää sisällyttää projektin keskeiset riskit, esimerkiksi se, miten asiakastietojärjestelmäprojektin myöhästyminen vaikuttaa muihin jo aikataulutettuihin projekteihin.
Riskinä näissä projekteissa on usein se, että etäluettavien mittarien vaihtoprojekti on aikataulutettu alkavaksi lähes heti asiakastietojärjestelmäprojektin jälkeen, joka aiheuttaa kovan paineen projektin aikataulussa pysymiselle.
Yhteenvetona voidaan todeta, että huolella tehdyt valmistelut ja vaatimusmäärittelyt edesauttavat merkittävästi projektin aikataulussa ja budjetissa pysymistä, varsinkin laajoissa, useita vuosia kestävissä kehityshankkeissa.
PARHAAT KÄYTÄNNÖT
Sonja Laakkonen, 16.11.2011 15:38Voiko tietohallintolain ohittaa yksityissektorilla?

Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.