CIO GALLUP
6.12.2009, 16:00Miten tietohallintojohtaja varautuu talouden parempiin aikoihin?
Ilari Heikkinen, CIO, Oulun kaupunki
”Kriittisen osaamisen kehittäminen, vaikka kokonaishenkilömäärää on jouduttu karsimaan, esimerkiksi palvelukeskeisyys ja arkkitehtuurit.
Toiminnan läpinäkyvyyden parantaminen eli tietohallinnon toiminnanohjauksen kehittäminen esimerkiksi tietohallinnon vaikuttavuuden mittarit ja prosessimallit.
Asiakkuuden- ja toimittajahallinnan tehostaminen.
Kaikki ”kriittiset” investoinnit on myös viety läpi suunnitellun mukaisesti.”
Tomi Pienimäki, CIO, Itella
”Säästämällä nyt ei-kriittisistä asioissa ja suojelemalla siten strategisia kehityshankkeita liialta kustannuskarsimiselta.”
Jouko Mäntylä, CIO, Tamro Suomi
”Tekemällä tiivistä yhteistyötä liiketoimintojen kanssa arvioiden, mitkä ovat tulevat tarpeet.
Samalla edelleen keskittäen ja virtualisoiden nykyisiä palveluja sekä edelleen kehittämällä prosesseja tehokkaimmiksi.
Myös osaajista kannattaa huolehtia nyt, jotta he ovat omassa käytössä nousukauden alkaessa. Pitkän tähtäimen yritykset kehittävät henkilöstöään tänään ja hyödyntävät heitä huomenna.”
Juho Luukko, CIO, Talentum
”Pitää motivaatio ja mielenkiinto yllä omien asiantuntijoiden sekä kumppaneiden keskuudessa, avainresurssien sitouttamisen tärkeys.
Virittää olemassa olevan koneiston toimimaan, kun ”moottori” lähtee hiljalleen taas käytiin, pitää huolen että kulupuoli ja mopo eivät karkaa käsistä.
Pyrkii ylläpitämään ja pysymään ketterästi mukana kustannuksien, muutosten ja riskien kanssa, sekä pyrkii noudattamaan muutoksien hallinnan sovittuja pelisääntöjä nousunkin aikana.
Pitää saman tarkkuuden projektikustannuksien seurannassa kuin aikaisemminkin, suurempi summa ei välttämättä takaa nousun aikana parempaa palvelua tai lopputulosta, yleensä tänä aikana saa olla kaksi kertaa tarkempi.
Pitää huolen että olemassa olevilla kumppaneilla on riittävät resurssit myös nousun aikana tukemaan yrityksen liiketoimintaa.
Valmistelee tulevat investoinnit ja niiden suunnitelmat vastaamaan sekä huonoja että hieman parempia aikoja.
Valmistautuu myös liiketoiminnan nopeisiin tai suuriin muutoksiin lyhyessä aikaikkunassa kumppanien sekä prosessien avulla.
Aloittaa virtualisointiprojektin, jos se ei vielä ole käynnissä.
Kasvattaa Windows 7 -siirtymän prioriteettia korkeammalle.”?
PUITEJÄRJESTELYT
Aleksi Kolehmainen, 7.2.2012 11:22DataInfo voitti jopa 9 miljoonan euron kilpailutuksen
YRITYSKAUPAT
Serena Saitto, 6.2.2012 16:25Big data ajaa yrityksiä jättifuusioihin
Tietomäärän valtava kasvu pakottaa yritykset tekemään yhä isompia yrityskauppoja ja fuusioita. »
DIILIT
Aleksi Kolehmainen, 6.2.2012 9:25Enfo nappasi 1,6 miljoonan euron it-diilin Eduskunnasta
It-palvelutalo vastaa neljän vuoden ajan Eduskunnan 1 200 työaseman hallinnasta. »
TOIMINNANOHJAUS
Aleksi Kolehmainen, 3.2.2012 7:02Tiera rakentaa kunnille yhteistä it-järjestelmää - kymmenien miljoonien eurojen investointi
JULKISHALLINTO
Aleksi Kolehmainen, 2.2.2012 20:45Iso-Britannia lopetti it-hankkeita - lähes miljardin euron säästöt
Suurin osa säästöistä saatiin aikaan lakkauttamalla suuria it-projekteja. »
TIETOTURVA
Henri Laakso, 1.2.2012 15:44Verkkohyökkääjät ovat kaikkia maita edellä - näin Suomi pärjää
MOBILE BUSINESS
Niclas Storås, 29.1.2012 20:45"Android tulee olemaan melkoinen yhteensopivuussotku" - laajasta laitekirjosta ongelmia