CIO-GALLUP
Tiina Siltala, 15.5.2009, 11:42Taipuuko Facebook bisnestyökaluksi?
Yhdysvalloissa yritykset käyttävät Facebookin, LinkedInin ja Twitterin kaltaisia sosiaalisia palveluita bisneksen työkaluina. Miten on Suomessa?
Marco Halén, CIO, Pohjola
”Hyödynnämme palveluita jossain määrin liiketoiminnassa, lähinnä
kuluttajakäyttäytymisen seurannassa ja kuluttajavetoisessa tuote- ja
palvelukehityksessä. Samaan aikaan ohjeistamme henkilökuntaa olemaan
tarkkana siitä, mitä tietoa he jakavat yhteisöllisissä palveluissa.”
Turkka Keskinen, CIO, UPM-Kymmene
”Tämänkaltaisiin yhteisöllisiin palveluihin pääsyä tai niiden käyttöä ei ole teknisesti rajoitettu.
Emme käytä eikä meillä ole suunnitelmia käyttää niitä liiketoiminnassamme.”
Antti Koskelin, CIO, Konecranes
”Meillä ei noita palveluita ole estetty, kuten muutamassa yrityksessä on tehty. Perusteluna on se, että haluamme olla avoimia teknologian mahdollisuuksille ja edistää oman henkilöstön osaamista myös tällä alueella. Toki työhön liittyvistä asioista keskusteleminen julkisissa kanavissa on ohjeistuksella kielletty.
Käytämme jo aktiivisesti team room -teknologiaa sekä blogeja. Itse olen aloittamassa CIO-blogin hetimiten. Videoita käytämme yhtymätason viestinnässä ylimmän johdon viestien välittämiseen.
Teemme parhaillaan koko yhtymän it-strategiaa ja siihen liittyvää roadmappia. Sosiaalinen media on erittäin korkealla agendallani, ja sillä alueella liikutaan vauhdilla eteenpäin jo kuluvana vuonna. Tämä kattaa sekä sisäisen kommunikaation tehostamista, globaalien virtuaalitiimien työskentelyn mahdollistamista, kouluttamista sekä ulkoista viestintää.”
Arto Hiltunen, CIO, Kesko
”Olemme tutkineet mahdollisuuksia hyödyntää sosiaalisia verkkopalveluita liiketoiminnassa osana sähköisen asiakaskommunikaation strategiaamme. Muutamia pilottiprojekteja on jo toteutettukin strategian pohjalta, esimerkiksi Andiamon The K.E.N.K.Ä 2010 -suunnittelukilpailu ja K-citymarketin Mammuttimarkkina-kampanjat.”
Esa Kivineva, CIO, Wärtsilä
”Sosiaalisen median merkitys tiedonvälityksen kanavana kasvaa jatkuvasti. Sosiaalinen media on meillä agendallamme, ja selvitämme parhaillaan sen käyttöä ja sisällön hyödyntämistä.
Kartoitamme myös sitä, miten sosiaalisen median avulla voimme luoda lisäarvoa liiketoiminnallemme. Tällä hetkellä sosiaaliset mediatyökalut eivät ole meillä aktiivisessa käytössä.”
Kari Saarikoski, CIO, Finnair
”Kyllähän näitä mietiskelty on mutta ollaan vielä turhan varhaisessa vaiheessa, että kokemuksista voisi paljon mainita.
Kuinkahan kauan yrityksillä miettiminen ja tutkiminen kestää? Voisiko aikaisesta omaksumisesta olla kilpailullista etua? Toisaalta onko CIO oikea henkilö vastaamaan sosiaalisen median hyödyntämiseen lähtökohtaisesti?
Kokemukseni mukaan maailmalla mietitään sosiaalisen median, hakukonemarkkinoinnin strategioita sekä jalkautetaan web-analytiikan prosesseja. Valitettavasti kotimaassa tuntuu kovin moni yritys olevan jonkinlaisessa kokeiluvaiheessa.
Aiheesta saisi varmasti paljonkin tutkimisen aihetta. Toivon tietysti, että saisimme ulkomaisia kollegoitamme kiinni. Koska toki meilläkin osataan, jos vain halutaan...
Parhain terveisin,
Petri Mertanen
Toimitusjohtaja
Naviatech Solutions Oy
Yllä olevista firmoista ainakin Finnairin pitäisi jo hyödyntää sosiaalista mediaa sikäli kun iso osa ostoista tapahtuu netin kautta. Lentoyhtiöistä ainakin Southwest ja JetBlue Ameriikassa käyttää Twitteria erinomaisesti hyödykseen asiakaspalvelussa ja promootioissa.
Myönnetään, sosiaalinen media on vielä musta aukko etenkin isommille firmoille mutta tietynlainen ennakkoluuloton kokeileminen ei olisi pahasta. Jos se ei toimi, niin sitten ei. Sen jälkeen keksitään ja kokeillaan taas jotain uutta.
JOSKUS tuntuu että toi kaupallinen hyökkäys on jopa rasittavaa,itse aikoinani opetin lapsilleni,jotta kun mainosta on paljon pitää siihen asenoitua kriitisesti.ELI MIKS HYVÄÄ TUOTETTA TÄYTYY VÄKISIN MAINOSTAA ??? SILLOIN KUN OLIN LIIKEEN HARJOITAJANA;ASIAKAANI MAINOSTI TUOTEITAMME NIIN PALJON ETTÄ EMME JAKSANEET ENÄÄN JATKAA LIIKETOIMINTAA:VAAN VETÄYDYMME (ELÄKEELLE) EMME MAINOSTANUT MEDIASSA KOSKAAN ! HYVÄ TUOTE MYY ITSE;JOS TAKUU ON KUNNOSSA?
ENT VAATE OMPELIMO STOP TEX HYVÄÄ JATKOA ENTISILLE ASIAKKAILLEMME ! TEHKÄÄ TUOTEESTANNE SELLAINEN "JOTA ASIAKAS ON JUURI ETSINYT" silloin on homma HANSKASSA !
PUITEJÄRJESTELYT
Aleksi Kolehmainen, 7.2.2012 11:22DataInfo voitti jopa 9 miljoonan euron kilpailutuksen
YRITYSKAUPAT
Serena Saitto, 6.2.2012 16:25Big data ajaa yrityksiä jättifuusioihin
Tietomäärän valtava kasvu pakottaa yritykset tekemään yhä isompia yrityskauppoja ja fuusioita. »
DIILIT
Aleksi Kolehmainen, 6.2.2012 9:25Enfo nappasi 1,6 miljoonan euron it-diilin Eduskunnasta
It-palvelutalo vastaa neljän vuoden ajan Eduskunnan 1 200 työaseman hallinnasta. »
TOIMINNANOHJAUS
Aleksi Kolehmainen, 3.2.2012 7:02Tiera rakentaa kunnille yhteistä it-järjestelmää - kymmenien miljoonien eurojen investointi
JULKISHALLINTO
Aleksi Kolehmainen, 2.2.2012 20:45Iso-Britannia lopetti it-hankkeita - lähes miljardin euron säästöt
Suurin osa säästöistä saatiin aikaan lakkauttamalla suuria it-projekteja. »
TIETOTURVA
Henri Laakso, 1.2.2012 15:44Verkkohyökkääjät ovat kaikkia maita edellä - näin Suomi pärjää
MOBILE BUSINESS
Niclas Storås, 29.1.2012 20:45"Android tulee olemaan melkoinen yhteensopivuussotku" - laajasta laitekirjosta ongelmia
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.