CIO-GAALA
Tiina Siltala, 12.5.2009, 12:25Erotu kilpailijoista asiakasrajapinnassa

Hissiyhtiö Kone viilaa kilpailukykyään viidellä osa-alueella. Ne ovat asiakaslähtöisyys, tuotteiden ja palveluiden kilpailukyky, toiminnallinen erinomaisuus, ympäristöosaaminen ja ihmisten johtaminen. Niistä ylitse muiden nousee asiakaslähtöisyyden parantaminen, toimitusjohtaja Matti Alahuhta sanoo
”Me emme ole vielä riittävän hyvä asiakasrajapinnassa, kuten eivät kilpailijammekaan varmasti ole. Sen kehittämisellä olemmekin katsoneet pystyvämme erottautumaan muista”, hän taustoitti Tietoviikon CIO-gaalassa.
Myynti kunniaan
Asiakaslähtöisyyttä hissivalmistaja on lähtenyt parantamaan muun muassa määrittelemällä asiakasprosessin ja ottamalla sen globaalisti käyttöön sekä tukemalla sitä muun muassa myyntipäälliköiden koulutuksella.
Myös myyntityön arvostusta on lähdetty kohentamaan esimerkiksi myyntikilpailuilla ja sisäisellä viestinnällä.
Rohkea valinta
Asiakkuuksien hallinnassa keskeiseksi asiaksi muodostui crm-järjestelmän valinta. Valituksi tuli Salesforce.comin sovellus, mitä Alahuhta kuvaili erinomaiseksi ratkaisuksi.
”Piti miettiä tarkkaan, mitä uuden tulijan valinta tarkoittaa verrattuna johonkin konventionaaliseen toimittajaan. Onneksi meillä oli rohkeutta tarttua Salesforce.comiin.”
Koko yrityksen kattava sovellus tarjoaa Alahuhdan mukaan Koneelle joustavuutta ja skaalautuvuutta. Erityisen onnekas ratkaisu on hänen mielestään siksi, että järjestelmän kautta näkyvyys markkina- ja asiakasmahdollisuuksiin on niin hyvä, kuin se näinä sumeina aikoina suinkin voi olla.
Yhtiössä otettiin samalla käyttöön globaalisti myynnin mittarit, joilla mitataan perusasioita, kuten myyntikäyntien aktiivisuutta ja toteutunutta myyntiä.
Tällä hetkellä työn alla on asiakas- ja myyntipään kokonaisratkaisu, jossa Kone.com-järjestelmän keräämät myyntiliidit siirtyvät crm-järjestelmään, josta päivitetty tieto siirtyy tarjous- ja tilaustyökalun kautta SAP-järjestelmään.
Julian lukujärjestys
Intialaiseen Tata-monialakonsernin elintarvikeyritysten ”ryhmä-CIO”, brittiläinen Julia Warrack puhui CIO-gaalassa valinnoista ohi teknologian, johtajuudesta, tiukasta toimintamallista sekä sitouttamisesta muutosjohtamisen vahvana pohjana.

Warrack asetti yhtiöilleen myös tiukkoja tavoitteita ja aikatauluja: Vuoden etäisyydellä siintää näiden eri yritysten yhteinen, integroitu verkko- ja sähköpostijärjestelmä globaaleine turvaratkaisuineen.
Puolentoista vuoden päästä sosiaalisilla verkostoilla alkaa olla merkittävä vaikutus yhtiön päätöksentekoon ja tiedonkulkuun. Samalla ryhmätyövälineet liittävät toimittajat sekä asiakkaat kiinteäksi osaksi Tatan liiketoimintaa.
Kolmen vuoden päässä tavoitteena on paperiton toimisto ja konserninlaajuinen, paikkariippumaton virtuaalityö. Viiden vuoden takana on yksi yhtenäinen järjestelmäarkkitehtuuri.
Kymmenen vuoden etappina on Tea Limited muuttuneena virtuaaliyritykseksi edistyneen sovellusteknologian turvin. Siellä siintää myös taskutoimiston käyttöönotto.
Odotamme mielenkiinnolla, miten asiat lähtevät toteutumaan.
PUITEJÄRJESTELYT
Aleksi Kolehmainen, 7.2.2012 11:22DataInfo voitti jopa 9 miljoonan euron kilpailutuksen
YRITYSKAUPAT
Serena Saitto, 6.2.2012 16:25Big data ajaa yrityksiä jättifuusioihin
Tietomäärän valtava kasvu pakottaa yritykset tekemään yhä isompia yrityskauppoja ja fuusioita. »
DIILIT
Aleksi Kolehmainen, 6.2.2012 9:25Enfo nappasi 1,6 miljoonan euron it-diilin Eduskunnasta
It-palvelutalo vastaa neljän vuoden ajan Eduskunnan 1 200 työaseman hallinnasta. »
TOIMINNANOHJAUS
Aleksi Kolehmainen, 3.2.2012 7:02Tiera rakentaa kunnille yhteistä it-järjestelmää - kymmenien miljoonien eurojen investointi
JULKISHALLINTO
Aleksi Kolehmainen, 2.2.2012 20:45Iso-Britannia lopetti it-hankkeita - lähes miljardin euron säästöt
Suurin osa säästöistä saatiin aikaan lakkauttamalla suuria it-projekteja. »
TIETOTURVA
Henri Laakso, 1.2.2012 15:44Verkkohyökkääjät ovat kaikkia maita edellä - näin Suomi pärjää
MOBILE BUSINESS
Niclas Storås, 29.1.2012 20:45"Android tulee olemaan melkoinen yhteensopivuussotku" - laajasta laitekirjosta ongelmia