IT & SA-INT
Kauko Ollila, 12.5.2009, 10:34Puolustus verkostoituu

Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, kenraaliluutnantti Markku Koli sai Vuoden CIO 2009 -valinnan yhteydessä raadin myöntämän ”elämäntyöpalkinnon”. Elämäntyö on lainauksessa siksi, että Koli nousee elokuun alussa uuteen tehtävään Pääesikunnan päälliköksi puolustusvoimien toiseksi korkeimpaan virkaan.
Raadin näkemyksessä Koli on nykyisessä ja jo edeltävissä tehtävissään ansioitunut erityisesti puolustusvoimien tietohallinnon muuttamisessa ja suuntaamisessa kohti verkostopuolustusta.
Kenraaliluutnantin CIO-päätelmiä
”Daavid saattaa voittaa Goljatin vast’edeskin, mutta voisi olla parempi pyrkiä yhteistoimintaan.”
”Jos ongelma on kaksi kertaa suurempi, se edellyttää resursseja toiseen potenssiin ongelman ratkaisemiseksi.”
”Toista menestyneitä ratkaisuja niin kauan kuin ne tuottavat tulosta.”
”Tee täysin selväksi se, mitä odotat organisaatiosi pitävän tärkeimpänä tavoitteena.”
Käytännössä kenraaliluutnantti Kolin ja hänen organisaationsa tavoitteissa ja aikaansaannoksissa näkyy tämän päivän tietohallinnon keskeisin työ: huolehtia siitä, että oikeat tiedot ovat oikea-aikaisesti oikeassa paikassa. Järjestelmien hallinta on toki tärkeää, mutta tietohallinnon prioriteetti on organisaation tarvitseman informaatioraaka-aineen saannin turvaaminen – kaikissa oloissa.
Lue lisää aiheesta kirjautumalla palveluun.
KOULUTUS
Tiina Siltala, 28.8.2010 15:15It-johtaminen on Suomessa lapsenkengissä
Tietohallintojohtamisen koulutus vahvistuu Suomessa tänä syksynä. »
VALTION IT
Tiina Siltala, 31.5.2010 18:30Pelleily loppuu nyt!
Valtion it-johtaja Yrjö Benson aikoo panna julkisen tietohallinnon kuntoon kovalla kädellä. »
SÄÄSTÖ
Tietoviikko; IDG, Niclas Storås, 2.9.2010 10:15Fujitsu opastaa vihreämpään tietotekniikkaan ja säästöihin
SITRA
Tiina Siltala, 20.5.2009 15:05Kansallinen asiamies ajaa muutosta
Sitran yliasiamies Mikko Kosonen haluaa tehdä konkreettista työtä systeemisen muutoksen eteen. »
GARTNER KERTOO
Heikki Siljamäki, 19.1.2010 14:46It-budjetit 2010 – aikamatka viisi vuotta taaksepäin
CIO
Michael Fitzgerald, 5.12.2009 12:00Sosiaalinen media haastaa perinteisen käsityksen yksityisyydestä
TIETOHALLINTO
Tiina Siltala, 9.3.2009 14:53CIO laajentaa reviiriään
It-johto joutui it:n ja bisneksen yhteensovittamisen ansaan. »
CIO:t
Tiina Siltala, 29.11.2008 13:09Wärtsilä hakee kasvua kaukaa
Wärtsilän CIO Esa Kivineva kehittää Hakaniemessä koko maailman kattavaa toiminnanohjausta. »
BUDJETTI
Kauko Ollila, Kim S. Nash, 27.11.2008 17:05Viisi tapaa parantaa it:n suorituskykyä ja säästää
CIO:t
Kauko Ollila, 23.11.2007 10:54Arvoketju perustaksi
Nordean tuoreen CIO:n Tapio Saarelaisen päätavoite on tyytyväinen asiakas. »


