MAINE
Tiina Siltala, 21.11.2007, 13:42Teknot yhä pohjamudissa
Ei ole helppoa tivi-yrityksilläkään.
Vuosituhannen vaihteen jälkeen menetetty maine makaa vieläkin pohjamudissa, eikä yleisesti alaa tarkasteltuna parannusta tullut tänäkään vuonna. Itse asiassa tilanne on pikemminkin heikentynyt.
Viime vuoden listaykkönen Nokia piti odotetusti paikkansa, mutta maine oli parantunut selkeästi vuoden takaisesta notkahduksesta. F-Secure otti viime vuoden tapaan 13. sijan. Viidenkymmenen maineeltaan parhaan pörssiyrityksen listalle mahtui niiden lisäksi enää vain Basware sijalla 47.
Hyvä yhtiö, mainio johtaja
Viime vuonna Nokian maine romahti monestakin syystä. Johtajien mainetutkimus paljasti, että syyksi ylitse muiden nousi karismaattisen johtajan puute. Väittämä, että yrityksellä on karismaattinen johtaja, heikkeni Nokian tapauksessa peräti 32 pistettä.
Johtajan mainetta kysyttäessä Olli-Pekka Kallasvuo arvioitiin viime vuonna kymmenen huonoimman johtajan joukkoon. Nokian absoluuttisen kokonaismaineen laskusta 80:stä 74:een johtajan maine haukkasi lähes puolet.
Kukaan ei tuntunut uskovan, että Kallasvuo pystyisi täyttämään Jorma Ollilan suuria saappaita. Vaan toisin kävi.
Nokian kokonaismaine nousi tänä vuonna takaisin toissavuotiselle tasolleen, ja Olli-Pekka Kallasvuo rankattiin kokonaismaineeltaan toiseksi parhaaksi johtajaksi heti F-Securen Kimmo Alkion kannoille. Mainettaan Nokian pääpomo oli parantanut kaikista eniten reilulla kymmenellä pisteellä. Myös johtamistaidossa Kallasvuo otti kakkospaikan.
Strategisessa osaamisessa Kallasvuo kurotti sen sijaan selvää kaulaa kakkostilalle tulleeseen Alkioon. Eettisyys näyttääkin olevan ainoa asia, jossa Nokia-pomolla on tämän tutkimuksen mukaan reippaasti parantamisen varaa. Siinä sarjassa ykköspaikan otti Alkio ja kakkospaikan Baswaren Ilkka Sihvo, joka kuittasi kaikilla muilla mittareilla kolmostilan.
Tivi-yritystenmaine 2007
Sijoitus tänä ja (viime) vuonna.
1. (1.) Nokia
2. (2.) F-Secure
3. (5.) Basware
4. (3.) Teleste
5. (7.) Affecto
6. (4.) TietoEnator
7. (8.) SSH
8. (10.) Tecnomen
9. (6.) Sysopendigia
10. (9.) Aldata Solutions
11. (12.) TeliaSonera
12. (13.) Elisa
13. (11.) Comptel
14. (14.) Satama Interactive
15. (15.) TJ Group
Metsä- ja it-ala putoavat
Pörssiyhtiöiden ja niiden johtajien mainetta tutkineen Pohjoisrannan tutkimusjohtajan Tatu Kauppisen mielestä on jännittävää, että nykyisessä hyvässä taloustilanteessa tieto- ja viestintäala on metsäteollisuuden rinnalla ainoa ala, jolla yritysten maine laskee. Muilla aloilla suunta on päinvastainen.
”Nyt ei ole sellaista trendiä kuin vaikkapa vuosituhannen vaihteessa, jolloin kaikkien yritysten maine laski”, hän sanoo.
Yhtenä syynä maineen murenemiseen Kauppinen pitää tapaa, jolla yritykset näkyvät julkisuudessa. Elisaa, TeliaSoneraa ja Satama Interactivea lukuunottamatta tivi-yritykset näkyvät siellä heikosti tai eivät lainkaan.
Julkisuuskuvakaan ei hänen mielestään kuitenkaan selitä kaikkea maineen muodostumisesta, sillä on myös yrityksiä, kuten esimerkiksi Vaisala, joilla on erittäin hyvä maine, vaikkei se juurikaan julkisuudessa paistattele.
TietoEnator vajoaa
Viime vuonna kaikista 80 tutkitusta pörssiyrityksestä 50 maineikkaamman joukkoon nippa nappa yltänyt TietoEnator tippui nyt peräti sijalle 68. Sen edelle sijalle 61 kiilasi Affecto, yksi vuoden nousijoista. Teleste tippui nyt sijalta 52 sijalle 54.
TietoEnatorin pudotuksen yhdeksi syyksi Kauppinen arvioi yhtiön heikkoa tuloskehitystä.
”Kun sijoittajat arvioivat yhtiön mainetta, taloudellinen tulos kytkeytyy siihen vahvasti”, hän sanoo.
Jos tutkittuja yrityksiä olisi tänäkin vuonna ollut 93 sijasta vain 80, Satama Interactivea ja TJ Groupia ei olisi löytynyt listalta enää lainkaan. Vaikka Satama petrasikin yleismainettaan ihan mukavasti, se jäi sijalle 81, ja TJ Group otti jo perinteeksi tulleen jumbopaikan. SSH paransi ja oli nyt sijalla 69. Loput tivi-yritykset taistelivat kaikkien tutkittujen pörssiyritysten listalla paikoista 70–87.
Vuoden tippujan tittelin otti Sysopendigia. Tivi-yritysten mainelistalle sen sijoitus laski tilalta kuusi tilalle yhdeksän.
”Voisin kuvitella, ettei sijoittajan silmissä Sysopenin ja Digian fuusiosta ole syntynyt odotettuja hyötyjä.”
Keskivertoa kehnompaa
Tieto- ja viestintäalan yritysten mustasta maineesta kertoo myös se, että kun niiden kokonaismainetta verrataan kaikkien tutkittujen pörssiyritysten kokonaismaineen hivenen alle 60 pisteen keskiarvoon, vain viisi yltää tai ylittää sen.
Viidestätoista tivi-yrityksestä täsmälleen 60 pisteen haamurajaan yltää tivi-listalla kaksi sijaa sijalle 5 noussut Affecto. Hieman rajan yli selviävät sijalta kolme sijalle neljä tipahtanut Teleste sekä kaksi sijaa kolmanneksi noussut Basware.
Listaykkösen Nokian pisteluku on 80 ja kakkospaikan ottaneen F-Securen noin 70.
PUITEJÄRJESTELYT
Aleksi Kolehmainen, 7.2.2012 11:22DataInfo voitti jopa 9 miljoonan euron kilpailutuksen
YRITYSKAUPAT
Serena Saitto, 6.2.2012 16:25Big data ajaa yrityksiä jättifuusioihin
Tietomäärän valtava kasvu pakottaa yritykset tekemään yhä isompia yrityskauppoja ja fuusioita. »
DIILIT
Aleksi Kolehmainen, 6.2.2012 9:25Enfo nappasi 1,6 miljoonan euron it-diilin Eduskunnasta
It-palvelutalo vastaa neljän vuoden ajan Eduskunnan 1 200 työaseman hallinnasta. »
TOIMINNANOHJAUS
Aleksi Kolehmainen, 3.2.2012 7:02Tiera rakentaa kunnille yhteistä it-järjestelmää - kymmenien miljoonien eurojen investointi
JULKISHALLINTO
Aleksi Kolehmainen, 2.2.2012 20:45Iso-Britannia lopetti it-hankkeita - lähes miljardin euron säästöt
Suurin osa säästöistä saatiin aikaan lakkauttamalla suuria it-projekteja. »
TIETOTURVA
Henri Laakso, 1.2.2012 15:44Verkkohyökkääjät ovat kaikkia maita edellä - näin Suomi pärjää
MOBILE BUSINESS
Niclas Storås, 29.1.2012 20:45"Android tulee olemaan melkoinen yhteensopivuussotku" - laajasta laitekirjosta ongelmia