IT-KULUTTAJISTUMINEN
Tom Kaneshige, 31.1.2012, 13:50Apple kipuaa vaivalloisesti it-pomojen suosioon
Tuoreiden tutkimusten mukaan Applen Macit, iPadit ja iPhonet tulvivat työpaikoille hyökyaallon tavoin. Siinä ohessa omat laitteet aiheuttavat kaikenlaisia ongelmia yritysten it-vastaaville.
It:n kuluttajistuminen on johtanut yrityksissä lukuisiin tietoturvaongelmiin, palvelutarjoajien hämäräperäisiin toimintatapoihin ja käyttäjien piittaamattomuuteen säännöistä.
Cio-comin mukaan vallalla oleva kuluttajistumisen trendi ja Applen nousu uhkaavat Microsoftin asemaa yritysten it-järjestelmien ja laitteiden hovihankkijana - sekä asettaa CIO:t uusien haasteiden eteen.
Jo joka viides työtenkijä tuo oman Applensa töihin, Forrester arvioi. Laitevalikoima on tasaisesti jakaantunut, sillä iPhonea käyttää 11 prosenttia, iPadia yhdeksän prosenttia ja Macia kahdeksan prosenttia vastanneista. Kuudella prosentilla on käytössään muita Applen laitteita.
Tutkimusta varten Forrester haastatteli yli 10 000 it-ammattilaista 17 maassa.
"Windows- ja Office-tuotteiden ansiosta Microsoftilla on yhä hallitseva asema it-ammattilaisten keskuudessa. Mutta tietojemme mukaan jo 41 prosenttia it-johtajista käyttää Applen laitteita."
"Kun Microsoftilta puuttuu kunnollisia mobiililaitteita, näyttäisi siltä, että Windowsin asema rapautuu lähiaikoina entisestään", Forresterin analyytikko Frank Gillett kuvailee mobiilikartoituksen johtopäätöksiä.
Applella hirmumyynti ja tulos
Viime viikolla Apple lisäsi löylyä kertomalla jättimäisestä, 13 miljardin dollarin tuloksesta vuoden päätösneljänneksellä. iPhone-, iPad- ja Mac-myynnin ansiosta kalifornialaisyhtiön liikevaihto kipusi joulukaupassa 46 miljardiin dollariin.
Apple etenee myös yritysrintamalla, sillä yhtiön mukaan lähes kaikki Fortune 500 -suuryhtiöt hyväksyvät nykyisin yhtiön kannettavat laitteet työkäyttöön. Työntekijät hyödyntävät laitteita etätyössä, yritysjärjestelmissä ja asiakkuudenhallinnassa, yhtiöstä kerrotaan.
Sitä paitsi Yhdysvaltain koululaitos käyttää Applen mukaan jo puoltatoista miljoonaa iPadia.
Cio.com muistuttaa, että Forresterin tutkimustulokset eivät ole aivan yhtä ruusuiset kuin Applen omat väitteet.
Siitä huolimatta Apple on vallannut alaa yrityksissä vaikuttavalla tavalla. Niistä 46 prosenttia on hankkinut Maceja henkilöstölle, ja 27 prosenttia työnantajista tukee iPadia. iPhonen tukijoita on peräti 37 prosenttia yrityksistä.
Tästä kaikesta voi tehdä johtopäätöksen, että tulevaisuus kuuluu Applelle ja eritoten iPadille.
Forresterin toisen tutkimuksen mukaan yritysten tietohallintojohtajat lappaavat peräti 19 miljardia dollaria Applen laitehankintoihin tänä vuonna. IPadeja ostetaan kymmenellä miljardilla ja Maceja yhdeksällä miljardilla dollarilla.
Viime vuonna yritykset ostivat Applen tuotteita 12 miljardilla dollarilla.
Forresterin mukaan yritysten it-tuki keskittyy yhä enemmän iPadien tukemiseen.
Myyräntyö kasvattaa turvauhkia
Omien kuluttajalaitteiden luvaton käyttö töissä on CIO.comin mukaan niin ikään kasvava trendi.
Palvelutarjoaja YouSendItin ja GigaOM Pron yhdessä tekemän tutkimuksen mukaan väärinkäytökset vain lisääntyvät tällä saralla.
Lähes kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista it-johtajista arvelee, että töissä käytetään omia laitteita tai palveluja tavalla, jolla ei ole it-osaston hyväksyntää.
Tällainen luvaton myyräntyö ei anna kuluttajistumisesta mieluisaa kuvaa tietohallintojohtajille.
Teknologiapalveluita tarjoava Avanade haastatteli vuoden lopulla yli 600 C-tason yritysjohtajaa. Näistä yli puolet valitti omien kannettavien laitteiden lisänneen yhtiöiden tietoturvaongelmia.
Turvauhkia lisää sekin, että suurin osa yrityksistä pitää kuluttajistumisen ja uusien laitetyyppien tulon myötä hengähdystaukoa henkilöstön koulutuksessa mobiiliriskien hallinnan alueella.
Hämäräperäistä markkinointia
CIO:n töitä ei ole omiaan helpottamaan sekään, että monet palvelutarjoajat ovat ottaneet oppia Applen markkinoinnista. Boxin, Dropboxin ja Evernoten tapaiset palveluyhtiöt rummuttavat tarjouksiaan yritysten sijasta suoraan työntekijöille, Forrester arvioi.
Viime kuussa San Franciscossa pidetyssä AppNation Enterprise Summitissa monia palvelutarjonnan untuvikkoja kehotettiin matkimaan Applea loppukäyttäjien houkuttelemisessa.
Näiden yritysten pitäisi käyttää it-osastojen päälliköitä vipuvartena, jonka avulla ohjelmistoja ja palveluja tyrkytetään tietohallintojohtajille.
"Siihen mennessä, kun it-osastoille selviää, mitä saas tarkoittaa, yritykset käyttävät jo sitä", DocuSignin strategiasta vastaava johtaja Tom Gonser kertoi yleisölle.
Käännös: Markku Pervilä
Aivan roska-artikkeli! Hirmumyynti muka, Applen koneita lisäystä vain alle 300 000 vuodessa maailmanlaajuisesti.
Enpä tiedä mitä sieniä olet syönyt, mutta Maccien myynti (kalenteri-) vuodesta 2010 -> 2011 kasvoi 4-5 miljoonaa kappaletta.
En jaksa nyt laskea tarkemmin.
Koskahan näkisin jonkun työtehtäviin liittyvän massajärjestelmän iPad-ympäristössä.
Ainakaan toistaiseksi en ole nähnyt esimerkiksi yhtään kaupan kassajärjestelmää toteutettuna iPad-laitteistolla. Laitteistoja käytetään lähinnä satunnaiseen selaisluun ja pelailuun. Laite onkin selvästi toteutettu vapaa-ajan käyttöön, jolloin työpaikalle tuodut laitteistot toimivat monesti viihdykkeenä. Kotona myöskin monien vanhempien ihmisten laitteiden tarve rajoittuu selaimen käytöön. Tänä talvena taas näillä pakkasilla jyvät erottuvat akanoista puhelinmarkkinoilla. Pitää siirtya pakkasesta sisälle puhumaan aivan kuin ennen GSM:n käyttöönotossa piti siirtyä ulos, jotta kenttä rittäisi.
Tuota samaa asennetta Nokia viljeli.
Apple meni oikealta ohi ja kovaa.
Työtehtäviä on niin erilaisia, moniin niistä sopii myös iPad.
Kannattaa lukea Steve Job:n kirja siinä kerrotaan asenteesta kuinka asioita tehdään.
IT-ULKOISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 15.5.2012 12:18Tieto sai 35 miljoonan euron it-ulkoistuksen Suomesta
TIETOTURVA
Annika Korpimies, 4.5.2012 12:07Verkkorikollisuus ei ole iso uhka, uskovat suomalaisjohtajat
JÄRJESTELMÄUUDISTUKSET
Aleksi Kolehmainen, 8.5.2012 12:58Helsingin SAP-ongelmat johtuvat rajapinnoista
KOKONAISARKKITEHTUURI
Kari Ahokas, 6.5.2012 7:05Kokonaisarkkitehtuuri tulee julkishallintoon - "termi on kieltämättä hyydyttävä"
SOSIAALINEN MEDIA
Tiina Siltala, 8.5.2012 11:06Sosiaalinen media on enemmän kuin kanava
Gartner kehottaa yritysjohtoa arvioimaan uudelleen crm-strategiansa - somea ei voi enää unohtaa. »
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.