Uutiskommentti
Jonna Vuokola, 6.3.2013, 9:24It ei ole inhimillistä
Suomalaiset arvostavat kirurgin ammattia ylitse muiden. Eikä ihme. Pitkään ja vaativaan koulutukseen valikoituu erityisiä ihmisiä. Lahjakkaimmistakaan läketieteen opiskelijoista ei välttämättä ole kirurgeiksi, sillä heiltä vaaditaan erityisen hyvää motorista näppäryyttä sekä silmää erottaa eri solutyyppejä. Kaikki eivät näe ja erota riittävän hyvin.
Tietokoneen silmä voi olla tällaisissa asioissa erehtymätön, eikä sillä ole huonosti nukuttuja öitä. Kenenkään ihmiset aivot eivät myöskään pysty omaksumaan loputtomasti tietoa.
IBM:n kehittämä Watson-tietokone on jo kuuluisuus. Se pelaa sakkia maailmanmestaruustasolla ja voittaa Jeopardy-tietovisan mestarin. Tehtävissä vaaditaan intuitiivista kykyä ajatella ja esimerkiksi jonkinasteista sarkasmin tajua.
Hyvä vierailija!
Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.
"Sanoma, että it:llä yritetään hoitaa rutiininomaiset työt niin, että hoitohenkilöiden aika jäisi ihmisten kohtaamiseen, on jäänyt hiljaiseksi. Toisaalta se ei pidä ihan paikkaansa: teknologia hoitaa tulevaisuudessa myös sellaisia asioita, joihin ihminen ei kykene."
Viesti ei tähän mennessä ole käytännössä usein pitänyt paikkaansa muutenkaan. Toimimattomat tietojärjestelmät ovat aiheuttaneet hoitohenkilökunnalle stressiä ja potilaiden pompottelua luukuilta ja osastoilta toisille, kun tieto ei kulje. Silloinkin kun tieto kulkee, huono järjestelmä voi pakottaa huonohin toimintatapoihin, kun ihmiset toimivat tietojärjestelmän ehdoilla eikä päinvastoin.


Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.