Uutiskommentti
Tiina Siltala, 30.8.2010, 7:25Kuka johtaa it-kaaostasi?

Ajatelkaa tilannetta, jossa yrityksen henkilöstöjohtaja, markkinointijohtaja, myyntijohtaja ja it-johtaja puuhastelevat kukin omia projektejaan. Numeropuolen hallitseva, bisnesorientoitunut toimitusjohtaja tulee juttuun talousjohtajan kanssa, mutta muiden tekemisistä hänellä ei ole kummoistakaan käsitystä. Ei taida tänä päivänä enää toimia.
Monilla tietohallinto-osastoilla vallitsee valitettavasti hyvin paljon tämänkaltainen tilanne. Kukaan ei oikein tiedä käynnissä olevien it-projektien määrää eikä sitä, mitä niillä tavoitellaan. Puhumattakaan siitä, että joku olisi miettinyt, miten projektit tuottavat hyötyä liiketoiminnalle. Samaan aikaan tietotekniikasta tulee entistä bisneskriittisempää, ja ulkoistussopimusten hallitseminen käy aikaisempaa hankalammaksi. Myös koko it-ympäristö muuttuu aina vain monimutkaisemmaksi.
Suurin ongelma on usein se, ettei kukaan hallitse tätä kaaosta. Tyypillisesti teknistaustaisten it-johtajien paukut menevät siihen, että he yrittävät pysyä kuta kuinkin kärryillä siitä, mitä teknisellä puolella tapahtuu. Aikaa, energiaa ja ennen kaikkea kykyä ihmisten johtamiseen sekä bisneshyötyjen miettimiseen ja niistä kommunikointiin liiketoimintajohdon kanssa ei ole. CIO:ilta puuttuu liian usein se, mitä tietohallinnon johtajalta pitäisi jo alkupeleissä vaatia. Se on johtamisen taito.
Hyvä vierailija!
Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.

