Uutiskommentti
Emma Kauppi, 6.7.2010, 9:29Olipa kerran pankkitieto, joka otti kiinni terroristin
EU-parlamentin kansalaisvapauksien valiokunta puoltaa sitä, että Yhdysvaltain
viranomaiset voisivat nähdä yksittäisten EU-kansalaisten pankkitietoja, uutisoi
Yle.
Sopimuksen taustalla on terrorismin torjuntaan liittyvien tutkimusten helpottaminen.
Jenkit näkisivät siis tarvittaessa meidän pankkiliikenteemme. Mutta ei hätää, voimme aina valittaa Yhdysvaltain oikeusistuimiin, jos urkinta ärsyttää. Lisäksi unionilla olisi myös valta keskeyttää tietojen luovutukset, mikäli se pitäisi perusteita asiattomina.
Yle ei kerro sopimukseen liittyvästä yksityisyydensuojasta muuta kuin sen, että EU sai neuvoteltua paremman suojan kuin, mitä Yhdysvallat ensin tarjosi. Washington Postin mukaan tiedot saattavat sisältää nimiä, osoitteita ja tilinumeroita.
EU-parlamentti äänestää sopimuksesta myöhemmin tällä viikolla. Valiokunnan vahva puolto ennakoi myös parlamentin hyväksyntää.
Mitä tästäkin pitäisi ajatella? Ensin herää pari tietoturvakysymystä. Sitten pohdintaa siitä, mitä kaikkea terrorismin varjolla oikein voi vaatia. Osa varmasti pitää avointa tiedonjakoa hyvänä asiana, mutta netin keskusteluissa on vilauteltu myös Zeitgeist-elokuvan salaliittoteorioita Yhdysvaltalaisten pankkien roikkumisesta vallankahvassa.
Tiedolla näköjään ratkaistaan kaikki ongelmat. EU valitti toukokuussa hakujättien rikkovan tietosuojasääntöjä säilyttämällä tunnistettavia hakutietoja liian pitkään, mutta muutamaa viikkoa myöhemmin sanoi itse haluavansa säilyttää hakutiedot kahden vuoden ajan. Tarkoitusperät ovat tietysti erilaiset: hakuyhtiöt pystyvät tarjoamaan parempia hakuja ja siten saavat parempia mainostuloja, EU taas sanoo jahtaavansa pedofiilejä.
No nyt ovat siis hanskassa terroristit ja pedofiilit. Miten olisi seuraavaksi lasten liikalihavuus, huumeriippuvuudet tai eläinrääkkäys?
Toisaalta voi olla, että EU-kansalaiset jakavat jo Facebookissa kaikki tiedot, joihin Yhdysvaltain viranomaisille annetaan pääsy ja koko sopimus osoittautuu turhaksi.
Kirjoittaja on Tietoviikon verkkotoimittaja.
"Miten olisi seuraavaksi lasten liikalihavuus, huumeriippuvuudet tai eläinrääkkäys?"
Unohdit hevimusiikin, roolipelit, narsismin ja rasismin.
Valvonta. Pienen ja suuren vallanhaluisen viranomaisen märkä toiveuni. Maailma jossa kukaan ei tekisi yhtään mitään ilman viranomaisen tietoa asiasta. Onneksi vielä ajatukset ovat vapaita ja niitä ei voi valvoa.
Liikalihavuus ratkeaa sillä että koulussa terveydenhoitaja tarkistaa painon ja sitten jollakin siru tms. järjestelmällä katsotaan kaupassa voiko tuotteen myydä hänelle.
Tai sitten yksinkertaisesti sanotaan että jos syöt näitä ja et syö näitä niin elät pidempään etkä kuole läskeihisi.
Näille kaikenmaailman räppäreille tiedoksi että ei niitä housuja ole alunperin suunniteltu persvaossa pidettäviksi joten opetelkaa pitämään vaatteitanne oikein.
EU:n fasistisiipeä ei yhtään kiinnosta se, että Google urkkii kansalaisten tietoja, ongelma oli se, että he eivät kertoneet niitä fasistisiivelle. Kun tämä ongelma korjattiin niin toiminnan rikollisuus lakkasi välittömästi ja toiminnasta tulikin pakollista direktiivin voimalla välittömästi.
Kyllä komissio osaa, EUvostoliitossa mennään ja uusi versio Stasista elää ja voi vahvasti, komissiossa.
Komissio vaatii siis säilytettäväksi ensinnäkin _kaiken_ internetliikenteen tunnistetiedot ja sen lisäksi vielä selaushistoriankin. Ja samaan aikaan vielä kehtaa väittää että EU:ssa on puhelin- tai kirjesalaisuus, kun ilmiselvästi kumpaakaan ei ole: Mikä tahansa "viranomainen" saa ko. tiedot yhdellä puhelulla kysymättä keneltäkään. Vaikka Romanian poliisi, sehän on EU-maa.
Nimim. Esko tuumasi: "Onneksi vielä ajatukset ovat vapaita ja niitä ei voi valvoa."
Mutta jos sanot ne julki, oletkin syytteessä vaikkapa rasismista tai jumalanpilkasta välittömästi. Kyllä poliisi keksii että mihin olet syyllistynyt tällä kertaa, jos haluaa.
_Aina löytyy jotain_ josta saa mätkäistyä tuomion. Poliisivaltiossa eletään jo nyt.

