Uutiskommentti

Uutiskommentti

Mutta mitä se Apple julkaisee tänä iltana?

Apple ei julkaise tänä iltana yhtään mitään.

Mutta eilen Apple julkaisi.

Yhtiö on onnistunut kasvattamaan tuotelanseerauksistaan ennennäkemättömiä uskonnollisia piirteitä saavia spektaakkeleita. Julkistustapahtumat ovat ikään kuin viihdettä siinä, missä Kauniit ja Rohkeat, Salatut Elämät ja muut saippuasarjat. Työpaikalla on yhtä luontevaa päivitellä Steve Jobsin mantroja ja Appleen liittyviä huhuja kuin surkutella, kuinka se elämä taas kouliikaan Laitelan Ismoa.

Huvittavaa on Applen tuotteisiin liittyvä kiihkomielisyys, olivat tunteet sitten myönteisiä tai kielteisiä. Applesta kirjoittaessani minut on leimattu sekä omenavihaajaksi että Applen propagandaa levittäväksi toimittajaksi. En koe olevani kumpaakaan. Asunnostani löytyy kyllä Applen valmistamia laitteita, mutta niin myös useiden muiden valmistajienkin. Ne ovat tarpeisiini sopivia työkaluja, jotka olen hankkinut taustalla romanttinen mielikuva siitä, että asioiden hoitaminen helpottuisi niiden avulla. Myönnettäköön, että harmittavan usein mielikuva ei ole vastannut todellisuutta. Kaikki onkin vain johtunut luolamiesmäisestä tarpeesta saada jotain uutta ja hienoa.

Jotain hienoa, toimivaa ja kiinnostavaa Applen laitteissa kuitenkin täytyy olla. Ei suuri osa älypuhelimien, musiikkisoittimien tai tietokoneiden käyttäjistä voi olla ainoastaan markkinoinnin höynäyttämiä typeryksiä.

Yksi syy Applen suosioon lienee poikkeuksellinen panostus muotoiluun. Yhtiö on kulkenut aikoinaan elektroniikkavalmistaja Braunille suunnitelleen muotoilija Dieter Ramsin jalanjäljissä niin laitteiden pelkistetyn ulkonäön kuin suunnittelun ideologian osalta. Usein pelkistyksen avulla saavutettu ja loppuun asti viety helppokäyttöisyys on tärkeä osa muotoilua, joka tuntuu monesti muilta valmistajilta unohtuneen erikoisuuksia tavoiteltaessa.

Apple ikään kuin kutoo tuotteensa kokonaisvaltaisesti monesta eri langasta kilpailijoiden rytistäessä langat mytyiksi. Esimerkiksi Nokia tuntuisi kehittelevän kivoja juttuja monella eri osastolla, mutta miten ne toimivat yhteen? Kun mukaan otetaan vielä ulkopuolinen solmuntekijä - Nokian tapauksessa vaikkapa Intel - ovat sotkut varmoja.

Applea kritisoineet tuovat usein esiin sen, että yhtiö esittelee jo keksittyjä ideoita uusina ja ominaan. Käytännössä näin yhtiö tekeekin, mutta sillä lisäyksellä, että Apple esittelee vanhoja keksintöjä ensi kertaa helppokäyttöisinä ja selkeästi toimivina. Keksinnöstä on vielä pitkä tie toimivaan tuotteeseen.

En kuitenkaan väitä, että kritiikki olisi aina ollut tarpeetonta. Erikoisasemaan kohonneeseen yhtiöön on syytä suhtautua sen aseman mukaisesti: varauksella, tarkkaavaisesti ja joskus ehkä ylikriittisestikin.

Median vastuu Apple-hullunmyllyn moottorina on suuri, mutta siitä kirjoitetaan, mikä lukijaa kiinnostaa. Jokainen voi testata mielessään, kumpaako otsikkoa klikkaisi: HP lanseerasi uuden älypuhelimen vai Apple lanseerasi uuden älypuhelimen. Saman voi toistaa jokaisen Applea koskevan uutisen kohdalla vaihtamalla Applen tilalle jonkun toisen yhtiön nimen. Apple on yksinkertaisesti kiinnostava.

Jos syypäitä Apple-hulluuteen halutaan välttämättä tuomita, joutuu hirrelle koko sakki: onnistunut markkinointiosasto, onnistunut suunnitteluosasto, media ja kuluttaja. Koko yhtiö, minä ja sinä.

Uutiskommentti

Kahvakuulaa ja laatanheittoa

Sitä ajattelee, että tämä it-ala on johtamispulmineen jotenkin enemmän sekaisin kuin muut toimialat. Älkääpäs mitään!

Työsisällön hamsterinpyörä, johtamisen juoksumatto ja toisiinsa sekoavat työ- ja yksityiselämä ynnä minäitteä korostava yleinen ajan meininki teettävät meillä muutenkin kaikkea viistoa.

Liikkeenjohdon konsulttitalo Redera järjesti elokuussa johtajille Strongrun-kilpailun Espoossa.

Eliittilajiksi kehuttu koitos oli tiedotteen mukaan äärimmäisen raskas: kaksi Cooperin testiä peräkkäin, siinä välissä vedettiin tai raahattiin 24 kilon rautakuulaa yhteensä 400 metrin matka hiekalla.

Strongrunin tiedotteesta: ”tervetuloa todistamaan, millaisella kunnolla ja ennen kaikkea millaisella taisteluasenteella menestyviä yhtiöitäkin tässä ajassa johdetaan!”

Haluankohan edes tietää?

Lainaan nyt toimittaja Mikko Laitilaa Tivin isosiskosta Talouselämästä: ”Jos kehitys menee tähän itseään jatkuvasti haastavaan stubbilaiseen suuntaan, tosikovat johtajat juoksevat parin vuoden kuluttua suolla ja vetävät kahvakuulan sijaan 40 kilon alasinta.”

Redera muuten kutsuu itseään häpeilemättä viisausverstaaksi. Eikö olekin tämä määre oikein kirsikka kakun päälle!

Juhanitammislainen ”asenne hyvällä sykkeellä” on asettunut mantraksi ja siitä on kasvanut tosiäijien elämäneetos. Sen sapluunan mukaisia alfaurhoja nähtiin Strongrunissa.

Tuloksista ei ole tätä kirjoitettaessa vielä tietoa, mutta kukaan ei kai kuollut.

Miten sitä sanotaankaan: ”juoksupyörä se vielä hyrrää, vaikka hamsteri on jo .... mennyt nukkumaan.”

Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden menestyslääke, tuottavuuden parannus, tarvitsee tietysti myös asennetta. Jälkiteollisen ajan lainalaisuuksien mukaan asenteen välttämätön kaveri on it. Jo nyt, mutta varsinkin kohta, se on läsnä kaikkialla ja pian erottamaton osa meitä jokaista.

Tietotekniikan hyödyntäminen ja varsinkin sen hyväksikäyttämisen johtaminen on äskettäisen selvityksen mukaan uskomattomassa jamassa. Vain viidennes liikejohdosta sanoo it:tä johdettavan ammattimaisesti. Kahdeksan kymmenestä vastaajasta kuitenkin näkee it:n kriittisenä menestystekijänä. Kelvannee esimerkiksi pyynnön ja annin kohtaamattomuudesta.

It-johtamiskoulutusta pyristetään parhaillaan tolpilleen useammassakin eri hankkeessa.

Ehkä kahvakuulaväki kaupitsee sekaan muutaman opintoviikon verran muijanheittoa ja kaivonrenkaankantoa, ettei asenne unohdu. Prkl!

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Uutiskommentti

Kuka johtaa it-kaaostasi?

Ajatelkaa tilannetta, jossa yrityksen henkilöstöjohtaja, markkinointijohtaja, myyntijohtaja ja it-johtaja puuhastelevat kukin omia projektejaan. Numeropuolen hallitseva, bisnesorientoitunut toimitusjohtaja tulee juttuun talousjohtajan kanssa, mutta muiden tekemisistä hänellä ei ole kummoistakaan käsitystä. Ei taida tänä päivänä enää toimia.

Monilla tietohallinto-osastoilla vallitsee valitettavasti hyvin paljon tämänkaltainen tilanne. Kukaan ei oikein tiedä käynnissä olevien it-projektien määrää eikä sitä, mitä niillä tavoitellaan. Puhumattakaan siitä, että joku olisi miettinyt, miten projektit tuottavat hyötyä liiketoiminnalle. Samaan aikaan tietotekniikasta tulee entistä bisneskriittisempää, ja ulkoistussopimusten hallitseminen käy aikaisempaa hankalammaksi. Myös koko it-ympäristö muuttuu aina vain monimutkaisemmaksi.

Suurin ongelma on usein se, ettei kukaan hallitse tätä kaaosta. Tyypillisesti teknistaustaisten it-johtajien paukut menevät siihen, että he yrittävät pysyä kuta kuinkin kärryillä siitä, mitä teknisellä puolella tapahtuu. Aikaa, energiaa ja ennen kaikkea kykyä ihmisten johtamiseen sekä bisneshyötyjen miettimiseen ja niistä kommunikointiin liiketoimintajohdon kanssa ei ole. CIO:ilta puuttuu liian usein se, mitä tietohallinnon johtajalta pitäisi jo alkupeleissä vaatia. Se on johtamisen taito.

It-johtamisen koulutus on hyvä pelinavaus ja tärkeä asia. Se ei kuitenkaan yksin riitä, vaan tietohallinnon johtoon tarvitaan myös uutta verta. Tarvitaan uudenlaisia ihmisiä, sellaisia, jotka hallitsevat kokonaisuuksia ja kommunikoinnin kiekuroita.

Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, ettei Suomessa olisi osaavia tietohallintojohtajia. Minä olen ainakin tavannut useita, jotka täyttävät nämä kriteerit kirkkaasti.

Uutiskommentti

Katsokaa! Puhelimessani on teletappi, valomiekka ja imukuppi, mutta sillä ei voi puhua

Ennen puhelinlangat lauloivat ja puhelimeen vain ja ainoastaan puhuttiin. Nyt uudella vuosituhannella puhelin-sanaan on lisätty äly-etuliite, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että puhelimeen ei enää kuulu puhua. Sitä kuulu kohdella kuin stressilelua: näprätä, hiplata ja ravistaa. Puhelimesta kuuluu etsiä itseään ja ystäviään.

Mutta jos käyttäjä jostain kumman syystä haluaa tehdä niinkin yliarvostetun toimituksen kuin soittaa puhelun, täytyy ensin varmistaa, että älypuhelinta ei ole näprännyt, hiplannut ja ravistanut liikaa, sillä eihän akun puhti sellaista pitkään kestä. Ei ainakaan montaa päivää, hyvä jos yhden. Patikkareissulla mukana täytyy olla generaattori, aurinkokenno tai vara-akkuja.

Ehdottaisinkin kaikille älypuhelinvalmistajille seuraavaa: jättäkää älypuhelimestanne kokonaan pois vanhanaikainen puhelin-ominaisuus, joka vain kuluttaa virtaa etsimällä puhelinverkkoja. Applehan tässä jo melkein onnistui. Uudessa iPhonessa pystyy kytkemään puhelinominaisuuden pois oikeanlaisella käsiotteella.

Viestinnän voi hoitaa yhteisöpalveluissa, tekstiviesteillä tai jollain niistä muutamasta kymmenestä tuhannesta sovelluksesta, joita laitteeseen on tarjolla. Ja jos jotain sanottavaa tulee, voi sen sanoa kasvotusten, sillä ystäväthän löytyvät gps-paikantimen avulla.

Kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten mitä sitä enää lörpöttelemään. Yksi kuva suoraan älypuhelimesta Facebookiin ja se on siinä.

Mikä nykyisin älypuhelimesta edes tekee puhelimen? Voihan tietokoneillakin jo soittaa videopuheluita eikä niitä silti kutsuta tietokonepuhelimiksi tai puhelintietokoneiksi.

Joku voisi keksiä puhelimen uudestaan sellaisena kuin se oli: pelkkänä puhelimena. Nykyteknologiallahan se voitaisiin kytkeä vaikkapa käyttäjänsä otsalohkoon.

Silloin voisi joskus jättää älypuhelimen kotiin. Bussista ja raitiovaunusta voisi katsella maisemia ja havainnoida ympäristöä, jonotettaessa voisi jutella muille läsnäolijoille ja ystäviä tavatessa ei aina tietäisi jo valmiiksi, mitä heille kuuluu. Ennen kaikkea voisi olla pakenematta todellisuutta ja omia ajatuksia silmät ristissä pikkuruisen näytön äärelle.

Kirjoittaja on Tietoviikon verkkotoimittaja.

Uutiskommentti

Tuleeko paperittomuudesta totta?

Visio paperittomasta toimistosta syntyi jo 1970-luvulla. Vielä 2010-luvullakaan paperi ei ole hävinnyt mihinkään – ei toimistosta eikä kodeista.

Mutta nyt teknologia on kehittynyt niin, että paperittomuus ei tunnu aivan yhtä utopistiselta ajatukselta kuin ennen. Laskut voi vastaanottaa ja maksaa verkossa. Sanoma- ja aikakauslehdet saa pian tilattua sähköiseen lukulaitteeseen. E-kirjoja löytyykin jo.

Ennen lähetimme sukulaisille ja ystäville kirjeitä ja kortteja, nyt sähköpostia ja tekstareita. Fyysisen postin määrä on vähentynyt reippaasti ja Itellan on pakko kehittää uusia ansaintakeinoja. Kirjepostin skannaamista kokeillaan jo, pian myös lehdenjakelua sähköiseen lukulaitteeseen. (Tietoviikko 24/2010 s. 14)

Elämmekö kohta aikaa, jolloin lapset saavat todistuksensa sähköisessä muodossa omaan päätelaitteeseensa? Samasta laitteesta voisi tietenkin lukea e-oppikirjaa ja seurata netti-tv:n opetusohjelmaa.

Kauanko kestää murroskausi, ennen kuin e-lehdet syrjäyttävät printtiversiot, eikä aamun Hesari enää kilahda postiluukusta vaan piippaa päätelaitteessa – myös niillä kaikkein iäkkäimmillä tilaajilla?

Vai onko paperin valta sittenkin niin vahva ja itsestään selvä, ettei sitä syrjäytetä?

Kirjoittaja on Tietoviikon toimitussihteeri.

Uutiskommentti

Kun halpa 2d päihitti kalliin 3d:n

Nuorten tyttöjen ihaileman vampyyrielokuvasarjan kolmas osa todistaa, että pelkkä tekninen kikkailu ei takaa hurjia myyntituloja.

Twilightin toinen jatko-osa on Hollywoodin mittakaavassa toteutettu varsin pienellä budjetilla ja perinteisellä 2d-kuvalla. Siitä huolimatta se kipusi ensi-iltaviikollaan parhaiten myyneiden elokuvien kärkikastiin.

Olkoonkin, että kyse on pelkästä hömppäelokuvasta, niin se on piristävä yksilö tekniikan ehdoilla tehtyihin Hollywood-tuotoksiin. Kolmiulotteisuus elokuvissa ei ole enää täysin uusi asia. Siitä huolimatta liian usein huomaa, että jotkut kohtaukset on toteutettu kuin osoittamaan, että kyllä mekin osaamme vääntää 3d:tä.

Twilightin vahvuus on kohdeyleisön huomioiminen. Elokuvaa ei katso viimeisimpään tekniikkaan hurahtanut insinöörikunta, joten 3d:n hintaville ihmeille ei ole kysyntää. Sen sijaan elokuva on täynnä sen katsojakuntaa miellyttävää siirappia trendikkäässä vampyyripaketissa.

Tästä voisi oppia jotain myös suomalainen insinööri. Aina viimeisin ja kallein tekniikka ei ole paras myyntivaltti. Halvemmallakin voi saada hyvää, kunhan vain ymmärtää, mitä pitää tarjota.

Toki kolmas ulottuvuus on mukava lisä ainakin tiettyjen genrejen elokuviin, mutta perinteisinkin avuin pärjää ja vieläpä ilman niitä raskaita kakkuloita nenällä. Eikä silloinkaan ole pakko edes tyytyä Twilightiin. Suosittelen kokeilemaan mieluummin vaikkapa jotain Hollywoodin ulkopuolelta tullutta filmiä.

Kirjoittaja on Tekniikka&Talouden verkkovastaava.

Lähde:Tekniikka&Talous.

Uutiskommentti

Usko pois, Suomen laajakaista ihastuttaa maailmalla

Suomessa astui 1. heinäkuuta voimaan teleyritysten yleispalveluvelvoite. Yhden megan laajakaistayhteys on nyt samanveroinen perusviestintäpalvelu kuin puhelin tai posti. Jokaisella on siihen oikeus asuinsijoillaan. Kohtuuhintaan ja ilman kohtuuttoman pitkää odottelua.

Monenkaan nettielämä ei tällä muutu tai parane, mutta etenkin harvaan asutuilla alueilla uudistus tulee tarpeeseen.

"Yhden megan oikeutemme" on puhuttanut myös maailmalla. Sitä on ihasteltu muun muassa CNN:n, BBC:n, ABC:n ja Aljazeeran uutisissa, Australiaa myöten. Artikkeleissa on nostettu hattua sille, että Suomi on ensimmäinen maa maailmassa joka nostaa laajakaistapalvelun lakisääteiseksi. Muut maat hiihtävät Suomen perässä juuri etenkin laillisen sitovuuden osalta.

Valitukseen siitä, että ei tällainen yhteys ole nopea saati mikään ”oikea” laajakaista voi todeta, että tarkoituksenmukaisten peruspalveluiden käyttöön sen pitäisi olla riittävä. Ja tällaisen palvelun pitäisi tulla turvatuksi.

Tarkoituksena ei ole, että kaikilla on nyt oikeus ladata roppakaupalla kivoja tiedostoja netistä, vaan taata kansalaisille pääsy peruspalveluihin. Lindeninkin mukaan internet ei ole enää pelkästään viihdettä varten. Se tarkoittaa esimerkiksi sähköisiä verokortteja, Kelan sähköisiä palveluita ja sähköistä ilmoittamista. Siitä nimitys yleispalvelu ja yleispalveluliittymä.

Jos kokee, ettei ”perus” riitä omiin tarpeisiin, niin rahalla saa ja hevosella pääsee. Pikapostikin maksaa enemmän kuin tavallinen posti, palvelu on kyllä olemassa. Ei kai sekään, juomakelpoista vettä saa suoraan kraanasta tarkoita, että sen veden pitäisi olla ranskalaista kivennäisvettä.

Tai sitten voi odottaa vuotta 2015, johon mennessä tavoitteena on yleispalvelun parantaminen 100 megan laajakaistaksi.

Se nähdään vielä, miten tehokkaasti kohtuulliset toimitusajat ja hinnat käytännössä toteutuvat. Viestintävirastolla ei ole etukäteisiä toimivaltuuksia määrätä, mikä on tässä mielessä kohtuullista vaikka sillä onkin näkemyksiä asiaan. Hyvä asia on kuitenkin, että se vahtii palveluiden hintoja ja toimitusaikoja. Jos kohtuus ei toteudu, viranomainen voi kääriä hihat.

Teleoperaattoreista esimerkiksi Sonera on kuvannut rakentamiskustannuksia ja toimitusaikojen määrittämistä syrjäisimpien seutujen uusien yhteyksin osalta painajaiseksi. Sonera kuuluu Viestintäviraston nimeämiin yleispalveluyrityksiin, ja sen osalta velvoite kattaa noin 70 prosenttia Suomen pinta-alasta.

Kirjoittaja on Tekniikka&Talouden toimittaja.

Lähde:Tekniikka&Talous.

Uutiskommentti

Olipa kerran pankkitieto, joka otti kiinni terroristin

EU-parlamentin kansalaisvapauksien valiokunta puoltaa sitä, että Yhdysvaltain viranomaiset voisivat nähdä yksittäisten EU-kansalaisten pankkitietoja, uutisoi Yle.

Sopimuksen taustalla on terrorismin torjuntaan liittyvien tutkimusten helpottaminen.

Jenkit näkisivät siis tarvittaessa meidän pankkiliikenteemme. Mutta ei hätää, voimme aina valittaa Yhdysvaltain oikeusistuimiin, jos urkinta ärsyttää. Lisäksi unionilla olisi myös valta keskeyttää tietojen luovutukset, mikäli se pitäisi perusteita asiattomina.

Yle ei kerro sopimukseen liittyvästä yksityisyydensuojasta muuta kuin sen, että EU sai neuvoteltua paremman suojan kuin, mitä Yhdysvallat ensin tarjosi. Washington Postin mukaan tiedot saattavat sisältää nimiä, osoitteita ja tilinumeroita.

EU-parlamentti äänestää sopimuksesta myöhemmin tällä viikolla. Valiokunnan vahva puolto ennakoi myös parlamentin hyväksyntää.

Mitä tästäkin pitäisi ajatella? Ensin herää pari tietoturvakysymystä. Sitten pohdintaa siitä, mitä kaikkea terrorismin varjolla oikein voi vaatia. Osa varmasti pitää avointa tiedonjakoa hyvänä asiana, mutta netin keskusteluissa on vilauteltu myös Zeitgeist-elokuvan salaliittoteorioita Yhdysvaltalaisten pankkien roikkumisesta vallankahvassa.

Tiedolla näköjään ratkaistaan kaikki ongelmat. EU valitti toukokuussa hakujättien rikkovan tietosuojasääntöjä säilyttämällä tunnistettavia hakutietoja liian pitkään, mutta muutamaa viikkoa myöhemmin sanoi itse haluavansa säilyttää hakutiedot kahden vuoden ajan. Tarkoitusperät ovat tietysti erilaiset: hakuyhtiöt pystyvät tarjoamaan parempia hakuja ja siten saavat parempia mainostuloja, EU taas sanoo jahtaavansa pedofiilejä.

No nyt ovat siis hanskassa terroristit ja pedofiilit. Miten olisi seuraavaksi lasten liikalihavuus, huumeriippuvuudet tai eläinrääkkäys?

Toisaalta voi olla, että EU-kansalaiset jakavat jo Facebookissa kaikki tiedot, joihin Yhdysvaltain viranomaisille annetaan pääsy ja koko sopimus osoittautuu turhaksi.

Kirjoittaja on Tietoviikon verkkotoimittaja.

Uutiskommentti

Missä rääväsuiset yritysjohtajat ja nokkapokat?

It-alan vanhoja hyviä aikoja on ikävä. Nykytila ikävystyttää.

Rääväsuiset yritysjohtajat, kunnon nokkapokat ja räikeät vastakkainasettelut ovat tiessään. Linux- ja Microsoft-leirien tulituskin on laantunut. Larry Ellison taitaa tätä nykyä räyhätä enemmän America’s Cupissa. Purjehduksen jos minkä sanotaankin olevan maailmanvalloittamista, joten on ymmärrettävää, että it-härväkkeistä mesoaminen on jäänyt vähemmälle.

Paitsi silloin, kun pilviä alkaa pukata, purjehtijalla on asiaa: syksyllä Ellison ehti naulata pilvihörhöilyn silkaksi idiotismiksi.

Ikääntyminen rauhoittaa, it-alakin varttui aikuiseksi. Ja vaikka keski-ikäistä ei moni jaksa hypettää, on sillä usein aika paljon sanottavaa.

Vakavasti ottaen ei se räyhääminen kovin kiinnostavaa ollutkaan.

Yritysmaailmassa puhaltavat uudet, avoimemmat tuulet. Menestyvä yritys keskustelee niin kilpailijoiden kuin kuluttajienkin kanssa. Enää ei jemmata. Nyt jaetaan. Ja jakamalla asiat jalostuvat. Yhteisölliselle kulttuurille suuntaa näyttää sosiaalinen media.

Vaikka yhteisöllisyys on yritysmaailmassa selvä suunta, käytännössä sitä vasta opetellaan.

Moni muukin simppeli totuus elämässä jää helposti puheen tasolle. Kävelylenkki kesken työpäivän synnyttää uusia ideoita. Kulttuurin harrastaminen tai urheileminen estää masennusta. Inspiroivassa työtilassa syntyy yrityksen kannalta parempia lopputuloksia. Hyvinvoivat työntekijät taas ovat kekseliäitä ja jaksavia.

Harva työnantaja uskaltaa käytännössä luottaa tämänkaltaisiin totuuksiin.

Tiedon toimitusjohtaja Hannu Syrjälän sanoin, kulttuuri antaa uusia ajatuksia yritysjohtamiseenkin (Tietoviikko 24/2010 s. 4). Ihmisen kannattaa mennä, kulkea ja avartua. Ja vaikka uusien päämäärien asettaminen on tärkeää, itselle pitää olla myös armollinen.

Tämä kannattaa muistaa erityisesti kesälomalla.

Tietoviikon toimitus toivottaa poutaisia kesäsäitä lukijoilleen.

Kirjoittaja on Tietoviikon toimituspäällikkö.

Uutiskommentti

Muistitko lukea Applen ehdot?

Kaksi viikkoa sitten maanantaina Apple muutti suositun Itunes-palvelun käyttöehtoja siten, että yhtiö saa kerätä ja välittää käyttäjien tarkkoja paikkatietoja.

Ilman mediarummutusta uudistus olisi saattanut jäädä käyttäjiltä helposti huomaamatta, sillä ani harva lukee käyttöehtoja – ainakaan sana sanalta.

Liikkuvalla ja mobiiliverkossa elävällä heti, tässä ja nyt -ihmisellä ei ole aikaa tai kiinnostusta keskittyä tutkimaan pitkiä sopimusehtoja, kun hän haluaa pikimmiten matkapuhelimeensa suosikkiartistinsa uusimman kappaleen.

Esimerkiksi Iphonella Applen uudet sopimusehdot mahtuvat kätevästi 108 sivulle, mikä voidaan kokea melkoiseksi vaivaksi kolmen minuutin sävellyksen vuoksi. Onneksi ehdot voi hyväksyä myös lukematta.

Apple ei toki ole ainoa tai pahin käyttöehtojen asettaja.

Kun nettikäyttäjä liittyy jonkin palvelun käyttäjäksi tai asentaa koneelle uuden ohjelmiston, hän hyväksyy aina käyttäjäehdot. Moni tekee tämän automaattisesti yhdellä hiiren klikkauksella vilkaisemattakaan itse ehtoja.

Jos kirjesalaisuus on lähellä sydäntä, niin kannattaa tutustua vaikkapa Googlen käyttöehtoihin ja erityisesti kohtaan 11.

Käyttäjä antaa Googlelle oikeuden tehdä sähköpostiviesteille ja muulle sisällölle mitä huvittaa tai kenen kanssa huvittaa. Nämä yhtiöt kun eivät ole hyväntekeväisyysjärjestöjä. Niiden perimmäinen tarkoitus on tuottaa omistajilleen rahaa käyttäjien avulla.

Ongelmaksi käyttöehdot muodostunevatkin palveluissa, joissa käyttäjät jakavat ja säilövät arkaluonteista materiaalia. Vai kuinka moni käyttäjä todella on lukenut esimerkiksi Facebookin käyttöehdot? Aikanaan niissä oli vielä todella paljon epäkohtia. Nyttemminhän Facebook on lieventänyt useita ehtoja.

Tästä pääseekin sopivasti käyttöehtojen suurempaan ongelmaan: ne eivät ole paperille painettuja kirjallisia sopimuksia, jotka säilyvät muuttumattomina.

Useat verkossa toimivat palvelut toteavat suoraan, että palveluntarjoaja voi halutessaan muuttaa käyttöehtoja ilmoittamatta siitä käyttäjille. Käytännössä siis ehdot, jotka luet ja hyväksyt tänään, eivät välttämättä olekaan enää samat huomenna.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kannattaisi ottaa selvää, mihin sitoutuu. Vielä ei räikeitä väärinkäytöksiä ole tullut ilmi, mutta jos se päivä koittaa, niin tiedämmepähän mihin peiliin katsoa.

Kirjoittaja on Tekniikka&Talouden verkkovastaava.

Lähde:Tekniikka&Talous.

Uutiskommentti

Näinkö tätä puhelinta pidellään?

Applen iPhone 4 – laite, jota rakastetaan, himoitaan ja vihataan ympäri maailmaa.

Yhtiö kertoi juuri tiedotteessaan, että puhelimen uusinta versiota on myyty jo 1,7 miljoonaa kappaletta. ”Tämä on menestyksekkäin tuotejulkistuksemme koskaan”, Applen pääjohtaja Steve Jobs hehkuttaa.

Omppuluurin alkutaipaleella on ollut myös muutama kuoppa. Ennakkotilauksissa esiintyi ongelmia, kun kaikki halukkaat eivät saaneet tilausta tehtyä. Sitten kun innokkaimmat saivat puhelimen käteensä, osa löysi sen näytöstä näkymän pilaavia juovia. Viimeisin pyörremyrsky syntyi, kun asiakkaat valittivat iPhone 4:n menettävän yhteyden matkapuhelinverkkoon, jos sitä pitelee kädessä antennin kohdalta.

Mitä Apple vastasi tähän? Älä peitä puhelimen vasenta alanurkkaa!

Kommentti herättää muutaman kysymyksen. Ensinnäkin, miten vasenkätiset sitten pitelevät puhelinta siihen puhuessaan? Kai heidän on opeteltava oikeakätisiksi. Toiseksi, miksi Apple opettaa meitä pitämään puhelinta juuri siten, että vasen alanurkka peittyy? Tämän seikan huomasi Gizmodo-blogi, joka keräsi kollaasin Applen julkistamista iPhone-kuvista.

Pääjohtaja Jobs vastasi antenniongelmista nousseeseen kohuun, ettei mitään ongelmaa ole. Kaikissa älypuhelimissa on kuulemma samanlainen ominaisuus, että niitä nyt ei vain voi pidellä ihan miten vain. Vältä siis vasemman alanurkan peittämistä.

Netissä on tarjolla myös muunlaisia ratkaisuehdotuksia, kuten antenniloven lakkaaminen kirkkaalla kynsilakalla tai puhelimen takareunan teippaaminen ilmastointiteipillä. Tietysti homma piti viedä vielä pidemmälle: jokaisen iPhonen ehdoton lisävaruste, iHold, ratkaisee kaikki ongelmat.

Tästä sopasta Nokia oikein riemastui. Yhtiön blogiin ilmestyi eilen kirjoitus, jossa esitellään erilaisia tapoja pidellä nokialaista. Onko sinun suosikkisi neljän reunan tarraus, kuppi vai kenties peukalo ja sormi -ote?

Kirjoituksen lopussa Applea ruoskitaan vähän suoremmin: ”Minkä tahansa Nokian laitteen päätarkoitus on, että sillä voi soittaa. Yksi olennainen asia, jonka olemme havainneet yli miljardista myydystä laitteestamme on, että ihmiset yleensä pitelevät sitä soittaessaan, no, kuten puhelinta pidellään. Jokaisen laitteemme tärkeä ominaisuus on aina ollut se, että sitä voi pidellä useilla tavoilla ilman antennihäiriöitä.”

”Voit siis pidellä Nokia-puhelintasi juuri niin kuin haluat ilman signaaliongelmia. Siistiä, eikö?”

Microsoftin lisäksi Nokiakin on nähtävästi ottanut passiivis-aggressiivisen linjan kilpailijahöykytyksessään.

Kirjoittaja on Tietoviikon verkkotoimittaja.

Uutiskommentti

Pienen Suomen ongelma

Satamegainen Suomi näytti vilauksia digiäidinkasvoistaan eri valaistuksissa tietoliikenneyhtiö Ciscon vetämässä seminaarissa menneellä viikolla.

Muutaman tunnin tapahtumaan mahtuivat niin viestintäministerin, Aalto-yliopiston professorin kuin rakkauspuolueen puoluesihteerinkin todistukset siitä, mitä tukkeutumattomat bittiputket voisivat yhteiskunnan eri osallisille tarkoittaa.

Sylttytehtaan edustajana Ciscon Suomen vetäjä Esa Korvenmaa maalasi kuvaa yhteiskunnasta, jossa tieto ja palvelut tulevat ihmisten luokse.

Rajattomat palvelut tarkoittavat liikkuvaa työtä ja toimintaa täydelleen tukevaa infraa. Siihen nojautuvat älykkäät kodit ja työpaikat, viisaat energiaverkot ja elinvoimainen ympäristö liiketoiminnalle.

Ministeri Suvi Lindén katsoi kattavien laajakaistayhteyksien olevan olennainen osa tasa-arvoista yhteiskuntaa. Takuulla.

Hänestä Suomi tarvitsee sekä kiinteää että langatonta laajakaistaa. Totta.

Myös painopiste tulisi laittaa sisältöihin ja laajakaistan laatuun. Oikein.

Ja valtiovallan tulisi vahvemmin rakentaa oma digitaalinen strategia. Amen.

Suurimmat tuottavuushyödyt ovat saatavissa etenkin terveyspuolella. Varmasti.

Savolainen projekti, tekemistä vaille valmis.

Tästä ihmisten sekä esineiden internetistä ja jatkuvasta vuorovaikutuksesta ei ole tietoakaan, kun tarkastellaan yhä yksilökeskeisemmäksi muuttuvaa viihdeyhteiskuntaa.

”Kaikki on demandina mulle heti” on tämän ajan mielihyväristiretken henki. Viihdeyhteiskunta sellaisena kuin se näyttää toteutuvan, on oikea hedonismin korkea veisu.

Kunhan mobiililaajakaista, jonka kehityspolkua professori Heikki Hämmäinen kiitteli, valmistuu, me kuljemme paitsi korva- niin myös silmälaput kaalissamme, omassa virtuaalisessa pikku tilassamme, mobiilisti, halutessamme yksin aina ja kaikkialla. Vaikka muuta väitetään ja sosiaalisuudesta vaahdotaan.

Mikael Jungner esittikin huolensa siitä, miten suomalainen sisältö voi pärjätä näkyvissä olevan kehityksen mukana. Amerikkalaisten media- ja it-jättien ylivertainen painovoima ei ehkä jätä pienen kielialueen toimijoille pelitilaa aina vain globaalimmalla mediakentällä.

Korvenmaa katsahti palveluiden rakentamisen vaikeuteen noin ylipäänsä. Suomen haasteena on muna-kana-ilmiö: pitääkö ensin teknologisten edellytysten olla kunnossa ja sitten alkaa rakentaa palveluita, vai tuleeko palveluita ilmaantua, jotta tulee kysyntää yhteyksille?

Tämä jos mikä on yhtäältä pienen valtion ja mitättömän kielialueen ongelma.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Uutiskommentti

Autonominen auto

Toisen miehen vaimoa voi haukkua, mutta haukupas miehen autoa.

Nämä seuraavat ovat tarinoita toiseksi parhaan kaverini, autokorjaamoyrittäjän, suusta. Saa loukkaantua vapaasti.

On synkkä ja syksyinen myrskyiltapäivä, kun heppu remontoi pajansa pihalla seisovan Väyrys-Mersun yhteispaineruisku-dieselin suuttimia. Ukonvasama lyö raivokkaasti jossakin lähellä. Neljä ruiskusuutinta on levällään pöydällä, siinä vieressä ovat myös auton avaimet. Muuan asiakas säntää ovesta väittäen Mesen hörähtäneen käymään hänen ohi kulkiessaan.

Heppu katsoo asiakasta kuten hullua katsotaan ja alkaa inttäminen. Lopulta on mentävä pihalle tarkastamaan tilanne.

Mersu totisesti pörrää pihalla, mutta moottori ei tietenkään käy ilman sydäntään. Kaikki mahdolliset jäähdytyspuhaltimet sen sijaan jyrräävät kuin viimeistä päivää.

Kaikilla herkuilla kuorrutettu luovutuskuntoinen Range Rover odottaa kaupan pihassa noutajaansa, kun samanlainen keli ajaa kaakosta päälle. Ilmassa on sähköä ja lähellä jytisee. Vettä alkaa tulla kuin... juuri sieltä.

Automyyjä huomaa vartin kuluttua, että Range on avannut kaikessa rauhassa kattoluukkunsa sepposelleen. Hätääntyneenä hän bongaa auton lattialta 20 senttiä vettä.

Useampipäiväinen komponenttienvaihtorupeama ja testerissä roikkuminen johtuu siitä, että merkittävä osa tämän tuotteen ohjauselektroniikasta on kuljettajan penkin alla, umpisukkelissa.

Tuttavan vaimo herättää puolisonsa keskellä yötä.

”Joku ajoi juuri pihaan!”

Mies katsoo ikkunasta, että kuka. Mutta oma Rellu Mégane se siellä vain on äitynyt käymään omia aikojaan. On myös sytyttänyt valonsa. Ilman avaimia tietysti.

Että mikäkö näissä?

Kukapa tietää, mutta ilmiselvästi kahdessa ensimmäisessä tapauksessa pienillä nimellisjännitteillä toimiva digitaaliväylä oli seonnut ukkosen tuomasta sähköpiikistä.

Rellun kohdalla taas oli kyse alunperin viallisesta digiväylästä, joka temppuili pitkin matkaa.

Jaa, viimeksi tämä remonttiheppu vaihtoi jarrupaloja Fiatiin. Juuri, kun survaisi rengasraudan palan ja levyn väliin, muisti mitä olisi pitänyt tehdä. Liian myöhään. Fiiu löi jarrut päälle siinä siunaamassa, rengasrauta lensi käsistä.

Autolle olisi pitänyt kertoa, että sille tehdään remonttia. Konehuoneessa on sellainen hanikka, mutta heppu nyt ei vain muistanut sitä. Pirssi oletti, että joku toimittaa jotakin laittomuutta, ja pani itse liinansa kiinni.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Uutiskommentti

Tyylinsä kullakin

Televisiosta tuli dokumentti amerikkalaisista omakotilähiöistä. Tarkemmin sanottuna niiden nurmikonhoitokulttuurista.

Nurmikko oli asuinalueen statussymboli. Sen eteen vuodatettiin kirjaimellisesti verta, hikeä ja kyyneleitä. Kauneimman nurmikon haltijat palkittiin. Mutta kun nurmi ei viheriöinyt, maata kalkittiin itkien ja yötä myöten. Savenvärinen pihamaa tiesi jopa vankilarangaistusta.

Suomalaista huvittaa ja ajatusleikkiä tekee mieli jatkaa. Entä jos täälläkään ei keskiluokkaisella omakotialueella hyväksyttäisi liian vanhoja autoja. Kymmenen vuotta vanhojen autojen omistajilla olisi vaihtoehtoina muuttaa syrjemmälle tai päivittää automallinsa.

Kulttuureista löytyy ihmetyksenaiheita – niin myös yrityskulttuureista. Rapakontakaisesta yritys- ja johtamistyylistä on kirjoitettu paljon. Euroopassakin yrityskulttuurit vaihtelevat. Tiedämme, että ruotsalaiset neuvottelevat loputtomiin ja norjalaisilla synkkaa suomalaisten kanssa. Muuten niin lupsakoiden hollantilaisten yrityskulttuuri on yllättäen piinkova.

Bisneskulttuurista ei kannata tehdä pitkälle vietyjä johtopäätöksiä maan tavoista tai ihmisistä yleensä.

Suomessa ei vankila uhkaa, vaikka pihanurmi ei viheriöisi. Silti meitä pidetään maailmalla jämäköinä projektijohtajina.

Kirjoittaja on Tietoviikon toimituspäällikkö.

Uutiskommentti

Erp on kuin vastavalettu betoni

Tarina kertoo 1990-luvusta ja Koneen piskuisesta parinkymmenen hengen filiaalikonttorista kaukana idässä.

Oli tullut aika hommata yhteinen erppi koko talolle. Sitä varten piti saattaa rivit suoriksi eli saada organisaatio mahdollisimman samaan ruotuun läpi suuren yrityksen. Ensiksi dokumentille ja sitten käytännössä.

Itämaisen pikkunarikan kymppi laati dokumentin ja pani tämän hierarkialaatikoston kaikkien nähtäväksi konttorin kahvilan seinälle.

Vaan seuraavana aamuna seinällä olikin uusi raapustelma. Ei ollut kaikille kelvannut päällikön näkemys siitä, kuka tekee ja mitä.

Tämä tietysti länttäsi omansa takaisin ja pani vaihtoehtonäkemyksen roskiin. Mutta seuraavana aamuna sama toistui.

Tätä karusellia jatkui sitten viikkoja, itse asiassa kuukauden–kaksi, koska organisaatio piti hyväksyttää kaikilla toimiston työntekijöillä. Mitään ei syntynyt, ennen kuin paikallispäällikköä suuremmat voimat määrittivät organisaatiolootat ja -viivat. Tätä odoteltaessa kokonaisten tuotantoyksiköiden erpitys viipyili.

Joku on sanonut, että massiivinen toiminnanohjaus on kuin vastavalettu betoni. Ensimmäisen tunnin asennuksen jälkeen sitä voi pikkuisen muotoilla, mutta sitten se jämähtää niille sijoilleen.

Erppejä näyttää edelleenkin vaivaavan kaksi isoa asiaa. Ensinnä se, että niiden kanssa on varsin vaikeaa – edelleenkin – hallita alati uudeksi versovan yritystoiminnan koko kirjoa niin, että käytettävyys pysyy säällisenä. Mutkikas softaspagetti ei voi olla kovin mukautuva.

Toisaalta erp-kantoihin kertyvän raakatiedon käytettävyys on ollut kyseenalaista. Softien omat raportointiominaisuudet eivät riitä koko ajan paisuvien tietomassojen seulomiseen ja esittämiseen niin, että niistä olisi strategiatuuminnan välineeksi. Sen seurauksena onkin nähty valtaisia yrityskauppoja, joissa liiketoiminta-analyysia toimittavat firmat ovat tulleet yritysohjelmistoja toimittavien it-talojen syömiksi.

Pilveen uskotaan monessa asiassa, mutta sekään ei merkittävästi tätä erpin luonteenomaista perusjäykkyyttä muuta. Sen sijaan hinnoitteluun palvelulähtöinen ja tarveperustainen käyttö on jo tuonut asiakasetuja.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Uutiskommentti

Sähkökirjan etsikkoaika

Suomessa julkaistaan seuraavan puolen vuoden aikana useita sähkökirjakonsepteja. Markkinoille tulee siis lukulaitteita ja latauskauppoja.

Jos huonosti käy, kirjailijat pelkäävät piratismia niin, etteivät anna teoksilleen sähköisiä julkaisuoikeuksia, ja kustantajat pitävät epätoivoisesti kiinni kateprosenteistaan. Verkkokaupat käyttävät hankalia ja yhteensopimattomia kopiosuojauksia, ja lukulaitteet ovat niin tylsiä ja rumia, ettei kukaan halua sellaista härveliä vaivoikseen.

Jos hyvin käy, niin kaikki ymmärtävät maailman muuttuneen. Kirjailijan ja varsinkin kustantajan osuus tuotoista pienenee, ja kirjoja kopioidaan luvattomasti jonkin verran. Verkkokaupat sopivat yhteisestä tiedostomuodosta, ja joku kehittää laiteriippumattoman sovelluksen, jolla materiaalia voi ladata mistä tahansa.

Uusi konsepti toimii vain, jos se on käyttäjien mielestä tosi kiva tai erittäin hyödyllinen. Perinteisen kirjan käyttöliittymä on niin pätevä, että sähkökirjakonseptista ei saa löytyä yhtään heikkoa lenkkiä.

Kirjoittaja haluaa sähkökirjan, jota voi luka missä tahansa päätelaitteessa.

Uutiskommentti

Tarkkana sen pilven kanssa

Tivi-alalle ei mahdu kahta samanaikaista puheenaihetta. Nyt puheet leijuvat pilvissä.

Virtualisointi ei ole sanana yhtä näpsäkkä mutta ajankohtainen. Ja koskettaa pilviä.

Paljon puhetta pilvimaailman asioista on tiennyt päällekkäisyyksiä, termisekamelskaa ja väärinymmärryksiä. Osa yhdistää saasin ja pilvet, osa taas löytää yhtäläisyysmerkit virtualisoinnin ja pilviteknologian välistä. Eikä väärässä ollakaan, ilmiöt leikkaavat toisiaan. Siksi määrittely olisi paikallaan.

Väärinymmärryksiä selittää sekin, että esimerkiksi palvelin-, työpöytä ja sovellusvirtualisointi ovat keskenään eri asioita. Pilvien kohdalla taas puhutaan välillä teknologiasta, välillä palveluista – ja ennen kaikkea toimintatavoista.

Tietoviikon kuutosnumerossa kerrotaan sekä virtualisoinnista että pilviteknologiasta. Kiinnostavin pilviteknologiaan liittyvä kysymys tuli Tivi-illan yleisöltä: mikä tässä koko touhussa on uutta ja ihmeellistä?

Moni kokee, että ilmiöt tivi-maailmassa pysyvät – vain kirjainyhdistelmät muuttuvat. Mutta kyllä muutakin on tullut muuttuneiden kirjainyhdistelmien muassa.

Asiantuntijoiden mukaan esimerkiksi uusi palvelumalli, joka vaatii vanhaan maailman nähden paljon lisää onnistunutta kommunikointia. Kyse ei siis ole vain uudesta tekniikasta vaan ajattelumallista ja toiminnasta.

Virtualisoinnin ja pilvipalvelut perustelee yleensä raha. On vaarallista sortua yksinkertaisiin laskukaavoihin edessä siintävistä säästöistä. Niissä kun ei yleensä ole mukana tietoturvaan, suunnitteluun ja standardointiin käytettävä työ. Tai miten laittaa numeroiksi käyttäjän tyytyväisyys?

Virtualisointi ja pilveily tuovat hyvin suunniteltuina joustavuutta ja kenties rahaakin. Automaattisia ongelmanpoistajia ne eivät ole. Vain satumaailmassa pärjää ilman analyyttisyyttä, suunnittelua ja hallinnointia.

Suunnittelutyötä helpottaa, kun asioista puhutaan selkeällä suomella. Täydentävien sivulauseiden käyttöä ei kannata arastella.

Pilvi on kiva, suomenkielinen sana, mutta se ei liiketoiminnassa ihan riitä.

Kirjoittaja on Tietoviikon toimituspäällikkö.

Uutiskommentti

Ihminen, it ja ydinvoima

Ei pidä sorkkia mitään, mikä ei ole rikki.

Energiayhtiöt ovat tehneet näin. Ydinvoimalat ovat jauhaneet sähköä näihin päiviin asti 1970-luvun analogisen automaation varassa. Tietokoneet ryhtyvät vasta nyt pyörittämään kriittisiä turvallisuusjärjestelmiä.

Kokemuksia digiautomaatiosta on vähän, mutta sille ei ole vaihtoehtoja. Vanhan automaation varaosat ja osaajat loppuvat.

Eväitä digiepäilyyn on tarjolla.

Tietokoneistettu automaatio on monimutkaisempi – ja virhealttiimpi – kuin painonappeihin, releisiin ja kuparilankoihin perustuva vanha järjestelmä.

Säteilyturvakeskus on vaatinut Teollisuuden Voimaa korjaamaan Olkiluotoon nousevan uuden ydinvoimalan automaatiosuunnittelua useaan otteeseen.

Viranomaisten ja ohjelmistotoimittajien ymmärrys digiautomaatiosta ei saa varauksetonta tunnustusta, mikä ilmenee muun muassa asiantuntijoiden haastatteluista.

Mielikuva tietotekniikan luotettavuudesta jättää toivomisen varaa. Ei tietokoneita ensimmäiseksi ydinvoimalan valvomoon ajattele. Ohjelmisto ei voinut juuri nyt suorittaa reaktorin hätäpysäytystä loppuun asti. Jos ongelma ei poistu, ota yhteyttä käyttötukeen.

Kaikesta huolimatta en kuitenkaan ole juuri huolestuneempi kuin aiemmin.

Ydinonnettomuuksia on tapahtunut analogiautomaation aikanakin. Three Mile Island 1979, Tshernobyl 1986. Katastrofit ovat syntyneet, kun sekä tekniikka että sen käyttäjä ovat pettäneet.

Tärkeistä toiminnoista huolehtii digiaikana monta rinnakkaista järjestelmää, jotka on toteutettu eri tekniikoilla. Kriittisimpien toimintojen, kuten hätäpysäytyksen, ohjaamisessa manuaalinen vaihtoehto säilyy.

Ydinvoimalan tietotekniikkaa tehdään huolellisemmin kuin sitä vähemmän kriittistä, josta kokemuksemme kumpuavat. Esimerkiksi Fortumilla noin 70 työntekijää osallistuu automaatiotoimittajan suunnitelmien tarkistamiseen ja kommentointiin.

Säteilyturvakeskuksen löytämät puutteet tulevan ydinvoimalan digiautomaatiosta kertovat myös siitä, että suunnitelmia luetaan ja puutteita etsitään. Tämä on jopa rauhoittavampi vaihtoehto kuin se, että suunnitelmat menisivät sukkana läpi valvovan viranomaisen silmien alta.

Jos digitalisoitu ydinvoimala räjähtää, ihminen on väistämättä ainakin osasyyllinen. Erehtyminen on edelleen inhimillistä, niin järjestelmiä suunniteltaessa kuin reaktoria valvottaessa.

Uutiskommentti

Näin toimii sosiaalinen vahtikoira

Saimme ravintolasta xxxxx tylyä ja epäystävällistä palvelua, Facebook-ystävän tilapäivitys kertoi taannoin.

En muista tarkkaa sanamuotoa. Ravintolan nimen muistan hyvin enkä aio siellä missään nimessä käydä.

Noin toimii sosiaalinen media. Sanainen arkku avataan usein silloin, kun jurppii. Kaverin purnaus otetaan vakavasti.

Yritysten, jotka miettivät sosiaalisen median strategiaa, kannattaa pitää se mielessä. Jos tuote tai toiminta ei ole kunnossa, paha kello kilkattaa tänään kovemmin kuin koskaan. Asiakkaiden on helppo äänestää lompakollaan.

On tietysti tärkeää miettiä, miten osallistua sosiaaliseen mediaan. Esimerkiksi asiantuntijat pystyvät osoittamaan ajantasaisuutensa tweettaamalla linkkejä oman alueensa tärkeimpiin uutuuksiin.

Hyvä. Mutta ensin perusasiat kuntoon. Kikkailu ei auta, jos yritys käyttäytyy huonosti.

Uskon, että syntyy uusia palveluita, jotka keräävät ja lajittelevat käyttäjien antamaa palautetta.

Niiden avulla myös tuntemattomien ystävien kokemat vääryydet – ja huippuhetket – tulevat tehokkaasti tietoon.

Uutiskommentti

Mies meni iPhone-kauppaan

Moni suomalainen on hurahtanut iPhoneen. Kaverinikin oli haaveillut omasta Apple-puhelimesta jo hyvän tovin. Ja kun vanha puhelin hajosi, oli aika toimia.

Hän lähti ostoksille vakaana aikeenaan ostaa uutukainen iPhone mutta palasikin kaupasta taskussaan 18 euron Samsung.

Mitä oikein tapahtui?

Syitä kuulin monia. Ensinnäkin koska olemassa oleva liittymä oli DNA:n, olisi vaihto iPhonen kytkyliittymään Soneralla kestänyt vähintään viikon. Eikä niin pitkä puhelutauko ollut mahdollinen.

Nettisurffailu ulkomaillakin olisi tullut kalliiksi, kun kytkypuhelimeen ei olisi saanut paikallista prepaid-korttia. Lisäksi sitoutuminen Soneran asiakkaaksi seuraavan vuoden ajaksi alkoi tuntua ahdistavalta ajatukselta. Ja lopulta myös kuukausimaksu yhdistettynä lähes 500 euron hintaankin alkoi hirvittää, vaikka ostohinta oli etukäteen hyvin tiedossa.

Viisi päivää yllätysostonsa jälkeen mies on edelleen tyytyväinen 18 euron uutukaiseensa.

Riittävän halpa puhelinkin on siis hyvä syy leuhkia.

Kirjoittaja on Tietoviikon toimituspäällikkö.

Uutiskommentti

Data. Auki. Nyt.

Oletko sitä mieltä, että WWW oli hyvä keksintö? Jos, niin käy katsomassa, mitä sen keksijän mielestä seuraavaksi pitäisi tehdä.

Samaa mieltä ollaan Suomessakin. Julkishallinnon (ja muidenkin organisaatioiden) tietokantoihin on kätketty valtava määrä huonosti tai kokonaan hyödyntämätöntä tietoa. Siitä voisi kummuta uutta liiketoimintaa, jos tieto vain olisi tarjolla koneluettavassa muodossa avoimesti netissä.

Virkamiehet, tutkijat ja kansalaisaktiivit tekevät jo paljon työtä avaamisen eteen. Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi oppaankin tietovarantojen avaamisesta.

Asenteet alkavat olla kunnossa. Seuraavaksi tarvitaan poliittisilta päättäjiltä datan avaamista tukevia päätöksiä eikä jahkailua. Tarvitaan myös hittituote, joka osoittaa riittävän isolle joukolle, mitä iloa avaamisesta on. Siinä haaste, johon voi vastata niin Tieto, Logica kuin yksittäinen koodarikin.

Kun data avataan kaikille, voi pieni ja innovatiivinen haastaa jätitkin. Toisaalta jättien jos keiden luulisi pystyvän hyödyntämään suunnattomia tietomassoja.

Kirjoittajan mielestä toimittajienkin pitäisi avata – journalistista prosessia.

Uutiskommentti

Lopullinen totuus sosiaalisesta mediasta

Sosiaalinen media lienee parhaillaan aivan hype-käyrän huipulla, koska kaikkea siihen liittyvää tursuaa nyt joka tuutista. Viimeisin Tietoviikkokin ratsasti aallon harjalla, peesasi epätoivoisesti tai näytti mallia – katsantokannasta riippuen.

Kovimman hälinän aikana niin intoilijoiden kuin vastustajienkin näkemykset ovat kärkevimmillään. Hulinan laannuttua totuus löytyy jostain ääripäiden välistä, mutta tuskin aivan keskeltä.

Sosiaalinen median aikaansaama muutos ei koske vain välineitä. Ne on helppo noteerata ja ottaa käyttöön, mutta jos ei tunnista myös toimintatapoihin liittyviä muutoksia, hyödyt saattavat jäädä kustannuksia pienemmiksi.

Sosiaalinen media ei anna automaattisesti mitään ja tulokset ovat useimmiten suhteessa panoksiin. Yritysten tyypillisimmät virheet ovat heikko yhteisön tuntemus ja pitkäjänteisen sitoutumisen puute.

Mikä muuttuu?

Ne, jotka sanovat, että sosiaalinen media muuttaa kaiken, ovat sikäli oikeassa, että koskaan ennen ei ole ollut mahdollista olla niin helposti yhteydessä näin monen kanssa. Eikä koskaan näin moni ole halunnut osallistua niin moneen asiaan.

Koskaan ennen ei ole vaadittu samanlaista avoimuutta, eikä koskaan ennen ole ollut mahdollista menettää mainettaan näin helposti.

Koskaan aikaisemmin ole voinut jakaa töitä näin helposti. Yhteisöllisen median avulla voidaan tehostaa tietotyötä ja tukea yhteistoimintaa myös yritysten ulkopuolella. Se ei toki ole helppoa (kuten Avoimen jutun prosessikuvauksesta voi lukea), eikä se sovi kaikentyyppisiin tilanteisiin.

Uskon, että tämä on niitä sosiaalisen median ulottuvuuksia, jonka potentiaalia ei vielä ymmärretä kunnolla.

Muuten olen sitä mieltä, että muutaman vuoden päästä sosiaalista mediaa ei enää ole. On vain sitä samaa viestintää kuin ennenkin. Mutta välineitä on enemmän ja rajoitteita vähemmän.

Uutiskommentti

Niin syvä on kuin pitkäkin tuo suo julkisprosessin

KuntaIT-yksikön vetäjän määräaikaishommat vuodenvaihteessa lopettanut Antti Holmroos purkaa menneen pestin peruja Tivissä. Joku saattaa kummastella yhden miehen varassa kulkevaa tapauskuvausta, mutta sen verran julkis-it:n ytimessä on puhuja ollut, että kelvatkoon kertomaan. Ja puhe aiheesta jatkukoon, myös Tivissä.

Tietotekniikka ei yksin tee muitakaan yhteiskunnan osallisia onnellisiksi. Myös muualla kuin virkakoneistossa taistellaan itse toiminnan muutoksen hankaluuden kanssa.

Kaiken uudistamisen vastuspiru asuu yleensä detaljeissa, tai sitten oikein suurissa makrorakenteissa. KuntaIT:llä on esittää menestystarinoita sieltä täältä ja myös näyttöä yhteen hiileen puhaltamisesta löytyy. Huolimatta siitä, että kuntayksikkö on varsin itsenäinen toimijasaareke suomalaisessa yhteiskunnassa, kuntarajatkin ylittävää hyvää on saatu aikaan.

Kansalaisten ja kaikkien julkispalvelujen käyttäjien etu olisi tietysti, jos sähköistyvää yhteiskuntaa voitaisiin kehittää nykyistäkin yhtenäisemmin. Että tunnistaminen toimisi ristiin eri palveluissa, ja että meillä jonakin päivänä olisi todellinen kansalaisen kotisivu, portti kaikkeen yhteiskunnassa tarvittavaan asiointitietoon, olipa kyseessä valtio-verottaja tai oman kunnan päivähoitoverkosto.

Ja kaikkein parasta olisi, jos mahdollisimman suuri osa tästäkin voitaisiin automatisoida niin, ettei varsinaista palvelua, edes verkkoon, tarvitsisi perustaa laisinkaan. Se olisi sitä automaattista tietojenkäsittelyä, oletteko kuulleet tätä uutta sanaa!

Suomea on näiden kansalaispalvelujen toteuttajana tämän tästä törmäytetty Tanskan Borger.dk-palvelun kanssa. Onpa valtion it-johtaja Yrjö Benson jopa lupaillut merkittävää osaa keskeisimmästä tarvitsemastamme tiedosta henkilökohtaiseen kotisivuportaaliin parin vuoden viipeellä.

Borger.dk:n on toteuttanut käytännössä monopoliasemassa oleva it-talo, jolla on niskalenkki niin valtion kuin alueidenkin it-ratkaisuihin. Tässä kohtaa kai on niin, että yhden toimittajan ansaan jääminen, riittävän pahasti, onkin koitunut kansakunnan onneksi.

Suomessa julkijärjestelmät ovat it-talojen läänityksiä, joista suuri osa asiakaskunnastakin marisee ainakin epävirallisessa yhteydessä. Toisaalta asiakkaat ovat myös saaneet mitä ovat tilanneet ja päästäneet toimittajakirjon tuoteportfolioillaan ja sopimusehdoillaan luomaan saarekkeita saarekkeiden viereen ja sisään.

Ilmeistä on, että aivan kuten pankit edellislamassa, julkisvalta rakentaa tulevaisuuden kansalaispalvelunsa vasta ehdottoman hädänalaisessa tilassa. Niinhän tämä kansa on tehnyt kaikki menestystarinansa. Toivoa sopii, että ryskätessä syntyy kestävä toiminnan malli, vähän kuten pankkien kohdalla näyttäisi olevan nykylamassa. Sekä järjestelmät että prosessit näyttävät selvinneen verrokkimaita paremmin – ainakin toistaiseksi.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Uutiskommentti

Aallon murtajat

Aalto-yliopiston harteille on pantu raskas taakka. Sen kun pitäisi ratkaista lähes tulkoon kaikki kansakuntamme ongelmat. Sen pitäisi hoitaa kilpailukykymme kuntoon ja poistaa työttömyys tuottamiensa monialaosaajien luovilla innovaatioilla ja niiden ympärille syntyvillä uusilla nokioilla. Huh, huh.

Kaikesta hehkutuksesta huolimatta vielä viime syksynä Aaltoa kammettiin monelta taholta. Barrikadeille nousi niin opiskelijoita, opettajia kuin suuri joukko muitakin kriitikoita.

Ei voi olla miettimättä, oliko asialla kangistuneisiin kaavoihin tarrautuvien tahojen viimeinen epätoivoinen yritys kaataa hanke, jonka tavoite on tuulettaa radikaalisti vanhoja rakenteita?

Ja saada aikaiseksi myös laajempaa yhteiskunnallista muutoskeskustelua.

Yritys epäonnistui, mutta taistelu jatkuu. Ja sen eturintamassa kulkee Aallon oma hallinto. Se ei näe muutoksessa mitään myönteistä ja panee hanttiin kaikessa missä vain kykenee.

No, eihän se tietenkään kivaa ole, että joku saattaa tulla ja kyseenalaistaa hallinnon tehokkuuden, johtamiskulttuurin, vanhojen professoreiden pätevyyden tai opetuksen laadun. Pätkätyöt, jotka kuuluvat kiinteänä osana yliopiston henkilöstöpolitiikkaan, ovat taas olleet oiva tapa pitää ei vakinaisissa viroissa olevia, usein ”keltanokkia” löysässä hirressä.

Ja talon ulkopuolelta tuleville opettajillehan on pakko osoittaa arvostuksen sijaan kaapin paikka.

Vaikken mikään yltiöoptimisti olekaan, uskon, että uusi yliopisto on, jopa kansainvälisestikin katsottuna, monella tapaa ainutlaatuinen juttu.

Mutta ainutlaatuinen on myös se tilaisuus, joka yliopiston vanhalla porukalla on nyt, sössiä tämä tuhannen taalan mahdollisuus murtaa vanhat byrokratian muurit.

Ja kaiken kukkuraksi Aalto törmää vielä suomalaiseen yleiskateuteen, josta lainaus nettikeskustelusta niin elävästi kertoo:

”Tulos tästä Aalto-mokasta on, että siinä yliopistossa loppuu tieteenteko. Siellä rikkaitten pennut kehittelevät yksityisten firmojen määräämiä suunnitelmia, ja valtio maksaa siitä suurimman osan. Muut yliopistot surkastuvat rahanpuutteessa hieman lukiota korkeammalle tasolle, ja todella kyvykkäät tutkijat lähtevät ulkomaille.”

Kaiken tämän keskellä, tsemppiä Aalto-yliopisto!

Tietoviikko valitsi vuoden 2009 tivi-vaikuttajaksi Aalto-yliopiston kansainvälisen Service Design and Engineering -ohjelman johtajan Mika Heleniuksen.

Uutiskommentti

Isä, Pate ja innovaatiot

Millainen tästä vuodesta tulee? Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus lupaa Suomelle kylmää talvea aina helmikuun puoliväliin saakka.

Se on perinpohjaisempi ja pidemmälle ulottuva skenaario kuin mikään minkään instituution tarjoama näkymä yleisestä talouden kehittymisestä.

Juuri nyt kaikki uskovat siihen mitä toivovat. Viime vuodestahan selvittiin lähes säikähdyksellä. Vaikka vanha teollisuus paperiala etunenässä mateli ja matelee tänäkin vuonna, uuden talouden peruspartikkelit eli pienet kotimaiset ohjelmistoyritykset pysyivät alamäkilaskussa säällisesti ladulla.

Alkaneena vuonna innovoinnin mantrasta kasvaa kaiken kattava huomion keskus, joka levittäytyy kaikkialle työ- ja yrityselämään. Se myös versoo koko merkityksensä laajuudelta tarkoittamaan lähes kaikkea uudella tavalla tekemistä alakouluista vanhustenhuoltoon, klapikaupasta mobiileihin sosiaalisiin verkostoihin.

Alituinen innovoinnista elämöinti johtuu osaltaan siitä, että meillä on välineet verkostossa tapahtuvaan asioiden uudelleen ajatteluun, mutta ei välttämättä inhimillisiä eikä arjen ympäristön aineellisia valmiuksia ideoiden toteuttamiseksi käytännössä. Siksi tuon sanan ryöstöviljelyn takana on paljon turhautumista ja pettymystä, kun hommat eivät kehity.

Suomalainen on sellainen, joka innovoi tosissaan vasta sitten kun on pakko. Silloin syntyy paperiteollisuuksia, raatteenteitä ja maailman parhaita pankkijärjestelmiä. Ja Nokioita.

Mitähän sinne kuuluu, sillä puhelinvalmistuksen tehokkuuteen satsatut innovaatiot taitavat nyt olla poltetut?

Ehkä tuo suomalainen vahvuus, päämäärätietoinen innovointi tiukassa paikassa, tuottaa jotain ihan uutta ydinerinomaisuutta sille ja meille suomalaisille.

Muuta vaihtoehtoa ei uskalla ajatellakaan. Sillä janan toista, näköalatonta päätä kuvastavat koipussista yhteiskunnan parrasvaloihin varisevat seniorivaltiomiehet, joiden kierrätykselle ei nuoremmasta polvesta löydy vaihtoehtoa, saati sitten vastusta.