Tivitalk

Tivitalk

Toimivatko valtion työryhmät ja selonteot?

Työ- ja elinkeinoministeriöllä on kyky saada kasvuyrittäjät ja nettiaktiivit liikekannalle.

Pääsiäisen alla sosiaalinen media kuohui TEM:n asettamasta ”Suomen ICT-klusteri 2015” -työryhmän kokoonpanosta. Nykyisen ja ex-Nokia-johdon, valtakunnallisten työmarkkinaosapuolien sekä elinkeinoviranomaisten hallitsema nimilista edusti monen mielestä vanhaa liittoa.

Ministeriö tarkensi sittemmin viestintäänsä. Työryhmän tehtävä ei olekaan näyttää suuntaa maan ict-teollisuudelle vaan ratkaista käytännönläheisesti Nokian ja Nokia-Siemens Networksin rakennemuutoksen aiheuttamia ongelmia erityisesti yhtiöiden tuotantopaikkakunnilla.

Työryhmän kokoonpano oli koko ajan väärä puheenaihe. Tietoliikennebisneksen alueellisen rakennemuutoksen hallintaan nimilista on hyvinkin perusteltu.

Sen sijaan pitäisi ylipäätään pohtia valtiovetoisen työryhmä- ja selvitysmekanismin toimivuutta. Etenkin kun kyse on toimialasta, joka käy läpi perus-schumpeterilaista luovaa tuhoa: vanha teknologia ja osaaminen menettävät merkitystään, uudet yrittäjät ja liiketoimintamallit nousevat tilalle.

Valtion huutaminen apuun, tavalla tai toisella, on maan tapa, joka on vain voimistunut kansainvälisen finanssikriisin jälkeen.

Kun vaikka Piilaaksosta pudottaa Suomeen kasvuyrittäjän tai tutkijan, hän ihmettelee ensimmäiseksi julkisten rahoittajien, kiihdyttämöiden ja hautomoiden isoa roolia paikallisessa innovaatiokentässä. Hän kysyy, miksi yhteiskunta tukee sellaisia toimijoita, jotka menettivät jo aikaa sitten kilpailukykynsä, ja joiden tuotannontekijöiden pitäisi vapautua parempaan käyttöön – vaikkakin kärsimyksen kautta.

Julkista apua on toki monenlaista. Kun apu keskittyy uusia ideoita ja yrityksiä tukevan toimintaympäristön kehittämiseen, ollaan selvillä vesillä. Nykyhallituksen verokannustimet yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnalle sekä bisnesenkelien sijoituksille ovat siitä hyviä esimerkkejä.

Toivottavasti ict-työryhmäkin keskittyy koulutukseen ja muihin rakennemuutosta pitkäjänteisesti pehmentäviin toimenpiteisiin. Sen täytyy nimittäin ampua vinhasti liikkuvaan maaliin.

Kuka tietää, millaisessa maailmassa Nokia tai sen verkkoyhtiö elää vuonna 2015 tai edes ensi vuodenvaihteessa? Silloin työryhmä luovuttaa ministereille ”tulevaisuuden ja uudistumisen agendansa”. Jos Lumia ei myy maailmalla, niin tämäkin tulevaisuus muuttuu taas.

Markkinamurroksen tajunneet yrittäjät ja yritykset operoivat joka tapauksessa eri kellotaajuudella kuin julkiset selonteot. Viime kvartaalin myynti kertoo niille parhaiten, mitä asiakkaat haluavat, ja mihin kannattaa panostaa.

Tivitalk

Investointihanat auki it:llä

”Ehdotus strategiaksi ja toimintaohjelmaksi Suomen houkuttelevuuden lisäämiseksi yritysten investointikohteena.” Työ- ja elinkeinoministeriön selvitysmiehen raportin otsikkorimpsussa on tosiaan monta sanaa. Toiminta on niistä tärkein. Raportti listaakin 40 konkreettista toimenpide-ehdotusta suorien ulkomaisten investointien (fdi) saamiseksi.

Ja kuten selvitysmies Jorma Eloranta painottaa, niiden toteuttaminen on tahdon asia. Investointien esteet ovat jo pitkään olleet päätöksentekijöiden tiedossa.

Selvitys eroaa edeltäjistään yritysjohtajan suorapuheisuudella. ”Suomella ei ole yhtään merkittävää, muista maista poikkeavaa vahvuutta investointikohteista kilpailtaessa”, vuorineuvos Eloranta kirjoittaa.

Toiveajattelulle ei olekaan sijaa, kun globaalit firmat analysoivat kylmän liiketaloudellisesti, minne sijoittavat toimintojaan.

Maabrändityö luo vasta edellytyksiä sille, että olemme ylipäänsä mukana kansainvälisessä investointipelissä. Tarvitsemme liukuhihnalta Googlen Haminan palvelinkeskuksen kaltaisia hankkeita, jotka alkavat pikku hiljaa ruokkia toisiaan verkostotalouden oppien mukaisesti.

Mutta investoinnit eivät tipahda tänne Pohjolan perukoille kuin tilaukset Neuvostoliitosta ennen vanhaan. Sen jälkeen kun kansantalouden rakenteelliset kilpailutekijät verotuksesta alkaen ovat kunnossa, on investointien kotiuttaminen ennen kaikkea raakaa myyntityötä. Onko meillä riittävästi palavasilmäisiä investointisopimusten klousaajia maailmalla päihittämässä ruotsalaisia ja puolalaisia kollegoitaan?

Elorannan mukaan ei ole ja vähäisetkin resurssit ovat hajallaan. Tarvitsemme keskitetyn, korkean profiilin myynti- ja markkinointiorganisaation taistelemaan jokaisesta relevantista ulkomaisesta investoinnista.

Suomen ict-ala löytää raportista useita kiinnekohtia. Tulevaisuuden talouskasvu on rakennettava tuottavuuden nostamisen varaan, jolloin pääosaan astuu uuden teknologian tehokas hyödyntäminen läpi toimialojen.

Hyvin koulutetun, tietoteknisesti osaavan työvoiman voisi nostaa investointikohdemarkkinoinnin kärkeen. Ohjelmistoalalla Suomella on useita vahvuuksia, joilla on kansainvälistä vetovoimaa. Linux ja pelit ovat niistä perinteisempiä, MeeGo- ja Windows Phone -alustat taas uudempia.

Tietotekniikan liiton, Ohjelmistoyrittäjien ja Teknologiateollisuuden on nyt syytä olla aloitteellisia fdi-asiassa. Alan on kannettava kortensa ulkomaisten investointien kekoon.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Hyödytön asemasota

Verkkobisneksen lyhyttä historiaa on hallinnut sisältöteollisuuden ja internetyhtiöiden vastakkainasettelu. Kykenemättömyys yhteistyöhön on maksanut lähinnä tekijänoikeuksien haltijoille miljardeja euroja piratismin takia.

Me täällä Tivi-mediassa olemme tietysti tiukasti digisisältöjen laitonta kopiointia vastaan mutta ei ylilyövin lainsäädännöllisin keinoin. Niin Yhdysvalloissa (Stop Online Piracy Act) kuin Suomessakin on virkamiesvalmistelussa lakihahmotelma, joka uhkaa murentaa verkkoinfran ja sen varaan rakennetun liiketoiminnan perustaa. Tekijänoikeusjärjestöjen lobbaamista esityksistä paistaa muutenkin läpi ymmärtämättömyys internetin lainalaisuuksista.

Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom jätti jo eriävän mielipiteen opetus- ja kulttuuriministeriölle luovutetusta tekijänoikeustoimikunnan mietinnöstä. Siihen sisältyvä ip-esto on erityisen ongelmallinen sanktio tekijänoikeuksia rikkovia verkkopalveluja vastaan. Ip-protokollaan puuttumisen voi FiComin mukaan rinnastaa viestiliikenteen rajoittamiseen valtiollisessa poikkeustilassa.

FiComin kivijalkajäsenet operaattorit eivät luonnollisesti halua ottaa minkäänlaista ip-liikennepoliisin roolia. Siitä seuraisi hallinnollinen kaaos.

Kaiken kukkuraksi teknisten estojen rakentaminen verkossa liikkuville datapaketeille on turhaa työtä. Vähänkin nettiä käyttäneet tietävät, että laiton aineisto löytää aina uuden osoitteen ja vaihtoehtoisen jakelureitin.

Toimialalobbyjen sanasodasta huolimatta sisältö-ja teknologiayhtiöt tarvitsevat kipeästi toisiaan. Miten hienoja palveluja maailmalla onkaan syntynyt, kun osapuolet ovat yhdistäneet voimansa.

Sisältöteollisuuden päättäjien on hyvä muistaa, että ne itse eivät kyenneet koskaan luomaan iTunesin ja Spotifyn kaltaisia menestyskonsepteja. Monia sisäsiittoisia yrityksiä kyllä oli, mutta tarvittiin Piilaakson jätti ja innovatiivinen kasvuyritys, ennen kuin syntyi oikeita helppokäyttöisiä kokonaisratkaisuja digimusiikin jakeluun.

Vastaavaa yhteistyötä tarvittaisiin myös piratismin vastaiseen taisteluun. Teknologia-startupien ja sisältöyhtiöiden soisi työskentelevän yhdessä ainakin digitaalisten oikeuksien hallinnan ja laittoman kopioinnin jäljittämisen alueilla.

Uudet kasvubisnekset syntyvät perinteisten toimialojen risteyskohtiin. Olisiko esimerkiksi Suomessa jo kukoistava älypainamisen klusteri, jos Nokia ja metsäteollisuus olisivat löytäneet ajoissa toisensa?

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Kodak jäi filmin vangiksi

Taas yksi amerikkalainen teollisuusikoni vetää viimeisiään. Eastman Kodakin hoipertelu konkurssin partaalla on jäänyt yllättävän vähälle huomiolle Suomessa. Kodak on kuitenkin yhtiö, joka hallitsi suvereenisti filmikuvauksen markkinoita 1960–1980-luvuilla. Yhtiö, jonka insinöörit kehittivät ensimmäisen digitaalisen kameran jo vuonna 1975!

Yhtäläisyydet toiseen suureen innovaattoriin mutta surkeaan kaupallistajaan Xeroxiin ovat ilmeiset. Aivan kuten Apple ja IBM aloittivat menestyksekkään pc-bisneksen Xeroxin reseptein, japanilaiset kameravalmistajat söivät digikuvauksen markkinat Kodakin nenän edestä. Kameran sulautuminen kännykän perustoiminnoksi oli viimeinen niitti Kodakille. Yhtiön laajentuminen tulostusbisnekseen, pahasti jälkijunassa, oli tuhoon tuomittu yritys.

Kodak ei jäänyt yksin filmin vangiksi. Alan perinteisistä valmistajista enemmän tai vähemmän vaikeuksissa ovat myös Agfa, Ilford ja Polaroid.

Jokaisessa filmijätissä oltiin varmasti hyvissä ajoin tietoisia murroksesta, jonka digitekniikka aiheuttaisi niiden liiketoimintaympäristössä. Silti ne takertuivat filmiin aina siihen asti kun elokuvapuolenkin ammattivalmistajat ilmoittivat lopettavansa filmikameroiden kehittämisen. Yhä useammat Hollywood-tuotannot kuvataan ja jaellaan digikalustolla aina teattereihin asti.

Miksi luopuminen filmistä oli niin vaikeaa? Ainakin siksi, että se oli törkeän kannattava tuotelinja siitä huolimatta, että myynnin kokonaisvolyymi laski vuosi vuodelta. Lypsylehmää tuki vahva patenttisalkku, jonka helmiä Kodak koettaa nyt epätoivoisesti myydä saadakseen käteistä kassaansa.

Kodakilla oli siis kaikki resurssit ja osaaminen soveltaa teknologiaansa yhä uusiin käyttötarkoituksiin. Sen japanilainen kilpailija Fujifilm on onnistunut laajentumaan terveydenhuoltoon, luonnontieteiden tutkimukseen ja esimerkiksi lcd-näyttöjen valmistukseen.

Ehkä mahdollisuuksia oli liiankin paljon. Fokus puuttui. Kodak ei saanut johtoonsa omaa Steve Jobsia, jonka vision voimalla Apple tappoi kymmeniä vanhoja tuotteita ja keksi itsensä uudelleen.

Kodakin vaikeuskerrointa lisäsi vahvasti analoginen perimä digitalisoituvassa maailmassa. Kemiallisen prosessin tuloksena syntyvä filmi menetti yksinkertaisesti olemassaolonsa oikeutuksen kuvaamisen alustana.

Riippumatta Kodakin lopullisesta kohtalosta johtamisgurut ja mba-kurssien järjestäjät lipovat jo huuliaan. Sen verran herkullisesta muutosjohtamisen epäonnistumis-casesta on kyse. Opit on syytä panna korvan taakse etenkin metsäteollisuudessa ja lehtitaloissa.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Operaattorit tulevat taas

Mobiilidatan nousu tuli teleoperaattoreille kreivin aikaan. Vanhan ajan puhebisnes veti nimittäin kännyköissäkin viimeisiään.

Mediasaittien lokeista voi tarkistaa, että vasta iPhone ja muut kosketusnäyttöiset älypuhelimet opettivat suomalaiset tekemään niillä muutakin kuin puhumaan. Myös operaattorien oma jäykkä hinnoittelu datapalveluille hidasti pitkään volyymimarkkinoiden syntyä.

Kuluttaja-asiakas on siitä ikävä otus, että kaikesta palvelukehityksestä huolimatta hinta lopulta ratkaisee. Kympillä kuussa mobiililiittymään pitäisi saada monen megan datayhteys. Tuote perustuu kuitenkin rajalliseen luonnonvaraan, radiotaajuuksiin.

Suomen kuluttajamarkkinat ovat itse asiassa niin paalutetut kolmelle suurelle operaattorille, että vain yrityspuolella on tilaa kunnon peliliikkeisiin. Pilvipalvelujen myötä organisaatioiden datayhteyksiin ja sovellusten käytettävyyteen liittyvät haasteet moninkertaistuvat. Aidosti verkkokeskeisessä tietojenkäsittelyssä operaattori voikin olla taas kokonaisvaltainen ict-kumppani, ei pelkkä bittiputki.

Lisäksi alan kokonaismarkkinat kasvavat kituliaasti, joten tilaa on otettava kilpailijoilta - tai laajentumalla oman reviirin ulkopuolelle.

Tästä kulmasta pitääkin tarkastella DNA:n ja Elisan yritysostoja viimeisen vuoden aikana. Elisa on hankkinut videoneuvottelujärjestelmiä kehittävän Videran ja it-palvelutalo Appelsiinin.

DNA taas osti viime kesänä Forten Netservicesin, jolla on mukava osuus kansainvälisesti toimivien suomalaisyritysten tietoliikenne- ja tietoturvapalveluista.

Forten tarkoitus on karkottaa DNA:n maakuntasarjalaisuus suurasiakkaiden silmissä. DNA:n yritysliiketoimintaa vetää Jukka Leinonen, joka oli monen alan tarkkailijan mielestä edellisen työnantajansa TeliaSoneran yritystarjooman keskeinen arkkitehti.

Sekä Appelsiini että Forte ovat jatkaneet uusien emojensa alla kohtuullisen itsenäisinä tytäryhtiöinä. Tämä kertoo ostajien parantuneesta pelisilmästä.

Liian moni ketterä yritys on halvaannutettu imaisemalla ne tiiviisti konsernin matriisiin. DNA on antanut Fortelle jopa päävastuun tietyistä tuotehallinnan ja palvelukehityksen alueista sekä kansainvälisistä asiakkuuksista.

Sitä paitsi lisäarvotoimijoiden on kyettävä palvelemaan asiakkaitaan muidenkin operaattorien verkoissa. Liian tiukka integraatio omistajan kanssa estäisi tämän yhteistyön.

Yritysmarkkinoiden haastajat ovat siis liikkeellä tositarkoituksella. Syytä ollakin, sillä suuryritysten ja julkishallinnon tietoliikenteen hovihankkija Sonera pitää kynsin ja hampain kiinni asemastaan.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Maayhtiössä on voimaa

Mikä valvottaa softayrittäjää öisin? No, ammatillisella puolella ainakin oman yrityksen johtamismalli ja kannattava kasvu.

Johtamisen (nimenomaan leadershipin, ei manageeraamisen) problematiikka nousi pääosaan suomalaisten ohjelmistopomojen syysriitissä Fictassa. Se on tapahtuma, josta paljon puhutaan mutta vähän tiedetään. Tietty salaperäisyyden ja eksklusiivisuuden verho on toki Fictan tarkoituskin. Alan yritysjohtajilla ei ole liikaa tilaisuuksia, joissa he pääsevät sparraamaan toisiaan ilman minuuttiaikataulua.

Nokian luovuttua ohjelmistoytimestään kansantaloudella on entistäkin suurempi intressi saada pienet softapajat kasvamaan ja kansainvälistymään. Teknologiateollisuuden mukaan peräti 94 prosenttia ohjelmistoyritysten arvonmuodostuksesta, liikevaihdosta ja työpaikoista jää kotimaahan. Valmistavassa elektroniikkateollisuudessa kyse voi olla vain muutamista prosenteista.

Ensimmäiseksi voitaisiin lopettaa voivottelu tytäryhtiötaloudesta ja lupaavimpien kasvuyritysten valumisesta ulkomaalaiseen omistukseen. Esimerkiksi vuoden ohjelmistoyrittäjä (sivu 17) Sami Ensio on rakentanut Innofactorin menestyksen Microsoft-teknologioiden varaan.

Omien sovellusten tai lisäarvopalvelujen kehittäminen globaalin markkinajohtajan alustalle voi siis olla hyvää bisnestä. Tästä näkökulmasta suomalaisille softataloille aukeaa huima mahdollisuus, mikäli Windows Phonesta kasvaa aito haastaja muille mobiiliekosysteemeille.

Monelle juuri vahva päämies on avannut ovet ulkomaille. Esimerkiksi Affecton laajentuminen Itämeren alueella perustuu vahvaan keskittymiseen bi-järjestelmiin.

Kansainvälistyvät suomalaisyritykset joutuvat nopeasti ratkaisemaan organisoitumisensa joko matriisi- tai maayhtiörakenteen mukaan. Affecton toimitusjohtajalla Pekka Eloholmalla oli tähän selvä vastaus: moderni maayhtiömalli pesee matriisin.

Maayhtiöille tyypillinen epäterve sooloilu on Affectolla vältetty antamalle kullekin maajohtajalle vastuu myös yhdestä konsernitason toiminnosta. Johtajien on siis ajateltava yhtä lailla kokonaisuuden kuin oman maan etua.

Viime vuosien aikana maayhtiöt ovat kokeneet pienen renessanssin alan jättienkin keskuudessa - yleisestä matriisiuskovaisuudesta huolimatta.

Infratalo Atea on rakentanut pohjoismaisen markkina-asemansa hyvinkin itsenäisten maayhtiöiden varaan. Eikä Microsoft olisi koskaan voinut toteuttaa laajaa kumppaniverkostoaan ilman vahvaa paikallista organisaatiota. Jopa IBM on tinkinyt päätöksenteon tiukasta keskittämisperiaatteestaan.

Näyttää vahvasti siltä, että tulevaisuuden menestystarinat syntyvät globaalin ja paikallisen osaamisen yhteentörmäyksissä.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Nopean kasvun salaisuus

Mistä on Suomen nopeimmin kasvavat teknologiayritykset tehty?

Peruskaurasta, voisi sanoa Deloitten perinteisen Technology Fast 50 -listan perusteella. Peruskauralla on tässä kohtaa positiivinen merkitys.

Maan kovimmat kasvajat ratkaisevat hyvin pragmaattisella tasolla asiakkaidensa bisnesongelmia. Niiden toiminta johtaa asiakaspäässä parempaan tuottavuuteen, kustannussäästöihin tai molempiin. Ihan niin kuin pitääkin.

Vai mitä sanotte kaikista nopeimmin kasvaneesta Eniram Oy:sta, joka ”kehittää laivateollisuuden polttoaineen kulutusta vähentäviä analytiikkaratkaisuja”. Sen liikevaihto on kasvanut viiden vuoden aikana yli 6 000 prosenttia.

Aika moni näistä kasvuyrityksistä koodaa, konsultoi ja vie kehityshankkeita läpi ilman omaa hittisovellusta. Hyperkasvu ei myöskään edellytä vallankumouksellista pilvipalvelua tai sosiaalisen median integrointia tuotteeseen. Niiden sijaan tietyn teknologiakentän huippuosaaminen sekä asiakasläheisyys ovat kovaa valuuttaa.

Deloitten listalle pääsee yritys, jonka liikevaihto viiden toimintavuoden jälkeen vähintään 800 000 euroa. Osaaminen ja kova työ kantavat monet tähän kokoluokkaan ja ylikin, mutta sitten tulee stoppi.

Yli kymmenen vuotta tehty Tietoviikon 250 suurinta -tutkimus kertoo koruttomasti, että kymmenen miljoonan euron kokoluokkaan kasvavat enää aniharvat ict-yritykset. Sitä ennen lupaavimmat startupit on kenties myyty ulkomaille. Mutta moni yrittäjä myös tyytyy muutaman miljoonan arvoiseen peruskauraan, varsinkin jos bisnes kannattaa mukavasti.

Yksittäisen yrittäjän tasolla tyytyminen vähempään on harvinaisen ymmärrettävää. Kansantalouden tasolla kyse on ongelmasta. Kasvuyritysten kun pitäisi vastata maan työllisyyden positiivisesta kehittymisestä seuraavat vuosikymmenet.

Nyt jos koskaan tarvitaan siis yrittäjiä, jotka ovat valmiita ajattelemaan isommin. Nostamaan riman epäsuomalaisen korkealle, kuten Rovion esimerkki meitä kannustaa.

Rovion Peter Vesterbacka muistutti Technology Fast 50-tilaisuudessa, että 500 miljoonan latauksen tavoite Angry Birdsille tuntui aluksi absurdilta. Tämä raja meni jo rikki ja seuraavaksi yhtiö tavoittelee pelille miljardia fania.

Angry Birds -kasvunopeuteen ei voi päästä ilman superskaalautuvaa digituotetta, mutta ei pidä vähätellä asenteen ja kärsivällisyyden merkitystä. Angry Birdsiä edelsi 51 peliä, joita Rovio ei saanut lentoon.

Tällä hetkellä Angry Birds on maailman kopioiduin tuotemerkki. Nokia oli huippuvuosinaan maailman arvostetuin brändi. Pitäisikö ainakin lopettaa puhe siitä, että suomalaiset eivät osaa myydä ja markkinoida?

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Järki mukaan tietoaloille

Lakon uhka saavutti viikko sitten tietotekniikan palvelut, kun Tietoalan toimihenkilöt ja Ylemmät toimihenkilöt (YTN) varoittivat 7. marraskuuta alkavasta työnseisauksesta. Erto ilmoitti pian tämän jälkeen taistoon mukaan omat tietoalojen toimihenkilönsä.

Lakon toteutuminen on epätodennäköistä varsinkin sen jälkeen kun Metalliliitto ja Pro pääsivät sopimukseen työnantajia edustavan Teknologiateollisuuden kanssa. Mutta jos niin ikävästi todella kävisi, lakko koskisi alan kaikkia keskeisiä palvelutaloja. Toimintotasolla puhutaan loppuasiakkaille kriittisistä helpdesk-, päivystys- ja valvomotöistä.

Päälle päin työtaisteluun käydään alan uuden työehtosopimuksen puolesta. Vähintään yhtä tärkeää Tietoalojen johdolle on kuitenkin osoittaa jäsenistölle, että irtautuminen Ertosta viime kesänä kannatti. Erto teki erosta jäsentasolla mahdollisimman hankalan, minkä takia Ertossa on edelleen ”tietoalalaisia”, joiden siirtyminen ei ole vielä virallista.

Tietoalojen puheenjohtajan Jouko Malisen on todistettava pian, että yhdistyksellä on oma ja painava äänensä Uudessa Insinööriliitossa ja sitä kautta YTN:ssä. Siihen on sinänsä kaikki mahdollisuudet, sillä Tietoalan toimihenkilöt on UIL:n toiseksi suurin toimiala. Tietoaloilla työskentelevillä on myös oma vahva ammatti-identiteettinsä, jota soisi vaalittavan isossa insinöörien kattojärjestössä.

Yleistämisen vaara on aina suuri mutta sanottakoon silti, että it-duunarilla pyyhkii Suomessa verrattain hyvin. Alan palkkakehitys on taapertanut yleisen ansioindeksin tahdissa rauhallisesti ylöspäin.Työelämän laatuasiatkin ovat selvästi paremmalla tolalla kuin muilla toimihenkilöillä. Osaamisen päivittäminen on nopeasti muuttuvalla alalla välttämättömyys. Työnantajilla ei kerta kaikkiaan ole varaa olla tukematta henkilöstönsä jatkuvaa kouluttautumista. Naisten asema on tietotekniikassa vahva palkan muodostuksesta alkaen. Syytä ollakin, kun naisia on alalla niin selvä vähemmistö, vajaat kolmannes työvoimasta.

Ay-liikkeen perimmäinen ongelma on alan alhainen järjestäytymisaste. It-ammattilaiset ovat hajaantuneet useisiin liittoihin ja nuorten houkutteleminen mukaan toimintaan on niille kaikille vaikeaa.

Toisessa päässä vastassa on alan työpaikkojen valuminen kaukomaihin. Suhdanteiden heiketessä niin suuret käyttäjäorganisaatiot kuin niiden palvelutoimittajat ovat taas erityisen herkkiä laskemaan, missä päin maailmaa it-palvelut kannattaa tuottaa. Ulkoisia markkinahäiriöitä piisaa nyt niin paljon, ettei sisäisiä kaivata.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Softa vai rauta, HP?

Piilaakson ikoniyritys Hewlett-Packard alkaa peliliikkeiltään muistuttaa erästä suurta suomalaista matkapuhelinvalmistajaa. Itse asiassa HP:lla ja Nokialla on yllättävän paljon yhteistä toimialan lisäksi.

Molemmat ilmoittivat hiljattain merkittävästä strategiamuutoksesta päätuotekategoriassaan, jossa ne olivat globaaleja markkinajohtajia. Molempien ilmoitusten dramaattisuus järkytti asiakkaita ja sijoittajia. Molempien osakkeen arvo on tippunut liki 50 prosenttia viimeisen vuoden aikana.

Lyhyellä aikavälillä kummankin yritysjohdon viestintätyyli karkotti asiakkaita ja vähensi suoraan omaa myyntiä. HP:n pääjohtaja Leo Apotheker saikin jättää paikkansa kommunikoituaan niin epäselvästi yhtiön pc-liiketoiminnan tulevaisuudesta. Stephen Elopin kohtalo lepää Nokian tulevien Windows-puhelinten menekin varassa.

Kaikesta Keilaniemen säädöstä huolimatta Nokian hallitus on sentään seisonut uuden toimitusjohtajan takana.

HP:n taustalla on käynnissä kertaluokkaa suurempi ja kovaotteisempi valtapeli. Sen viimeisenä käänteenä yhtiön uudeksi pääjohtajaksi nimitettiin hallituksen jäsen Meg Whitman. Heti ensitöikseen hän otti edeltäjänsä päätöksen irtautua (mahdollisesti) pc-bisneksestä uudelleentarkasteluun vaikka oli ollut sitä hallituksen jäsenenä kertaalleen hyväksymässä.

HP on siis taas julkirepublikaanikomennossa. Whitmanin lailla 2000-luvun alussa pääjohtajana toiminut Carly Fiorina on ollut puolueessaan ehdolla Kalifornian kuvernööriksi. Molemmat ovat osoittaneet kykynsä toimia kovissa paikoissa. Fiorina otti aikoinaan valtavan riskin jyräämällä läpi HP:n megakaupat Compaqista. Tämä yritysosto toi HP:lle pc-kruunun mutta se myös junttasi yhtiön paljon syvemmälle matalakatteiseen volyymilaitebisnekseen.

Pc-strategian osana Whitmanin olisi sulateltava toinenkin arveluttava yritysosto. HP:n Palmista viime vuonna maksama 1,2 miljardia dollaria näyttää koko ajan huonommalta kaupalta. Tablettien ja älypuhelinten yhä jaetuimmilla markkinoilla Palm-taustainen WebOS-alusta aloittaisi käytännössä nollasta.

Analyytikkojen mielestä HP:n porauslautta palaa, koska yhtiö laahaa edelleen yritysohjelmistoissa ja niiden konsultoinnissa. Tähän peruspuutteeseen Whitman joutuukin pian ottamaan kantaa.

Softaheikkous on tosin ollut vahvuus silloin, kun HP solmi strategisia kumppanuuksia Microsoftin, Oraclen ja SAP:n kanssa. Ala on sitä paitsi täynnä esimerkkejä siitä, että palveluliiketoiminnassa voi menestyä ilman omia softatuotteita.

Entä jos Whitman keksiikin HP:n uudestaan laite- ja tulostinvalmistajana? IBM:n tie ei välttämättä ole HP:n tie.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Yksi mies ja Apple

Mikään yritys ei ole yhden miehen show, mutta Apple on totisesti lähellä sitä. Niin rautainen oli Steve Jobsin ote yhtiöstä sen renessanssin alettua vuosituhannen vaihteessa.

Kymmenen vuotta sitten Applen osake maksoi alle kymmenen dollaria. Silloin sitä oli markkinahuhujen mukaan moni yritys ostamassa, muun muassa Nokia, jolle silloinen omppuyhtiö olisikin ollut suupala.

Samaan aikaan televisioissa alkoivat pyöriä ensimmäiset iPod-mainokset. Ruudussa tanssittiin valkoiset kuulokkeet korvissa ja pieni harmaa lätty kädessä. Musiikin sai ladattua vain iTunes-ohjelmiston ja siihen integroidun verkkokaupan kautta.

Loppu on vallankumouksellisten digituotejulkistusten historiaa - ja merkittävin comeback, joka liike-elämässä on koskaan nähty.

Musiikin diggailu on aina ollut isossa roolissa Applessa. Yhtiön perustajia Jobsia ja Steve Wozniakia yhdisti ennen kaikkea Bob Dylan, jonka laulujen tahdissa he rakensivat ensimmäiset tietokoneviritelmänsä. Wozniak kehitti ja viritteli, Jobs tuotteisti ja markkinoi.

Jobsin kyky saada joukot taakseen on dokumentoitu hyvin muun muassa Wozniakin elämäkerrassa iWozissa (2006). Kirjan mukaan suunnitelmat iPodia ja monia muita nykyisiä hittituotteita varten olivat olemassa jo ennen Jobsin paluuta Appleen. Tarvittiin kuitenkin riittävän visionäärinen johtaja muuttamaan ideat äärimmäisen haluttaviksi päätelaitteiksi ja brändeiksi.

Näin uusi Apple kietoi sadat miljoonat kuluttajat ekosysteemiin, jota se itse totaaalisesti kontrolloi. Aivan kuten MacIntosh-tietokoneiden kultakaudella, jolloin yhtiö piti MacOS-käyttöjärjestelmän koodin tiukasti omissa käsissään. Silloin Jobs ja kumppanit naureskelivat muun muassa epäcooleille Microsoftin tuotteille. Apple oli lähellä kaatua tähän virheeseen.

Sama ylimielisyys kilpailijoita ja kumppaneita kohtaan on Applen suurin riski tänäkin päivänä. Se on ikävä puoli Jobsin kulttuuriperintöä, jonka hän seuraajalleen jätti.

No, voi myös väittää, että Applella on varaa ylimielisyyteen. Jobsin kompromissiton fokus käyttäjäkokemukseen on paaluttanut yhtiön tuotteet kuluttajien mieliin ja sydämiin kaikkialla maailmassa. Sitä markkina-asemaa on vaikea horjuttaa.

Tänä vuonna Applen osake on maksanut parhaimmillaan yli 400 taalaa. Elokuun alussa se ehti olla hetken pörssiarvoltaan maailman suurin yritys. Oli oikeus ja kohtuus, että Steve Jobs ehti nähdä sen hetken.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Seuraava teknokupla

Ylivelkaantuneet valtiot ovat pelästyttäneet sijoittajat kaikilla mantereilla. Ja kun myyntivimma iskee, pörssissä kärsivät niin hyvät kuin huonot yhtiötkin.

Teknologiaosakkeisiin on perinteisesti ladattu eniten kasvuodotuksia, ja siten ne ovat yleensä myös johtaneet laskua. Nyt onkin oikea hetki miettiä teknokuplan olemusta, jos siis sellaista on olemassa.

Tähän asti teknologiayritysten isommat romahdukset ovat ajoittuneet hämmästyttävän tasaisesti 15 vuoden välein. Minikonekupla puhkesi vuonna 1970, pc-valmistajien kupla 1985 ja dotcom-osakkeet vuonna 2000.

Näiden megasyklien mukaan seuraavaksi pitäisi pamahtaa siis vuonna 2015, mutta veikkaan, että ei pamahda. Menneestä oppineet sijoittajat kohtelevat teknologiaa yhtenä kypsänä teollisuudenalana muiden joukossa. Tämä kesä ja vuoden 2008 finanssikriisi löivät alan laatuosakkeita liikaakin.

Seuraava teknokupla onkin hyvin rajallinen. Se koskee sosiaalisen median ja ostamisen yrityksiä, joiden arvostukset karkasivat käsistä jo aikaa sitten.

Kyse on nimenomaan amerikkalaisista pääomasijoitustaustaisista kohuyrityksistä, joista pörssiin on ehtinyt vain LinkedIn. Some-yritysten arvostukset huitelevat tasolla 50–70 kertaa liikevaihto, kun normaalikerroin on 3–5.

Sosiaalisen median yhteisöt tarjoavat loistavaa palvelua jäsenilleen – tietysti ilmaiseksi. LinkedIn on osoittautunut myös oivaksi rekrykanavaksi, jonka varaan se bisnestä rakentaakin.

Mutta yleisesti ottaen some-yritysten ansaintamalli on hämärän peitossa.

Moni mainostaja on jo polttanut näppinsä sosiaalisessa mediassa. Some-konsulttien puheet suuren yleisön engagementista kuulostavat kyllä houkuttelevilta, mutta tulokset jäävät alle odotusten. Tuhannet ”kaverit” kaikkoavat heti, kun arvonta on ohi. Tai asiakaspalvelusivun ylläpito Facebookissa syökin organisaation kaiken ajan.

Sosiaalisessa mediassa kun hommat pitäisi hoitaa erityisen kunnolla. Yhteisön reaktio on armoton, jos yritys esiintyy siellä puolivillaisesti tai katteettomin lupauksin.

Markkinoijien some-ongelmat johtuvat tietysti siitä, että yhteisöt on rakennettu yksilöille. Valtaosa käyttäjistä ei halua yrityksiä ja brändejä sinne lainkaan. Tämän pohjavireen päälle on hankala rakentaa toimivia markkinointiratkaisuja – ja näin ollen bisnestäkään.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Jäähyväiset Steve Jobsille

Mikään yritys ei ole yhden miehen show, mutta Apple on totisesti lähellä sitä. Niin rautainen on ollut Steve Jobsin ote yhtiöstä sen renessanssin alettua vuosituhannen vaihteessa.

Kymmenen vuotta sitten Applen osake maksoi alle kymmenen dollaria. Silloin sitä oli markkinahuhujen mukaan moni yritys ostamassa, muun muassa Nokia, jolle silloinen omppuyhtiö olisikin ollut suupala.

Samaan aikaan televisioissa alkoivat pyöriä ensimmäiset iPod-mainokset. Vanhojen hippien näköiset tyypit tanssivat ruudussa valkoiset kuulokkeet korvissa ja pieni harmaa lätty kädessä. Musiikin sai ladattua vain iTunes-ohjelmiston ja siihen integroidun verkkokaupan iStoren kautta.

Loppu on historiaa - ja merkittävin comeback, joka liike-elämässä on koskaan nähty.

Äärimmäisen haluttavien päätelaitteiden kautta Apple kietoi sadat miljoonat kuluttajat ekosysteemiin, jota se itse totaaalisesti kontrolloi. Aivan kuten MacIntosh-tietokoneiden kultakaudella 1980-luvulla, jolloin yhtiö piti MacOS-käyttöjärjestelmän koodon tiukasti omissa käsissään. Silloin Jobs ja kumppanit naureskelivat muun muassa epäcooleille Microsoftin tuotteille. Sitten kävi miten kävi.

Sama ylimielisyys kilpailijoita ja kumppaneita kohtaan on Applen suurin riski tänäkin päivänä. Se on ikävä puoli Jobsin kulttuuriperintöä, jonka hän seuraajalleen jättää.

No, voi myös väittää, että Applella on varaa ylimielisyyteen. Jobsin kompromissiton fokus käyttäjäkokemukseen on paaluttanut yhtiön tuotteet kuluttajien mieliin ja sydämiin. Sitä markkina-asemaa on vaikea horjuttaa.

Tänä vuonna Applen osake on maksanut parhaimmillaan yli 400 taalaa. Elokuun alussa se ehti jo olla pörssiarvoltaan maailman suurin yritys. Oli oikeus ja kohtuus, että Jobs ehti nähdä sen hetken kun öljyjätti Exxon jäi taakse.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Mitähän Gerstner tekisi IBM:lle nyt?

Vuosisata on pitkä aika, varsinkin tietotekniikassa. Niinpä IBM:n satavuotisjuhlat, joita vietettiin Suomessakin kesäkuussa, saivat kyynisenkin vieraan nostalgiselle tuulelle.

Suuri sininen oli läsnä Suomessa – Helsingin keskustassa – jo silloin kun Stalinin pommeja tippui taivaalta. Niin kuin monessa muussakin maassa, suomalaisen pankkijärjestelmän ja tietoyhteiskunnan perusta on rakennettu IBM:n teknologioilla.

IBM on tullut viime kuukausina mieleen myös Nokian kriisin yhteydessä. Niin paljon amerikkalaisjätin 1990-luvun alun kurimus muistuttaa suomalaisyhtiön sukellusta tavallisten yrityskuolevaisten joukkoon liki 20 vuotta myöhemmin.

Keilaniemen ja Armonkin ongelmat olivat hämmentävän samankaltaisia varsinkin yrityskulttuurin alueella. Ylimielisyys ja sisäinen byrokratia etäännyttivät molemmat yhtiöt asiakkaiden arjesta sekä markkinoiden signaaleista.

IBM:n nousu konkurssin partaalta uuteen kukoistukseen on dokumentoitu hienosti silloisen pääjohtajan Louis V. Gerster Jr:n Who Says Elephants Can’t Dance -kirjassa (HarperCollins 2002). Se on muutosjohtamisen klassikko, jossa pitää kiinnittää huomio myös niihin asioihin, joita yhtiössä ei muutettu.

Yhden, yhtenäisen IBM-brändin vahvuuden tiedostaminen ja elvyttäminen oli yksi Gerstnerin suurista oivalluksista. Hänen johdollaan yhtiöstä tuli taas teollisuuden suunnannäyttäjä.

Suurelle yleisölle tämä näkyi tiukasti keskitettynä mutta näkemyksellisenä markkinointiviestintänä. Solutions for a Small Planet - ja e-business-mainoskampanjat määrittelivät globaalilla tasolla sen, mikä rooli tietotekniikalla oli sähköisen kaupankäynnin ja yleensä sähköisten palvelujen mahdollistajana. Ja ennen kaikkea niistä ja yleensä IBM:stä puhuttiin alan sisällä ja loppukäyttäjien keskuudessa.

Palveluvetoisen strategian myötä IBM irtautui lopulta pc-bisneksestä ja sitä kautta myös kuluttajamerkkien joukosta. Liekö syynä se vai Suomen-tytäryhtiötalouden aiheuttama rajallinen otos, mutta medianäkökulmasta yhtiö on menettänyt myös alan mielipidejohtajuuden. Sen paikan ovat ottaneet Googlen kaltaiset nettiraketit.

Sinänsä bisnes luistaa niin kuin globaalilla vakiintuneella it-palvelujätillä pitääkin. IBM rekisteröi edelleen tuhansia uusia patentteja joka vuosi. Fokus on Gerstnerin oppien mukaan perustekemisessä ja asiakkaissa.

Jotain kuitenkin puuttuu. Olisiko se Gersterin vaalima intohimo ja innovatiiviset esiintulot? Mitä hän tekisi IBM:lle nyt?

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Kaikki mobiilitiet vievät Androidiin

Analyytikot olivat viime viikolla erimielisiä siitä, vaikuttaako Microsoftin Skype-ostos Nokiaan. Ei tarvitse olla. Paraikaa rakentuvissa mobiiliekosysteemeissä kaikki liittyy kaikkeen.

Nokian tulevissa Windows-puhelimissa tulee siis varmasti pyörimään Skype, mahdollisesti jo esiasennettuna. Ilmaiset ip-pohjaiset videopuhelut toimivat jo nyt monissa päätelaitteissa tyydyttävästi.

Juuri nettipuhelut, kuvalla tai ilman, ovat paisuvien telekulujen kanssa painiville organisaatioille se killerisovellus. Operaattorit eivät tästä tietenkään pidä, mutta mobiilidataliikenteen kasvu lohduttaa kummasti.

Apple, Google ja Microsoft ovat yhä selkeämmin mannerlaatat, joiden päälle ekosysteemit nousevat. Maailman arvokkain brändi Apple on nyt valtansa huipulla ja silti suuri kysymysmerkki. Jos alan historiaa peilaa, niin näin diktatuuriset arvoketjut sortuvat jossain vaiheessa omaan mahdottomuuteensa.

Vallitsevan markkinakehityksen valossa Android näyttää häkellyttävän vahvalta. Gartner ennustaa sille 38 prosentin osuutta maailman älypuhelinmyynnistä kuluvan vuoden loppuun mennessä. Googlen alusta on noin tuplasti suositumpi kuin Applen iOS tai Symbian uuslaitekaupassa.

Skype oli viimeisin osoitus siitä, että Microsoft pystyy vahvalla kassallaan ostamaan itsensä sisään mobiilitaistoon. Windows Phonen markkinaosuus on kuitenkin edelleen heikentynyt jopa USA:ssa.

Redmondin – ja Keilaniemen – parhaan skenaarion mukaan Windows Phonen osuus älypuhelimista nousee 20 prosentin tietämille. Se saattaa tyydyttää Microsoftia, mutta globaalisti toimivalle laitevalmistajalle se ei vain matemaattisestikaan riitä.

Nokian kaltaisen volyymitoimijan on enemmin tai myöhemmin oltava läsnä kaikissa valtaekosysteemeissä. Siksi Nokian helmikuinen ”strateginen valinta” alkaakin näyttää välivaiheelta. Jos ja kun Apple ei ole vaihtoehto, niin kaikki mobiilitiet vievät Androidiin.

Ja mikäli näin käy, niin pystyykö Stephen Elop rakentamaan myös Google-kumppanuuden? Nokian vanhoista Android-advokaateista Anssi Vanjoki on jo jättänyt yhtiön. Tero Ojanperä on vielä jäljellä mutta kuinka kauan?

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Missä ovat ict-valtiomiehet?

Poliittisen johtajuuden tarve korostuu epävarmoina aikoina. Sama koskee syvää murrosta läpikäyviä toimialoja kuten suomalaista ict-teollisuutta juuri nyt. Poliitikkojen on tehtävä osansa, mutta moni hyvä ”toimialaehdokas” jäi uuden eduskunnan ulkopuolelle.

Alan kommentaattoreista ei sinänsä ole pulaa. Nokian kriisin myötä julkisuudessa esiintyvät etenkin työmarkkinaosapuolien edustajat, joilla on kuitenkin viran puolesta edustuksellinen handicap. Onneksi meillä on myös Ohjelmistoyrittäjien ja Tietotekniikan liiton kaltaisia riippumattomia alan yhdistyksiä. Ne saavat äänensä hyvin kuuluviin Tietoviikon kaltaisessa alan omassa mediassa mutta valtamediassa eivät riittävästi.

Tietotekniikan yritysjohtajat ovat sen sijaan hämmentävän hiljaa. Ovatko he ulkoistaneet vaikuttamisensa etujärjestöille ja viestintätoimistoille? Vai pitävätkö pörssiyhtiövelvoitteet tai kansainvälisten konsernien viestintäohjeistot heidän suunsa supussa?

Vielä huonompi tekosyy esiintulojen vähäisyyteen on yksioikoinen näkemys omasta toimenkuvasta. Teppo Toimitusjohtajan mielestä hänen yksiselitteinen tehtävänsä on rahan tekeminen osakkeenomistajille, piste. Teppo ei näe mitään yhteyttä yrityksen aktiivisen julkisen roolin ja sen taloudellisen tuloksen välillä.

Tuore Maineen uusi aalto -kirja (Pekka Aula, Jouni Heinonen, Talentum 2011) näkee paljon vaivaa osoittaakseen, että tämä yhteys on nimenomaan olemassa. Kirja sisältää useita esimerkkejä niin sanotuista suunnannäyttäjäyrityksistä, joissa bisnesmenestys ja yhteiskunnallisen keskustelijan rooli ovat kulkeneet käsi kädessä.

Osallistumista toimialasta käytävään julkiseen keskusteluun ei tietenkään pidä sekoittaa oman yrityksen markkinointiviestintään. Näiden asioiden erottaminen toisistaan edellyttää viestintätaitoja, joita joillakin yritysjohtajilla on, joillakin taas ei.

Tarvitsemme siis lisää Risto Siilasmaan kaltaisia ict-bisneksen valtiomiehiä.

Valtiomiehen tai -naisen tunnistaa toimialan sisäiset rajat ja kuppikunnat ylittävistä kansantaloudellisista aloitteista ja niiden aktiivisesta ajamisesta eri foorumeilla. Aikaisen vaiheen kasvuyritysten rahoituksen turvaaminen, alan osaajien uudelleenkoulutus tai julkishallinnon tietovarantojen avaaminen yritystoiminnalle ovat eri kaliiberin hankkeita kuin guruilu sosiaalisen median mullistavasta vaikutuksesta.

Eikä alan media voi paeta vastuutaan. Siksi Tietoviikko valitsee vuodesta toiseen esimerkiksi Vuoden CIO:n, sata it-vaikuttajaa ja Vuoden tivi-yrityksen. Kunnian mukana tulee vastuu vaikuttaa alan hyväksi.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Summan viitoittamalla tiellä

Kansallinen datakeskusinto tuntuu hiipuneen sen jälkeen, kun Google asettui taloksi vanhaan paperitehtaaseen Summassa.

Näin ei onneksi ole. Alueelliset kehitysyritykset etsivät aktiivisesti uusia tietointensiivisiä toimijoita metsäyhtiöiltä vapautuneisiin tehdastiloihin.

Tieteen tietotekniikan keskus CSC rakentaa jo kovaa vauhtia omaa datakeskustaan Kajaanin perinteiseen paperimiljööseen. Toinen UPM:n tehdas Voikkaalla oli vaihtoehto aikanaan jo Googlellekin.

Jälkiteollisella Suomella on kansainvälisessä kilpailussa sen verran vähän valttikortteja, että energiatehokkaiden konesalien kehittämisestä on pidettävä kiinni. Palvelinten suurin sähkönkulutusosuus syntyy jäähdytyksestä ja ilmastoinnista. Juuri niiden hoitamiseen virtaavien vesien varrella sijaitsevat paperitehtaat tarjoavat erinomaiset olosuhteet.

Lopulta tässäkin yhtälössä ratkaisevaa on markkinointi. Globaaleja jättejä lähestyvät monet muutkin investointeja halajavat maat.

Klassinen virhe olisi hakea prospekteja vain lännestä päin. Pitää muistaa, että Venäjällä on hurjasti kasvavia nettiyrityksiä, jotka ovat kotimaassaan suurempia kuin Google ja Facebook konsanaan.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Julkistieto auki - ja heti

Näin eduskuntavaalien alla poliitikkojen huomio keskittyy entistä enemmän kansantalouden suuriin kipupisteisiin. Kestävyysvaje ja työttömyys jyräävät alleen monet tärkeät teemat, myös tietoalojen vinkkelistä.

Julkisten tietokantojen ja rekisterien vajaakäyttö on suomalaisen tietoyhteiskunnan murheenkryyni. Se on ollut sitä koko internetajan, jolloin olisimme voineet kehittää uutta liiketoimintaa ja synnyttää uusia yrityksiä julkistiedon jalostamisen ympärille.

Näin on tehty hyvin tuloksin muun muassa Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa. Silti yksikään puolue ei ole profiloitunut julkistiedon vapauttajana.

Julkilausumia on kyllä riittänyt. Jo vuonna 2009 sähköisen viestinnän elinkeinopolitiikkaa pohtinut työryhmä katsoi viisaasti että ”julkisen sektorin tietojen tulisi olla nykyistä helpommin yksityisten yritysten käytettävissä näiden tarjoamissa digitaalisissa verkkopalveluissa”. Työryhmä viittasi sellaisiin tietolähteisiin, kuten julkiset kartat, lainsäädäntö, tilastot ja erilaiset rekisterit.

Esimerkiksi mediayhtiöillä on suuri intressi tällaisen tiedon hyödyntämiseen kaupallisissa palveluissaan. Niin on monella tiedon aggregaattoritarkoitukseen perustetulla kasvuyritykselläkin. Asunnonvälittäjien verkkopalvelut hyödyntävät jo julkista dataa siten, että asuntojen ostajat ja myyjät pystyvät tekemään valistuneempia päätöksiä. Myös moni tietohallinto- tai tietopalveluyksikkö voisi palvella organisaatiotaan paremmin, jos se pääsisi käsiksi relevanttiin julkisdataan ja jakaisi sitä edelleen.

Aina löytyy yhteiskunnallisia toimijoita, joiden mielestä minkään yksityisen toimijan ei sovi saada kilpailuetua julkishallinnon avulla. Tämän vanhan liiton näkemyksen mukaan on siis parempi, että tieto happanee piilotetuissa, epästandardeissa kannoissa, kuin että joku tekisi sillä bisnestä.

Onneksi ajat muuttuvat, mutta joku voisi kertoa siitä virkamiehillekin. Mahtipontisesti lanseeratun työ- ja elinkeinoministeriön piti olla suunnannäyttäjä uuden sukupolven public–private-kumppanuuksien rakentamiselle. No, ei ole ollut.

Julkistiedon avaaminen kaipaa nyt Findikaattorin kaltaisia päänavauksia. Valtioneuvoston kanslian ja Tilastokeskuksen palvelu on hieno työkalu yksittäisille tiedon tarvitsijoille mutta yritysulottuvuus puuttuu siitäkin.

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle, ”Digitaalinen agenda vuosille 2011–2020”, pitää sisällään oikeita toimenpiteitä ongelman ratkaisemiseksi. Se ei kuitenkaan vastuuta ketään, selonteko kun on.

Vasta vaalien jälkeen näemme, löytyykö voittajilta rohkeutta lähteä muuttamaan hallintokulttuuria, mitä julkistiedon vapauttaminenkin viime kädessä edellyttää.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Kaksi kalkkunaa ja Wrightin veljekset

Android-laitteet lyttäävät nyt nokialaisia älypuhelinmarkkinoilla mutta sosiaalisen median näyttämöllä Nokia johtaa Googlea 1–0.

Niin tyylipuhtaasti Stephen Elop kuittasi Googlen teknologiajohtajan Vic Gundotran Twitter-heiton kahdesta kalkkunasta. Elopin vastaus Wrightin veljeksistä eli ”kahdesta polkupyörävalmistajasta, jotka eräänä päivänä päättivät lentää”, levisi kulovalkean tavoin verkkomediassa.

Kilpailevien jättien ylimmän johdon (tai heidän apuriensa) välinen julkinen kuittailu ei ole uusi ilmiö. Oraclen Larry Ellison kehitti siitä aikoinaan taiteenlajin lähinnä julkisissa puheissaan ja haastatteluissaan.

Sosiaalinen media muuttaa tämänkin julkisuustaistelun pelisäännöt. Suora yhteys kuluttaviin massoihin ja viestien leviäminen maailman joka kolkkaan muutamissa minuuteissa nostaa näiden vaatimattomilta tuntuvien heittojen vaikuttavuuden aivan uudelle tasolle. Etenkin kun kyse on kulutuselektroniikasta, jonka ostopäätöksissä mielikuvat jyräävät rationaalisen ajattelun.

Suurten yritysten viestintästrategistit ovat entistä tiukemmilla. Pitää hoitaa niin sanotut lakisääteiset tiedotushommat sekä olla vielä verkossa salamannopea ja nokkela.

Sosiaalisen median hallitseminen on sitäkin kriittisempää, jos sattuu olemaan verkkoväen silmissä niin sanottu perinteinen yritys, jota vastassa ovat uudet coolit haastajat.

Turha kysyäkään, miten rintamalinja jakautuu nyt Nokian tai Microsoftin ja Apple tai Googlen välillä.

Ai niin, Elop ja Guntodra ovat vanhoja kollegoja Microsoftilta, joten heidän tweettailunsa voi olla myös kavereiden välistä naljailua. Jatkossa kaveruus on koetuksella.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Valtion pitäisi näyttää mallia vihreydessä

Vihreä ict on pudonnut alan hypekäyrällä alaspäin. Samoin kävi ilmastonmuutoksen torjunnalle yleensäkin, kun globaali talouskriisi pyyhkäisi Al Goren ja kumppanit pois valokeilasta

Se voi olla hyväkin. Kun bisnes luisti vielä kaikilla hyvin, teknisten laitteiden ja palvelujen toimittajat rakensivat ympäristöstrategiansa markkinointi edellä. Seurauksena oli viherpesua ja viherpiperrystä, sloganeita ja raportteja.

Näin mikä tahansa trendi käyttäytyykin. Ensi vaiheen ylilyöntien jälkeen uudet ideat ja teknologiat jalostuvat aidoksi tekemiseksi. Kokonaisten valmistus- ja toimitusketjujen ekotehokkaat toimintamallit tekevät vasta tuloaan.

Tieto- ja viestintätekniikka on keskimääräistä ympäristötietoisempi teollisuudenala mutta senkin piirissä ekologisuus nähdään liian kapeasti. Julkinen keskustelukin on keskittynyt laitteiden energiansäästön ja kierrätyksen ympärille. Ja tietysti paperittomaan toimistoon.

Tietotekniset laitteet ovat varmasti alan näkyvin ja ympäristöä kuormittavin lopputuotos. Vihreän ict:n todellinen potentiaali on kuitenkin sen monipuolisessa hyödyntämisessä kaikessa yksilöiden ja yhteisöjen välisessä toiminnassa.

Tekesin hiljattain järjestämä Vihreä ict -kilpailu oli tärkeä kotimainen päänavaus uusien ympäristöä huomioivien innovaatioiden kehittämiseksi tietotekniikan avulla. Tietoviikko oli mukana kilpailun tuomaristossa.

Sekä yritysten että tutkimuslaitosten parhaat kilpailuhankkeet nostivat esiin poikkitieteellisyyden ja yhteistyön merkityksen, jos ja kun tavoitteena on suuren mittakaavan ympäristövaikutus. Voittajaehdokkaat sovelsivat teknologiaa luovasti läpi pitkien toimintoketjujen. Esimerkiksi Aalto-yliopiston ympäristötekniikan tutkijoiden vetämä Kierrätyspalvelin-hanke ulottaa jätteiden vähentämisen tarpeen ja toisaalta palkitsemisen jokaiseen kotitalouteen asti.

Myös vihreän ict:n leviämisessä pallo päätyykin lopulta asiakkaalle, yksittäiselle yritykselle ja kuluttajalle. Ovatko ne valmiita maksamaan enemmän jätehuollosta, autosta tai vaikka konesalipalvelusta, jos se on toteutettu kestävän kehityksen mukaisesti?

Valtion pitäisi näyttää jälleen kerran mallia. Julkisissa kilpailutuksissa tuotteiden ja palvelujen ekologisuus on yleisenä toiveena, mutta vaikuttaako se tarjousten pisteytykseen ja lopullisiin valintoihin? Oikeasti.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Riskirahoitus kuntoon, tuleva hallitus!

Kauniista puheista ja hyvistä aloitteista huolimatta suomalainen innovaatiojärjestelmä seisoo yhä heikoilla jaloilla. Heikkouden syy on kasvuyritysten aikaisen vaiheen rahoitus, jonka toimimattomuus lamauttaa yritysten dynamiikkaa.

Yksi hälyttävä loppupään seuraus on se, ettei Nasdaq-OMX Helsinkiin tule enää uusia yrityksiä. Eikä varsinkaan tivi/ict-alalta. Alan viimeistä aitoa uuslistautujaa saa hakea vuosituhannen vaihteen teknokuplasta. Sen jälkeen listautumiskortilla ovat flirttailleet mediassa esimerkiksi Fujitsu Servicesin edeltäjät ja Enfo.

Toki listautuminen voi olla rahoitusmuotona katoavaa kansanperinnettä. Halpaa rahaa on muutenkin tarjolla, vaikka pankista.

Ruotsin ja Tanskan kokemus on kuitenkin päinvastainen. Niiden vireitä listautumismarkkinoita on pidetty hallinnollisesti kevyemmän First North -listan ansiona. Suomessa tällä vaihtoehtomarkkinapaikalla on neljän vuoden jälkeen kokonaista kolme yritystä, eikä yhtään tivi-alalta.

Pelottavin ajatus on se, ettei suppilon alkupäässä kerta kaikkiaan ole riittävästi hyviä kasvuyrityksiä. Sellaisia sijoituskohteita, jotka jonain päivänä jalostuisivat vientikelpoisiksi bisneksiksi – oman tai vieraan pääoman turvin.

Viime vuosien yrityskauppojen perusteella pelko on turha. Suomessa syntyy lupaavia liikeideoita ja teknologioita. Ne vain päätyvät ulkomaisille omistajille jo varhaisessa vaiheessa. Sinänsä tämä voi olla monelle yritykselle kansainvälistymisen ja kasvun kannalta oikea ratkaisu.

Moni yrittäjä ei kuitenkaan ole löytänyt kotimaasta edes rahoittajavaihtoehtoa. Suomessa aikaisen vaiheen riskirahoittaminen on monella kriteerillä henkihieverissä.

Aktiivisten pääomasijoittajien määrä on oleellisesti vähentynyt ja sen myötä myös rahavirrat ovat tyrehtyneet. Jo vuonna 2009 pääomasijoituksia suomalaisiin kohdeyhtiöihin tehtiin tietokone- ja kuluttajaelektroniikka -alalla yli kolmannes vähemmän kuin edellisvuonna. Viime vuosi ei tuonut tilanteeseen oleellista helpotusta.

Valtio on tullut hätiin rakentamalla Finnveran pääomasijoitussiivestä Veraventuresta keskitetyn instrumentin julkiselle riskirahoitukselle. Yhtälö ei ole toiminut. Julkisrahoituksen kasvava rooli suhteellisen kapealla sektorilla on itse asiassa karkoittanut yksityistä rahaa vaikka molempia tarvitaan.

Niinpä viestintäministeri Suvi Lindén peräänkuulutti tammikuussa julkishallinnon ja yksityispuolen yhteisiä toimia ”aloittavien tietotekniikkayritysten rahoittamiseen”. Asia on niin tärkeä, että kuulutus ei riitä. Riskirahoituksen kriisiä on lähdettävä ratkaisemaan myös tulevassa hallitusohjelmassa.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Puhutko Englishia vai Globishia?

Olet kokkareilla kansainvälisessä seurassa. Haluat saada äänesi kuuluviin - aivan kuten intialainen, ruotsalainen ja saksalainen kollegasi. Keskustelua kuitenkin hallitsee, kuten aina, se sama britti tai jenkki.

Tuntuuko tilanne tutulta? Asetelmaan vaikuttavat monet henkilökohtaiset ominaisuudet ja sosiaaliset taidot mutta isona tekijänä myös kielitaito. Sitä onkin sitten montaa lajia.

Suomalaisilla on kuulemma hyvä kielipää. Ulkomaiset vieraat muistavat aina (vähän turhankin innokkaasti) kehua kouluenglantiamme, jossa suunnilleen oikeat sanat löytyvät ja verbit taipuvat oikein.

Ylivoimainen enemmistö suomalaisista kuitenkin vain kuuntelee sujuvasti englantia. Hyvällä tuurilla nauramme oikeassa kohdasssa muiden jutuille. Valmiiksi kirjoitettu puhekin sujuu, mutta annas olla kun siirrytään paneeleihin, väittelyihin tai vapaamuotoisiin keskusteluihin. Ei tarvitse edes mainita nimeltä kotoisia poliitikkoja ja huippujohtajia, jotka pärjäävät englannillaan vain siihen asti kun tv-kamerat ovat päällä.

Valtaosa suomalaisista puhuukin vain Globishia. Financial Timesin kolumnisti Simon Kuper määrittelee sen "yksinkertaiseksi, tylsäksi versioksi englannista, josta puuttuvat idiomit (metaforat) ja jossa on kapea sanavarasto".

Globish ei riitä, kun pitää toimia ja vaikuttaa kansainvälisissä yhteyksissä ja organisaatioissa stubmaisen sujuvasti. Globishilla voi vain peesata, seurata ja vastata tavallisiin kysymyksiin. Sillä ei johdeta keskustelua, oteta aloitetta omiin käsiin, ilmaista suuria tunteita tai omaa persoonallisuutta.

Nyt on toki muodikasta opiskella kiinaa tai venäjää ja erikoistua sitä kautta yhdelle alueelle, mutta toistaiseksi globalisaatio on vain vahvistanut englannin kielen valta-asemaa. Sama vaikutus on ollut amerikkalaistaustaisilla sosiaalisen median verkostoilla.

Niinpä natiiveilla tai vastaavan tason saavuttaneilla englannin kielen taitajilla on valtava kilpailuetu globishin puhujiin nähden. Kumpaan ryhmään sinä kuulut?

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Tuhansien murheellisten raporttien maa

Tuhansien murheellisten raporttien maa. Sitä me olimme, kunnes tuli maabrändivaltuuskunnan ”Tehtävä Suomelle”. Toivottavasti se muuttaa julkisten raporttien laatimisen ja varsinkin niiden ”tulosviestinnän” kulttuurin.

Kuten asiaan kuuluu, Jorma Ollilan johtaman valtuuskunnan työ on saanut osakseen sekä kiitosta että kritiikkiä. Jälkimmäinen on ollut osin kohtuutonta, sillä kriitikkojen mukaan brändiraportin olisi pitänyt ratkaista maan yhteiskunnalliset ongelmat nuorten syrjäytymisestä pitkäaikaistyöttömyyteen. Tämä ei voi olla brändityöryhmän tehtävä.

Raportin suuri oivallus on käytännönläheinen ja ratkaisukeskeinen lähestymistapa, joka on purettu tehtäviksi kaikille yhteiskunnallisille toimijoille: kansalaisille, taloyhtiöille yrityksille ja virastoille. Esimerkiksi: ”Opiskelen tietotekniikkaa – ja opetan sitä vanhemmilleni.” Yksinkertaista mutta kaunista.

Maabrändi on toki intohimoinen asia, mutta silti raportin julkistusta seurannut keskustelu sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa on ollut harvinaisen aktiivista ja laadukasta. Viestin läpimenoa on edesauttanut paketin ammattitaitoinen tarjoilu kaikissa kanavissa alkaen tehtäväsuomelle.fi-verkkopalvelusta.

Lisäksi monet yritykset ja yhteisöt ovat jo ottaneet valtuuskunnan haasteen vastaan ja ryhtyneet toteuttamaan tehtäviään. Oletteko ennen kuulleet valtiollisesta raportista, joka johtaa mikrotason toimintaan parissa viikossa?

Samoihin aikoihin Valtioneuvosto julkistaa liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellun selonteon eduskunnalle. Sen nimi on Tuottava ja uudistuva Suomi – Digitaalinen agenda vuosille 2011–2020. Hyvä nimi tälläkin raportilla. Sen agendan noudattaminen on suorastaan edellytys maabrändivision toteutumiselle.

Selonteosta nousee uutiskynnyksen yli lähinnä suomalaisten rakastamat tiedonsiirtoyhteydet: ”Nopeat, sadan megan laajakaistayhteydet saadaan vuoden 2015 loppuun mennessä lähes kaikkien vakinaisten asuntojen sekä yritysten ja julkishallinnon toimipaikkojen ulottuville.”

Tärkeää, kriittistäkin asiaa, mutta missä on 38-sivuisen tekstiä pursuavan raportin innostus ja intohimo. Missä ovat sen viestinnälliset kärjet sekä konkreettiset tehtävät sinulle ja minulle?

Hyvällä tuurilla eduskunta ehtii käsitellä selontekoa ennen ensi kevään eduskuntavaaleja. Sen jälkeen seuraamme mielenkiinnolla, palataanko tähän digitaaliseen agendaan enää koskaan.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Sitä (it:ltä) saa, mitä tilaa

Onko ”it” teidän yrityksessänne tukitoiminto vai jopa liiketoiminnan kehityskumppani? Vastaus riippuu siitä, keneltä kysytään ja miten it funktiona sekä yksikkönä määritellään.

Puhutaanko silloin laiteinfrasta, tietokoneista ja matkapuhelimista? Vai puhutaanko tietojärjestelmistä, jotka ovat niin syvällä bisneksen ytimessä, ettei näitä kahta voi oikeastaan erottaa toisistaan.

Pitkän linjan tietohallintojohtaja Teppo Sulonen kirjoittaa Tietoviikon CIO-lehdessä, miten ”tietohallinto ja tietotekniikan tuottaminen sekoitetaan sujuvasti”. Ylimmän johdon ei pitäisi sekoittaa, sillä sitä (it:ltä) saa mitä tilaa. Siinä mielessä kyse on ihan tyypillisestä palvelutoiminnosta.

Tietotekniikan tuottamisen ja hallitsemisen ero on ajankohtainen näin budjetoinnin aikaan. Ensi vuonna moni toimiala näyttää jättävän laman viimeiset rippeet taakseen ja niiden johtavat yritykset hakevat taas uutta kasvua.

Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että it-budjetit olisivat merkittävästi kasvamaan päin. Itse asiassa tutkimuslaitos Gartner odottaa länsieurooppalaisten yritysten tietotekniikkamenojen kutistuvan tänä vuonna yli kolme prosenttia jo valmiiksi heikosta vuoden 2009 tasosta. Tämä tekee Euroopasta maailman hitaimmin kasvavan it-markkina-alueen.

Tietohallintojen ja niiden teknologiatoimittajien lieka pysyy siis tiukkana. Viime vuosikymmenillä muodikas it-organisaation hajauttaminen bisnesyksiköihin on vaihtunut tiukkaan keskittämiseen. Lähtökohtaisesti kansainvälisten yritysten maayhtiöitä palvelee keskusjohtoinen, prosessiltaan ja työkaluiltaan viimeisen päälle standardoitu it-organisaatio.

Ulkoistaminen ja off-shoring ovat edenneet rinta rinnan keskittämisen kanssa. Yritys sijoittaa it-palvelutuotantonsa maihin, joissa tuotanto on kustannustehokasta ja jotka ovat lähellä sen päämarkkinoita. Wärtsilän tuoreet tietohallintojärjestelyt ovat hyvä esimerkki globaalisti toimivan yrityksen toimintamallista.

Pelkkään it-budjettikehitykseen tuijottaminen olisi virhe. Palvelutuotannon tehostaminen on elinehto, josta ei tarvitse hirveästi enää keskustella. Olennaista on se, kyetäänkö perustuotannosta ja ylläpidosta vapautuvat it-resurssit kanavoimaan liiketoiminnan kehitykseen ja innovaatioon.

Kysymys on jossain määrin toimialariippuvainen, mutta edellyttää ennen kaikkea kokonaisvaltaista ja modernia tietohallinnon johtamista. Riippumatta siitä, mikä titteli kyseisellä johtajalla on ja kelle hän raportoi.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

Tablettisodat alkoivat

E-kirja lukeutui Helsingin kirjamessujen pettymyksiin. Odotuksiin nähden uusia uljaita laite- ja palvelukonseptijulkistuksia nähtiin vähän.

Eikä ihme. Täällä sisältöpuolella digitaaliseen tuotantoon ja jakeluun siirtyminen ei ole mikään kevyt kalvoharjoitus. Jokainen mediayritys painiskelee lukulaitestrategian kanssa, mutta parhaimmillaankin se on vielä joukko arvauksia ja kokeiluja. Pelikenttä on harvinaisen sekava.

Kuten niin monesti ennenkin, laitevalmistajat ovat näiden markkinoiden rakennusvaiheen ainoita varmoja voittajia. Varsinainen lukulaitekategoria näyttää tosin jäävän marginaaliseksi verrattuna mediatabletteihin, joita myydään Gartnerin mukaan tänä vuonna maailmassa 20 miljoonaa ja ensi vuonna jo 55 miljoonaa yksikköä.

Applen iPadin etumatka on huima, mutta kaikki volyymivalmistajat ovat tulossa mediatablettien markkinoille. Samsungin, Dellin ja kumppanien aseena on Android-alusta, kun taas HP pyrkii keksimään Palmin WebOS-käyttöjärjestelmän uudelleen tabletteihin. Näyttää pahasti siltä, että Nokialta menee tämä alkuräjähdys ohi.

Mediatabletti on siitä kiva laite myydä, että kysyntä ylittää tarjonnan. Myyntiluvut olisivat ihan eri luokkaa, jos edellä mainittuja laitteita olisi saatavissa kaikissa maissa. Varsinkin Apple kärsii pahasta komponenttipulasta, jonka takia iPadin toimitukset Pohjoismaihin ovat lykkääntyneet toistuvasti.

Ipad on hyvä esimerkki viihdelaitteesta, joka leviää väkisinkin yrityskäyttöön. Tietohallinto voi vastustaa mediatablettien tukemista aikansa mutta ääni muuttuu kellossa, kun toimitusjohtaja tuo lättynsä pöydälle ja vaatii siihen firman sim-korttia.

Tietohallinnon on siis hyvä varautua yrityssovellusten kehityspaineisiin tableteille – ja muutenkin kuin markkinointiviestinnässä. Esimerkiksi suunnittelu- ja projektivetoisilla valmistavan teollisuuden aloilla tablettien käyttäjäystävällisyys yhdistettynä globaaliin jakeluvoimaan edustaa huimaa bisnespotentiaalia.

Ei siis huijata itseämme samalla tavalla kuin kustannus- ja painoteollisuudessa. Niiden traditionalistit käyvät nyt ankaraa lobbauskampanjaa marginalisoidakseen sähköisen lukemisen. Se on ymmärrettävää mutta turhaa.

Lehti ja kirja pitävät edelleen pintansa, mutta se ei kumoa Negroponten lakia, jonka mukaan kaikki asiat jotka ovat digitalisoitavissa, myös muuttuvat digitaalisiksi. Jollain aikavälillä.

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.

Tivitalk

It-ongelmista kannattaa kertoa

"Tietojärjestelmät kestivät Hullujen Päivien kysyntäpiikin!”

”Verkkopankki siirrettiin uuteen laiteympäristöön ilman palvelukatkoksia!”

Tällaisia tietotekniikkaotsikoita emme saaneet lukea tässäkään kuussa vaan juuri niitä päinvastaisia. Media tarttui hanakasti sekä Sammon viimeisimpiin verkkopankkiongelmiin että Luottokunnan korttimaksuhäiriöihin Stockmannin vuotuisessa asiakasryysiksessä.

Mutta eihän toimittajia kiinnostakaan se, että asiat toimivat. Koskaan ei kirjoiteta siitä pienestä ihmeestä, että miljardit globaalit maksutransaktiot menevät päivittäin tismalleen oikein.

Niin, elämä ei ole reilua. Toimialan puolesta harmittaa kuitenkin sen profiloituminen valtamediassa vain epäonnistumisten kautta.

It-ongelmia on ollut ja tulee aina olemaan, mutta mikä niistä kertomisessa on niin vaikeaa.

Edellä mainituissakin tapauksissa päätoimijat jättäytyivät jälleen kerran median vietäväksi sen sijaan, että olisivat itse tulleet voimakkaasti ja ennaltaehkäisevästi julkisuuteen. Seurauksena liikkeelle lähtee väärää informaatiota ja salaliittoteorioita, ei vähiten sosiaalisessa mediassa. Sylttytehtaan palveluntarjoajia ja teknologiatoimittajia vedetään lokaan riippumatta siitä, oliko niillä siihen osaa tai arpaa.

Luottokunta sentään julkaisi kuuden rivin tiedotteen, jossa se ilmoitti tutkivansa Stockmannin maksuliikennevian syytä. Kriisiviestinnän opit ovat tässä kohtaa yksiselitteisiä: kerro mahdollisimman nopeasti kaikki, mitä ongelmasta tiedät ja mitä sen ratkaisemiseksi tehdään.

Järjestelmätekniset ongelmat ovat toki kaikkea muuta kuin yksinkertaisia. Taustalla olevien tekijöiden ja niiden välisten riippuvuussuhteiden määrä on suuri, joskus jopa tuntematon. Tämä ei kuitenkaan estä määrätietoista tiedottamista, kunhan kaikki asianosaiset, yleensä tietohallinto, viestintä ja teknologiakumppani, toimivat tehokkaasti tiiminä.

Varsinkin loppuasiakkaiden palvelutasoon vaikuttavassa vikatilanteessa nopea ja yhdenmukainen tiedotus ulospäin on ensisijainen tavoite. Keskinäistä syyttelyä ehtii harjoittaa myöhemmin.

Kaiken edellytys on tietysti se, että kriisitilanteita varten on yleensä valmistauduttu ja että viestinnälliset toimintamallit ovat olemassa.

Näissä tilanteissa asianomaisten toimijoiden aito kumppanuus myös mitataan. Kuinka hyvin tietohallinto ja viestintä tuntevat toisensa teidän organisaatiossanne?

Kirjoittaja on Tietoviikon päätoimittaja.