Pöhinää
Jarkko Vesa, 26.3.2010, 13:26Sosiaalinen media tuli meidänkin firmaan
Nyt on sitten meidänkin työpaikalla siirrytty virallisesti sosiaalisen median
aikakauteen, kun intrassa käynnistyi tällä viikolla omalle väelle suunnattu
blogi. Henkilöstökyselyissä on toivottu uusia keskustelukanavia ja
vuorovaikutusta talon eri yksiköiden sekä johdon ja henkilöstön välille.
Blogin myötä ajatustenvaihdolle on nyt ainakin teoriassa edellytykset. Aika
näyttää, ottaako porukka uuden blogin omakseen vai jääkö blogi perinteisen
tyylin yksisuuntaiseksi kommunikaatioksi.
Itselläni on hyviä kokemuksia siitä, että tällaiset talon oman väen blogit voivat tulla suosituiksi keskustelufoorumeiksi. Se vie vain oman aikansa. Kun aikanaan mediatalo SBS Finlandissa käynnistettiiin intrassa omat blogit Voicen, Iskelmän, uusien medioiden ja myynnin porukoille, niin alussa väki oli melko pidättyväistä. Kävijätilastot osoittivat, että blogeja luettiin paljon, vaikka varsinaisia kommentteja blogikirjoituksiin tuli vähän. Me suomalaiset taidamme olla aika varovaisia kommentoimaan asioita, ainakin silloin kuin pitäisi ottaa kantaa työpaikan asioihin julkisesti omalla nimellä.
Ehkä talon sisäisissä blogeissa pitäisi sallia kommentointi nimimerkeillä, jotta kannanotoista tulisi räväkämpiä. Palautetta keskustelunavauksista saa usein sähköpostilla tai ihmisten kanssa jutellessa. SBS:n blogien suosiota selitti varmasti osaltaan se, että porukka oli nuorta ja ulospäinsuuntautunutta mediaväkeä.
Hyvä vierailija!
Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.
Yhteisöllisistä välineistä on kyllä paljonkin hyötyä kun ihmiset oppivat YHTEISÖLLISEN VIESTINNÄN lainalaisuudet. Lähinnä kyse on sosiaalipsykologiasta, mutta ihan selkokielellä sanottuna kyse on ennen muuta tilannetajusta.
Kasvokkain useimmilla meistä on ihan OK tilannetaju. Kirjoitellessamme kasvottomille ihmisille - itsekin kasvottomina - aivoissamme olevat sisäsyntyiset mekanismit eivät läheskään aina toimi. Niinpä tilannetaju heikkenee ja pelot ja aggressiot nousevat luonnollisesti paljon useammin pinnalle kun emme täysin koe tajuavamme ja hallitsevamme tilannetta.
Sopivalla koulutuksella yrityksen henkilöstä oppii vuorovaikutustaidot, joiden myötä yhteisöllisillä välineillä tehtävän yhteistyön mielekkyys ja tehokkuus kasvavat.
Tai sitten tuo kasvoton verkkokommunikointin on vain ihmiselle biologisesti niin vierasta - mehän eläinlajina olemme kehittyneet kommunikointiin kasvotusten. Tiedostettu ja tietostamaton biologinen toimintamme on hioutunut siihen vuosimiljoonia... kunnes sitten pari-kolmekymmentä vuotta sitten tuli sähköinen sosiaalinen media, ircistä lähtien. Ihmisen ei vain muutu niin nopeasti - ja ehkä noissa sosiaalisen medioiden toteutuksessa on vielä paljon kehitettävää, käyttäjälähtöisemmiksi - nyt niissä on menty vielä siitä mistä aita on busineksen teolle matalin, muttei niinkään käyttäjille tehokkain.


Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.