Pöhinää
Jarkko Vesa, 12.1.2010, 13:44Hyvästi Facebook

Näin uuden vuoden alkaessa ihmiset tekevät kaikenlaisia yleviä päätöksiä. Minä päätin lopettaa Facebook-tilini vastalauseena palvelun epäonnistuneille uudistuksille. Mutta lopettaminen ei ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelin.
Kun aikanaan liityin Facebookin jäseneksi mediatalo SBS Finlandin kehitysjohtajana ollessani, oma Facebook-maailmani oli hauska paikka. Voicen ja Iskelmän vauhdikas porukka liittyi lähes kokonaisuudessaan palveluun, jolloin naamakirja suorastaan pursui elämää ja huumoria. SBS:n värikkäät ajat jäivät taakse, joten viime syksynä päätin pitää suursiivouksen Facebookissani, mikä osoittautui suureksi virheeksi. Naamakirja muuttui yhtäkkiä aika tylsäksi paikaksi, kun ex-duunikavereiden sekoilut jäivät pois. Jäljelle jäänyt Facebook-kaveripiiri oli hillitympää ja asiallisempaa, joten oman Facebook-maailman sisällöt muuttuivat kertalaakista. Vähän kuin olisi vaihtanut Iltalehden Kauppalehteen.
Syyssiivouksen tekeminen oli tietysti täysin oma valinta, joten sen aiheuttamasta Facebookin tylsistymisestä on turha valittaa. Sen sijaan Facebookissa syksyllä tehdyt yksityisyyden suojan ja toiminnallisuuden uudistukset tulivat yllättäen ja pyytämättä. Ainakin oma fiilis oli, että Facebookin uudistus ei vienyt palvelun käytettävyyttä ainakaan parempaan suuntaan.
Hyvä vierailija!
Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.
Olisi ehkä kannattanut jättää tämä kirjoittamatta, tai ainakin julkaisematta?
Status-päivitykset saa aikajärjestykseen vaihtamalla news feedin live feediin. Napit ovat vierekkäin sivun ylälaidassa.
Facebookista eroaminen on nyt siis niinku tosi in ja hot!!!
-Ootsä facebookissa?
-En. Enää.
-Vau! (punastuen) mmm... ...en mäkää!
"Mutta tuumasta toimeen. Ensimmäinen selvitettävä asia on, miten oman profiilin saa poistettua. Homma hoituu onneksi teknisesti helposti parilla klikkauksella."
Vaan kun se profiili ei poistu mihinkään. Se vain nukahtaa mutta kaikki mitä siellä oli on ja pysyy


Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.