Pöhinää
Jarkko Vesa, 9.6.2010, 14:56Synkkä ja epäluuloinen kansa

Taas kerran piti oikein pysähtyä ihmettelemään meidän suomalaisten synkkää sielunmaisemaa, kun lueskeli Microsoftin uuden tutkimus- ja tuotekehityskeskuksen perustamisesta kertoneen uutisen kommentteja Talentumin sivustoilla. Siinä missä moni eurooppalainen olisi aidosti innostunut amerikkalaisen ohjelmistojätin päätöksestä investoida tutkimuskeskukseen Suomen kaltaisessa pienessä maassa, näkee suomalainen hankkeen taustalla välittömästi kieroja salajuonia.
Uutiskommenteissa arveltiin, että Microsoft yrittää värvätä lupaavia nuoria koodareita aivopestäväksi yhtiön leiriin. Mikä pöyristyttävintä, tutkimuskeskus on uutisen mukaan tarkoitus perustaa Aalto-yliopiston yhteyteen. Ja koska Aalto-yliopistoa rahoitetaan julkisin varoin, oli erään kommentoijan näkemyksen mukaan kyseessä rahansiirto Suomen valtiolta amerikkalaisyritykselle.
Microsoftin päätös tutkimus- ja kehityskeskuksen perustamisesta onkin siis katala juoni saada käsi Suomen valtion taskuun. Toinen salaliittoteoria liittyy avoimen lähdekoodin käyttöön julkisella sektorilla. Pyrkiikö Microsoft vaikuttamaan julkisen sektorin valintoihin esiintymällä innovaatiojärjestelmän hyväntekijänä? Erään kommentin mukaan rahavirtojen kääntäminen oikeasti Suomeen päin vaatisi avoimen lähdekoodin käyttöä ja markkinoiden luomista kotimaisille toimijoille. Tutkimuskeskuksen avulla Microsoft yrittää vain suojella suuria lisenssitulojaan julkisen sektorin puolelta.
Hyvä vierailija!
Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.
Kannattaa todella muodostaa käsityksensä asioista keskustelupalstojen perusteella.
Siellä kansan parhaat voimat osallistuvat pyyteettömästi yhteiskunnan kehittämiseen. Me included.
Liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei kannata noista juttujen kommenteista vetää, koska kyseessä ei ole ns. edustava otos Suomen kansasta. Porukka on hyvin valikoitunut. Fiksummat tekevät jotain ihan muuta.
Kuule Jarkko,
On varmaan onnellista olla naiivi ja syödä ilmaisia lounaita.


Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.