Tietoviikko
Etusivu Keskustelu CIO Kehittäjälle Blogit Tapahtumat TiviDuunit Videot 250   Microsoft Areena White papers
Lähetä
Tulosta
Jaa

LÄHETÄ KAVERILLE

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Pöhinää

Jarkko Vesa, 16.3.2009, 11:54

Mobiilitelevisiolla on takanaan loistava tulevaisuus

Kun aloitin mobiili­televisio­hommat syksyllä 2007 radio- ja tv-yhtiö SBS Finlandin kehitysjohtajana, tilanne näytti ruusuiselta. Euroopan komissio oli valinnut dvb-h-standardin Euroopan mobiilitelevision pohjaksi ja maalaili valoisia tulevaisuudenkuvia kasvupotentiaalista.

Digita sai pikku hiljaa dvb-h-verkkonsa peittoa kasvatettua ja sisältöjäkin oli muutaman televisiokanavan verran. Päätelaitepuoli sen sijaan oli ongelma, kuten se on ollut koko dvb-h-puuhastelun ajan. Syksyllä 2008 Suomessa oli ehkä parituhatta kännykkää, joilla mobiilitelkkaria pystyi katsomaan. Näistä lähinnä Nokian N77-puhelimista valtaosa taisi olla kehityskäytössä.

Vaan eipä näytä tilanne kovin paljon paremmalta tänäkään päivänä. Nokian sivuilta löytyi tasan yksi mobiilitelevisiota tukeva kännykkämalli eli N96. Nokia on ajanut vahvasti dvb-h-standardia, mutta panostus päätelaitteisiin on ollut aika vaatimatonta. Taitaa Nokiaakin kiinnostaa enemmän ip-pohjainen sisällönjakelu kännyköihin.


Hyvä vierailija!

Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.

Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.

--> Juttu jatkuu

Lähetä
Tulosta
Jaa

LÄHETÄ KAVERILLE

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Ovi
Kirjautuminen

Uusimmat
  • 7:45 Onko sähköpostitilisi tiedot vuodettu nettiin? Tarkista tämän sivuston avulla
  • 7:39 Paljastaako Nokia Barcelonassa uuden älypuhelimen?
  • 7:27 Nokian viimeisestä Symbian-puhelimesta on tulossa todellinen kamerapuhelin
  • 7:04 Varo master data -projekteja
  • 8.2. Hakkereiden vinkit verkkoninjalle: näin surffaat anonyymisti
Luetuimmat
Päivä Viikko Kuukausi
Hakkereiden vinkit verkkoninjalle: näin surffaat anonyymisti  »
Windows muutti Suomen roolin - "Symbian oli Nokian oma"   »
Nokia vahvisti: jopa 1 000 lähtee Salosta  »
Nokia esitteli hulvattoman mobiilipalvelun - "vahinko"  »
Adoben uusi pilvipalvelu: 50 taalalla koko Creative Suite  »
Lumia vs. iPhone: tässä tulokset   »
Nokia esitteli hulvattoman mobiilipalvelun - "vahinko"  »
Mullistaako iPhone 5 mobiilimaksut?  »
Työmatkalainen, näin vältyt auton tuulilasin skrapaamiselta  »
Tämä kännykkäalan grafiikka on surullista nähtävää  »
Käyttäjät raivoissaan: Nokian Lumia ei toimi niin kuin pitäisi!  »
Suomi allekirjoitti pahamaineisen Acta-sopimuksen - "Sopaakin pahempi"?  »
Suomalaisiin verkkopankkeihin hyökättiin - "tähän saakka on selvitty säikähdyksellä"  »
Lumia vs. iPhone: tässä tulokset   »
Tappoiko Yhdysvaltain hallitus pilven?  »
MOKAT

Nokia esitteli hulvattoman mobiilipalvelun - "vahinko"

Vahingossa julkaistun blogikirjoituksen mukaan Hello-palvelun avulla voitaisiin puhumisesta työkavereiden kanssa luopua kokonaan.

ICT-AMATTILAISTEN MEDIA
Tilaa päivän it-uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje ilmestyy arkisin, ja se on helppo perua.



  »

TIVI-VAIKUTTAJAT
100 tivi-vaikuttajaa 2011

Heitä it-ala kuuntelee. Tietoviikko valitsi yhdeksännen kerran 100 tivi-vaikuttajaa.  »

KERRO MEILLE

Paras johtajapesti naiselle?

  1. CIO
  2. Hr-johtaja
  3. Viestintäjohtaja
  4. Toimitusjohtaja
  5. Myyntijohtaja
  6. Kehitysjohtaja
  7. Teknologiajohtaja
  8. Perheenpääjohtaja
  • CIO:
    18%
  • Hr-johtaja:
    18%
  • Viestintäjohtaja:
    9%
  • Toimitusjohtaja:
    6%
  • Myyntijohtaja:
    9%
  • Kehitysjohtaja:
    9%
  • Teknologiajohtaja:
    6%
  • Perheenpääjohtaja:
    26%
Avoimia työpaikkoja
Samlink
Java-sovelluskehittäjä
CadON Oy
Myyntipäällikkö
Kaikki avoimet Tivi-alan työpaikat:
Kaikki avoimet tekniset työpaikat:
Kaikki uusimmat työpaikat:
Lisää työpaikkoja
VIDEOT
Ihastuitko raitiovaunussa? Jaa kuva koko maailmalle

Crushed Communications tarjoaa kolmella sivullaan mahdollisuuden jakaa muulle maailmalle kuvia salaisesta ihastuksestasi.  »

TOSIASIOITA TYÖELÄMÄSTÄ
"Luovuin sähköpostista, koska huomasin että tuottavuuteni laski"

IBM:n yhteisöevankelista Luis Suarez hylkäsi työsähköpostin kolme vuotta sitten. Hän suosittelee samaa muillekin.  »

MOBIILISURFFAUS
Nokian puhelimet ovat tässä asiassa maailman huipulla

Internetiä kännykällään surffaavista 40 prosenttia tekee sen nokialaisella, selviää StatCounter-yrityksen tekemästä maailmanlaajuisesta selvityksestä.  »

LINUX
Linus Torvaldsin rekisterikilpi herättää hilpeyttä

"Nörttien kuningas".   »

PIRAATTISIVUSTOT
Piraattipalvelut ahtaalla: nyt vaikeni BTjunkie

Lopetuspäätös seurasi Pirate Bayn ja Megauploadin saamia syytteitä ja tuomioita.  »

ICT STANDARD FORUMIN BLOGI
Sanna Siniketo
Kuka vastaa it-hallinnon osaamisen kehittämisestä?

Kenen vastuulla sinun mielestäsi on tietohallinnon henkilöstön osaamisen kehittäminen? Mitäs jos pysähtyisit hetkeksi pohtimaan asiaa Kaarlon tarinan kautta.  »

NOKIA
Nokia vahvistaa: lumenvalkea Lumia tulossa pian

Nokian Facebook-sivuilla julkaisema kuva antaa vihiä siitä, että valkoinen Lumia-puhelin tulisi pian.  »

TYÖLLISYYS
Teinitytöt, it-ala tarvitsee teitä

Tuoreiden lukujen mukaan vain 17 prosenttia alan työntekijöistä on naispuolisia. Iso-Britanniassa oppisopimuskoulutusta pyritään tarjoamaan tytöille yhä enemmän.  »

TURVASATAMA
Kimmo Rousku
Tekninen tietoturvallisuus - rautaa rajalle, mutta miksi?

Usealle käyttäjälle tietoturvallisuus on sama kuin virustorjunta ja palomuuri.   »

SURFFAAJAN PARATIISI
Santtu Toivonen
Ei KVG vaan KVFB

Parhaimmatkaan hakukoneet eivät osaa vastata kaikenlaisiin kysymyksiin, ainakaan vielä. Sosiaalisen median yhteisöt voivat tarjota nopeita vastauksia tiedonjanoiselle.   »

SOFTALISENSSIT
Firmat maksavat turhista ohjelmistolisensseistä

Brittifirmat polttavat ylimääräistä rahaa ohjelmistolisensseihin, koska ne eivät pidä tarpeeksi tarkkaa ohjelmistokirjanpitoa.  »

WINDOWS 8
Microsoft tuulettaa Windowsia - 17 vuotta vanha Start-nappula katoaa

Suuria muutoksia tulossa seuraavaan Windowsiin.  »

KÄYTTÖJÄRJESTELMÄT
Paljastuivatko seuraavan Windows Phone -version ominaisuudet?

Tietoja Microsoftin Windows Phine 8:n ominaisuuksista tihkuu julkisuuteen.  »

ICT-AMATTILAISTEN MEDIA
Tilaa Tivi

Ja tiedät, mistä alalla puhutaan.  »

PALAUTE
Lähetä uutisvinkki

Tiedätkö it-maailman tapahtumasta, josta muidenkin pitäisi tietää?   »

Suositukset
Avoimia työpaikkoja
Experts in Application Management Services
SENIOR DEVELOPMENT CHEMIST
Projektipäälliköitä / Rakennesuunnittelu
Jännitettyjen betonirakenteiden asiantuntija
LVI-suunnittelun projektipäällikkö
Lisää työpaikkoja
Tietoviikko 2/2012

Mitä jos...?

Millainen projekti siitä syntyisi, jos Suomi päättäisi palata markkaan?

  • Tilaa Tietoviikko  »
  • Tilaa Tivin uutiskirje  »
  • Tietoviikon toimitus  »
  • Mediatiedot  »
  • Online-ilmoitukset  »
  • Osoitteenmuutos  »
  • About Tietoviikko  »
  • Palaute  »
Uusi Suomi
Puolustusvoimat sanoi sen ääneen: ”Nyt otetaan riskiä”  »
Yllättävä ehdotus: ”Tehkää Helsingistä Suur-Sipoo”  »
Kreikassa vielä yksi kiista  »
Paha tappio – Timo Soini astuu esiin  »
Kuuma Dragsvik-kysymys – kaksi vihjausta  »
KAUPPALEHTI
Tryg miettii Suomen-toimintojen myyntiä  »
Kapina-Ahonen haluaa kuntien tehtävät keskusteluun  »
Jättikaupunki kylmää naapureita  »
Ihalainen: Nokian naiset työllistyvät paperimiehiä helpommin  »
Kokoomuksen Sarkomaa ylistää metropolia  »
Afterdawn
Microsoft paljasti Windows 8 beta -julkaisun päivämäärän  »
Canonical lopettaa Kubuntun kehityksen tukemisen  »
Kommentti: Windows 8 ja ARM-tabletit tuovat halpaa tehoa myös työkäyttöön  »
Triblerin ansiosta tiedostonjakoa ei voida estää muuten kuin sulkemalla Internet  »
Testissä Transformer Prime - Asuksen huipputehokas tabletti  »
Iltalehti
Jääpuikko sotki Ruotsin junaliikenteen  »
Psykiatrien mielestä Breivik oli peliriippuvainen  »
Euroryhmä päättämään Kreikan tukemisesta  »
Saako Soini sapiskaa kampanjastaan?  »
Eiliset uutiset synkensivät maailman: ”Miten meidän nyt käy?”  »




© 1998-2010 Talentum Oyj Talentum vaihde: 0204 42 40 Talentum tilaajapalvelu puh: 0204 42 4100
Lehdet: tilaajapalvelu@talentum.fi Kirjat: kirjat@talentum.fi
Verkkopalvelut: asiakaspalvelu@talentum.com
Talentum.com myynti: onlinemyynti@talentum.com
Talentum verkkopalvelut: Vastaavat toimittajat
Käyttäjäsopimus/rekisteriseloste
*) Puhelun hinta (sis. alv 23 %): Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min.
Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt/min. Ulkomailta ao. maan ulkomaanpuhelumaksu.