Kolumni
Kim Väisänen, 4.5.2011, 15:36Kyllä se syyllinen löytyy

Television a-alkuisessa keskusteluohjelmassa rakentajien yhteenliittymän hallituksen jäsen kehui kotimaisen rakentamisen laatua. Haastattelija yritti painaa päälle kuin se kuuluisa yleinen syyttäjä muistuttaen tuoreista hometaloskandaaleista ja vettyneistä villoista yhdellä jos toisellakin rakennustyömaalla.
Haastattelijaa kompanneen asuntoministerin mukaan ammattiylpeyskin on kuulemma katoavaa kansanperinnettä. Lisäksi yhä suuremmissa määrin tapahtuva loputon ketjuttaminen on johtanut siihen, että mikäli alihankkijan alihankkijaa ei omista epärehellinen ketku, montussa on semmoinen töissä. Pimeästi, kuinkas muutenkaan.
Haastateltavan ja haastetun pokka piti, ja omakehu pysyi vähintäänkin riittävällä tasolla. Rakennusalan ongelmat ovat kuulemma marginaalisia suhteessa rakentamisen volyymiin. Tilastolliseksi faktaksi löytyi rakennuspampun oman yrityksen vuosittainen takuukorjausprosentti, joka oli niinkin alhainen kuin neljä promillea. Luku kuulosti uskomattomalta kunnes muutaman minuutin päästä paljastui, että rakennusalan yritykset olivat tuottaneet kyseisenä vuonna keskimäärin voittoa 1–3 prosenttia.
Hyvä vierailija!
Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.


Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.