Kolumni
Pirjo Salo, 23.1.2011, 11:25Huhuu - onko joku verkkokokouksessa?

Onkohan kukaan miettinyt, kuinka turhauttavaksi kokouksiin osallistuminen voi lopulta muuttua. Joskus menneessä nuoruudessani luulin, ettei sen pahempaa kokousta voi ollakaan, kuin teiniliiton kukkopoikien keskinäinen pörhistely ja nokittelu oman kotkotuksensa innoittamana. Ne olivat muistini mukaan tuntikausia kestäviä kokouksia, joissa vuoron perään siteerattiin Schopenhaueria ja luettiin ääneen liiton sääntöjä.
Niihin ei onneksi ole ollut paluuta mutta tekniikan kehittyessä on päästy aivan uusiin korkeuksiin sillä käyrällä, jonka alareunassa on ”ei voisi vähempää kiinnostaa” ja loppupäässä on adrenaliinin ja kohonneen veranpaineen tajunnan räjäyttävä cocktail.
Kakkosvaiheen kokouksissa seitsemäntoista henkeä piirteli tulostettuihin kokousmateriaaleihin kukkasia, neliöitä ja pieniä suloisia pörröeläimiä. 1990-luvulla saattoi myös pelata nokialaisella mato-peliä tai lähetellä tekstareita. Samassa kokoustilassa yksi onneton sitten esitteli samaista kokousmateriaalia kuolemattomin ’ööö, tota, tässä nyt niinku olisi näitä vertailulukuja, jotka, totanoin, ovat varmaan kaikille ihan selviä elikkä ymmärrettäviä’ -lausahduksin.
Hyvä vierailija!
Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.
Minun työpaikallani ei ole verkkokokouksia. Puolentoista tunnin kokouksen kestää paremmin väsymättä kuin kahden tunnin kokouksen.
Jos näin menee tiedolla, on teidän kokouskulttuuri pielessä. Kokousta johdetaan, siinä on tiukka agenda ja sellaiset, jotka eivät osallistu, pullautetaan pihalle.
Verkkokous on parhaimpia työkaluja, mutta kuten kaikkia työkaluja, tulee sitä käyttää oikein.
Videokuva auttaa asiaa.
Ja sitten kun vielä muutama ulkomaalainen mukana huonolla mikrofonilla niin soppa on valmis...mut säästettiinhän me matkakuluissa.


Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.