Moore ottaa turpaan
Tivi-markkinat kaivavat kuoppaa itselleen. Kuopan nimi on kasvavat hiilidioksidipäästöt. Jo nyt tietotekniikkateollisuus päästää ilmoille hiilidioksidia yhtä paljon kuin lentäminen.
Savuna ilmaan haihtuvat myös unelmamme mobiilista vallankumouksesta, kaikkialle mikroprosessoreita, antureita ja verkkoja levittävästä ubiikkiyhteiskunnasta sekä kehittyvien maiden noususta jälkiteollisiksi ohi kurjuutta luovan teollistumisvaiheen.
Tänäkin vuonna maailmassa valmistetaan miljardi kännykkää ja neljännesmiljardi pc:tä. Mikropiirejä lähes kymmenen per lärvi. Eikä kukaan jaksa laskea, montako digitaalista tallenninta valmistuu. Kaikki näistä muuttavat ilmastoa tehtaalla, laivassa, käytössä ja kaatopaikalla tai kierrätyksessä.
Energiansäästön kannalta teknologia ei todellakaan kehity. Autojen moottorien energiatehokkuus on noussut huimasti sitten öljykriisin. Autojen energiankulutus ei ole laskenut. Uudet ominaisuudet syövät teknologisen kehityksen: puhelin, ilmastointi, radio, automatiikka.
Analyytikkoyritys Gartner arvioi, että uudet tehokkaat palvelimet käyttävät 3–4-kertaisen määrän energiaa aiempiin verrattuna. Tulevaisuuden it-budjetista menee tällöin puolet sähkölaskuun. Ennen haittaverojen, kiintiöiden ja päästökaupan nostamaa energianhintaa.
Yksin Googlella arvellaan olevan puolisen miljoonaa serveriä. Ja yhtiö rakentaa parhaillaan 600 000 palvelimen uutta datakeskusta.
Toisaalta: informaatioteknologia mahdollistaa suuremman älykkyyden ja sitä kautta pienemmän hukan lähes kaikissa prosesseissa saunan lämmittämisestä pc:n käyttöön. Se nostaa energiatehokkuutta ja tuottaa kuin tyhjästä lisäarvoa, joka on usein immateriaalista. Ilman sitä emme kävisi kauppaa sisällöillä ja palveluilla.
Ikävä kyllä olemme aina rajatun, materiaalisen maailman vankeja. Ja nyt alkaa olla erittäin ahdasta. Vuonna 2050 lähes kymmenen miljardia ihmistä kantavassa, tuntemiltamme resursseilta erittäin niukassa maailmassa mikään ei voi kasvaa ikuisesti eikä olla rajatonta.
Ammattibloggaaja Nicholas Carr (IT Does not Matter) on laskenut, että Secondlifen virtuaalihahmo kuluttaa yhtä paljon energiaa kuin keskiverto brasilialainen. Maksullisen ja ilmaisen musiikin ja elokuvien virta maailman kolkasta toiseen on sekin erityisen energiaintensiivistä.
Kun parturi ostaa immateriaalipalveluista saamallaan rahalla etelänmatkan, on urbaanin palvelun ja likaisen raskaan teollisuuden välillä vain matkatoimisto. Kun lataan mp3:n koneelleni, joku toinen maksaa osan sähkölaskustani. Ilmastolaskua ei vielä kukaan.
Koneiden lyhyt käyttöikä on myös suuri ongelma. Meidän tulisi hidastaa laatikoiden vuolasta virtaa Kiinan ja kaatopaikan välillä. Se, mikä on aiemmin ollut itseään ruokkivan kasvumarkkinan merkki, on ilmastokriisin vuosisadalla kirous.
Niin kauan kuin teollisuus mittaa menestystään ”In Shipped Units”, toivoa muusta tuskin on. Kuka uskaltaisi tuottaa informaatioteknologiaa todellakin palveluna, eikä vain laitetuotannon kiihdyttäjänä?
Toimialan suhdetta ilmastonmuutokseen ei ratkaise toimistokoneiden sammuttaminen yöksi, ei niin kauan kuin koneet kestävät vain muutaman vuoden ja niiden käyttö syö yhä enemmän energiaa, kotona ja Googlen serverifarmilla.
Laitevalmistajat uinuvat ja ilmastonmuutos ei näy strategisella tasolla. Esimerkiksi Nokia kertoo muutamalla rivillä sivuillaan ilmastonmuutoksesta kaiken: ”As Nokia does not have any heavy manufacturing operations it is considered a low-impact company when it comes to energy use and CO2 emissions”. Apple vaivaantuu vielä vähempään.
Jotain on myös alkanut tapahtua. IBM ilmoitti sijoittavansa miljardi dollaria vuodessa ”vihreiden teknologioiden” kehittämiseen ja levittämiseen. Ensi vuonna kaikilla on ilmastostrategia.
Ja nyt suljen koneen.
Kirjoittaja on Demos Helsingin tutkija ja Tietoviikon kolumnisti.
