Käyttö & liittymä
Santtu Toivonen, 14.7.2010, 13:00Kyllä nettiväki aina yhden mustekalan päihittää

Hiljan päättyneiden jalkapallon mm-kisojen aikaan verkon uutispalveluihin tuli tiettävästi suurempia kävijäpiikkejä kuin milloinkaan aiemmin netin historiassa. Kyse on siis todella globaalista ja kansoja yhdistävästä tapahtumasta.
Toistaiseksi netin liikennettä ja erityisesti siellä liikkuvaa sisältöä tarkastellaan lähinnä jälkikäteen, erilaisia yhteenvetoja ja analyyseja varten. Mutta veikkaan, että kun pallo neljän vuoden kuluttua putoaa Brasiliassa, meillä on käytössämme jos jonkinlaisia koneistoja ja menetelmiä myös ennusteiden tekemiseen.
Nyt käydyissä kisoissa saksalainen mustekala varasti median huomion oikeaan osuneilla ”ennusteillaan”. Mustekala-Paulin metodi voittajajoukkueen valitsemiseksi liittyi vahvasti perustarpeiden tyydyttämiseen: sille tarjottiin kahta laatikkoa, jossa oli seuraavaksi kamppailevien maiden lippujen lisäksi ruokaa. Se, kumman laatikon kimppuun Paul kävi, viittasi tulevaan oletettuun voittajaan.
Hyvä vierailija!
Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.


Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.