Brutto ja netti
Seppo Roponen, 17.2.2009, 8:24FAQ: Taantuman nettivaikutukset
Taantuman heijastuminen sähköisten palveluiden kehitykseen mietityttää monia,
eikä syyttä. Minulle tulleiden kyselyiden perusteella innostuin laatimaan
taantuman digivaikutuksia käsittelevän FAQ:n. Olkaa hyvät.
1. Miten käy verkkokaupan vuonna 2009?
Taantuman vaikutukset tuntuvat verkkokaupassa melko samalla tavalla kuin perinteisissä myyntikanavissa. Taantumasta kärsivät tuoteryhmät ovat vaikeuksissa kaikissa kanavissa. Kuitenkin monissa tuoteryhmissä verkkokauppa kärsinee hieman vähemmän kuin perinteinen kauppa – osin siksi, että verkkokauppa kasvattaa koko ajan suhteellista osuuttaan monien tuoteryhmien myynnistä.
2. Kannattaako meidän toimialallamme olla aktiivinen sähköisten palveluiden kehityksessä?
Luultavasti kannattaa. Toimialojen väliset erot ovat todella merkittäviä. Suhdanneherkillä toimialoilla digitaalinen aktivoituminen voi olla täysin kriittistä. Esimerkiksi asumisessa ja matkailussa ei kannata liikaa laskea perinteisten markkinointi- ja myyntikanavien varaan. Toisaalta myös kauneudenhoidon ja terveydenhoidon alalla lähestytään hetkeä, jolloin palveluvaraukset siirtyvät entistä enemmän verkkoon.
Hyvä vierailija!
Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.

