Analyytikot
Leena Mäntysaari, 20.10.2009, 8:53Mitä hyötyä bisnesprosessien ulkoistamisesta on?

Marketvisio on seurannut tiiviisti jo usean vuoden ajan liiketoimintaprosessien ulkoistuskehitystä (business process outsourcing, bpo). Kohteena ovat lähinnä sellaiset liiketoimintaprosessit, joissa it-ratkaisuilla on merkittävä, jopa ratkaisevan tärkeä rooli. Tällöin ulkoistuksiin sisältyy usein prosessikehityksen ohella järjestelmäkehitystä tai it-ulkoistusta.
Viimeisin laajempi selvitys liiketoimintaprosessien ulkoistustilanteesta isoimmissa suomalaisissa yrityksissä tehtiin alkusyksystä. Kasvun vauhdittumista on odoteltu jo vuosia. Yleisvaikutelma on kuitenkin edelleen se, että liikkeelle on lähdetty erittäin varovaisesti ja tilanne näyttää kohtalaisen vakiintuneelta. Eniten on ulkoistettu taloushallintoa, henkilöstöhallintoa ja logistiikkaa, mutta niitäkään ei vielä mitenkään laajassa mittakaavassa. Kysymys on lähinnä pienten osien tai osaprosessien ulkoistamisesta. Laajempien kokonaisuuksien ulkoistaminen on harvinaista.

Markkina näyttää vielä jossain määrin kehittymättömältä. Toiminnot halutaan pitää omissa käsissä ja itse tekemisen kulttuuri on vielä vahvasti vallitseva. Näyttäisi siltä, että muutosvastarinta ja pelko kontrollin menetyksestä hillitsee ulkoistusintoa. Lisäksi ulkoistamisen ei uskota tuovan mitään erityistä lisäarvoa vallitsevaan käytäntöön.
Hyvä vierailija!
Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.
No voihan yrityksen omistava johto aina tehdä lopullisen ratkaisun ja ulkoistaa kaiken: myy yrityksen ja ostaa tilalle sijoitusrahaston osuuksia. Tässä alkaakin kupletin juoni paljastua. Kun jokin toiminto ulkoistetaan, sen ansaitsema tulos ulkoistetaan samalla.
Ulkoistettiin meilläkin tal.hall. serverin ylläpito. Uusi serveri ei kerta kaikkiaan olisi mahtunut konesaliin, joten oli fyysinen pakko, kun vanhaakaan ei voinut noin vain hävittää. Aulassa olisi ollut vapaita lattianeliöitä, mutta se ei ole sopiva ympäristö serverille. Ulkoistaminen maksaa 500/kk, kun uuden serverin olisi ostanut parilla tonnilla. Mutta pääasia oli, että halvalla saatiin.
Jotenkin minusta tuntuu, että johtajat eivät osaa laskea...


Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.