TUTKIMUKSET
Aleksi Kolehmainen, 1.6.2010, 13:48Tieto lojuu suomalaisyrityksissä levällään
Liiketoimintakriittinen tieto on suomalaisyrityksissä heikoissa kantimissa.
Näin väittää Aalto-yliopiston ja ohjelmistopalveluyhtiö Solteqin
tekemä tutkimus.
Esimerkiksi sama asiakas saattaa olla järjestelmissä useilla nimillä ja saman tuotteen tiedot jopa kymmenillä tuotenimikkeillä. Suuri osa liiketoiminnalle tärkeästä tietoudesta on järjestelmissä levällään.
Johtava tutkija Tomi Dahlberg Aalto-yliopistosta arvioi tiedotteessa, että heikko hallinta aiheuttaa muun muassa ylisuuria varastoja, menetettyjä etuja ostoissa ja päällekkäisyyksiä asiakassuhteiden hoidossa.
Hyvä vierailija!
Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.
ANALYTIIKKA
Emma Kauppi, 23.9.2010 16:47IBM avaa Eurooppaan kolme analytiikkakeskusta
Keskukset painottuvat muun muassa rahavaroihin, kuljetuksiin ja toimitusketjun hallintaan. »
YRITYSOSTOT
Emma Kauppi, 8.6.2010 12:23Innofactor laajentaa Microsoft-osaamistaan yritysostolla
Ohjelmistoyhtiö osti Microsoftin bi-ratkaisuja tuottavan Visual Managementin. »
BISNES YHTEISÖPALVELUISSA
Juha-Matti Mäntylä, Talouselämä, 12.5.2010 14:57Facebook-tieto hyötykäyttöön bisneksessä
BUSINESS INTELLIGENCE
Emma Kauppi, 27.5.2010 14:03Pentahon avoimen lähdekoodin bi-ratkaisut Suomeen
BI
Jonna Vuokola, 27.8.2009 9:38Bisnesanalyysi jyllää, kun erp ei myy
Jim Goodnightin johtama SAS Institute ei säikähdä älymarkkinoiden konsolidoitumista. »
BUDJETTI
Kauko Ollila, Kim S. Nash, 27.11.2008 17:05Viisi tapaa parantaa it:n suorituskykyä ja säästää



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.