BUSINESS INTELLIGENCE
Jaana Ahlblad, 25.4.2008, 0:00Bi arkipäiväistyy
Business intelligence -saralla riittää niitettävää, vaikka paljon on jo puitu. Isot yritykset ovat saamassa erp ja crm-asiansa kuntoon ja voimavarat voi nyt keskittää bi:hin.
Ensimmäiseen aaltoon hyppäävät pyrkivät yhdenmukaistamaan ja virtaviivaistamaan bi-järjestelmillä raportointimenetelmänsä. Toisessa aallossa yhtiöt pohtivat järjestelmistä löytyvän tiedon analysointimahdollisuuksia, ja parhaassa tapauksessa mukaan otetaan myös ulkopuolelta, kuten asiakkaista tai kilpailijoista saatavaa tietoa.
”Olemme nyt toisen aallon edessä, ja se tulee olemaan iso. Viidessä
vuodessa yrityksissä siirrytään yksittäisistä, taktisista
bi-järjestelmistä laajempien bi-strategioiden suunnitteluun”,
Market-Visiolla aihetta tutkinut Tero Kulha
sanoo.
Hyvä vierailija!
Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.
ANALYTIIKKA
Emma Kauppi, 23.9.2010 16:47IBM avaa Eurooppaan kolme analytiikkakeskusta
Keskukset painottuvat muun muassa rahavaroihin, kuljetuksiin ja toimitusketjun hallintaan. »
YRITYSOSTOT
Emma Kauppi, 8.6.2010 12:23Innofactor laajentaa Microsoft-osaamistaan yritysostolla
Ohjelmistoyhtiö osti Microsoftin bi-ratkaisuja tuottavan Visual Managementin. »
BISNES YHTEISÖPALVELUISSA
Juha-Matti Mäntylä, Talouselämä, 12.5.2010 14:57Facebook-tieto hyötykäyttöön bisneksessä
BUSINESS INTELLIGENCE
Emma Kauppi, 27.5.2010 14:03Pentahon avoimen lähdekoodin bi-ratkaisut Suomeen
BI
Jonna Vuokola, 27.8.2009 9:38Bisnesanalyysi jyllää, kun erp ei myy
Jim Goodnightin johtama SAS Institute ei säikähdä älymarkkinoiden konsolidoitumista. »
BUDJETTI
Kauko Ollila, Kim S. Nash, 27.11.2008 17:05Viisi tapaa parantaa it:n suorituskykyä ja säästää


