IHMISET
Jonna Vuokola, 18.11.2009, 7:00Luovuus piilee pallossa
Kun isovanhemmat kysyvät IBM:n innovaatiojohtaja Ville Peltolalta, mitä hän tekee työkseen, vastaus on tarkoin harkittu.
”Olen timantinkaivaja.”

Luova työ bisneselämässä ei ole keksintöjen pohtimista yksin kellarissa vaan oikeiden ihmisten ja asioiden löytämistä ja yhteentörmäyttämistä.
”Sitä me teemme; etsimme piilossa olevia helmiä ja jaamme niitä asiakkaille ja kollegoille. Työtäni on hyvin pitkälti löytää suuresta organisaatiosta parhaat ja sopivimmat ihmiset toteuttamaan asiakkaillemme projekteja. Kun ihmiset toteuttavat työssään omia intohimojaan, syntyy jotain uutta”, 33-vuotias Peltola tietää.
Suomessa hänen työtään on muun muassa henkilökunnan ideoiden kerääminen ja luova sparraaminen. Päätyönään hän kuitenkin keskittyy yrityksen ja asiakkaan välisen liiketoiminnan innovoimiseen kansainvälisessä tiimissä.
Innovaatio on hänen mukaansa terminä nuhruinen, loppuunkäytetty.
”On ihan sama asia, mitä sanaa käytetään, kaikkialla innovoidaan.”
Silti hän tietää, mistä luovuudessa on pohjimmiltaan kysymys. Jatkuva innostuminen on perusedellytys.
Legot ubiikissa
Viimeksi Peltola innostui legoroboteista: ”Legot stimuloivat luovuutta ihan mielettömästi.”
Työpaikalle Helsingin Munkkiniemeen on juuri tilattu Mindstorms-legosarjapaketteja. Niissä legorakennelmiin voi kytkeä erilaisia sensoreita moottoreista kompasseihin ja ultraääneen. Robotit voi sitten kytkeä omaan tietokoneeseen ja niihin voi ohjelmoida älyä.
”YouTubessa on esimerkiksi kilpailuja, kuka rakentaa robotin, joka pystyy ratkaisemaan Rubikin kuution.”
Peltola on menossa lähiaikoina ala-asteelle kertomaan tietotekniikka-alasta. Silloin puhutaan paljon myös legoista.
Innovaattori tietää, että esitykset pitää rakentaa uudella tavalla, jotta koululaisetkin innostuvat.
”Legojen avulla voin hyvin havainnollistaa esimerkiksi sitä, mitä on ubiikkiyhteiskunta. Seuraava kysymys oppilaille kuuluu, eikö olisi mielenkiintoista olla rakentamassa tällaista maailmaa.”
Peltola on aina pelannut erilaisia pallopelejä, ja pomppiva esine inspiroi häntä edelleen. Pallo kun on hänelle kaiken luovuuden alkulähde.
”Annan aina tuttujen lapsille lahjaksi pallon. Pallo ruokkii kaikkea mahdollista luovuutta.”
Rationalismi roskikseen
Työssään Peltola pohtii jatkuvasti, miten saada ihmiset rikkomaan tyypillistä rationaalista ajattelua. Ihmisen aivot on rakennettu niin, että ne lähtevät rakentamaan järjestystä.
”Tätä mekanismia on rikottava, muuten ei synny mitään uutta.”

Ville Peltola
- Suomen IBM:n innovaatiojohtaja, työskennellyt IBM:llä kuusi vuotta.
- DI, Teknillinen korkeakoulu 2002
- syntymäpaikka Rovaniemi
- ikä 33 vuotta
- harrastukset: lähes kaikki pallopelit, bridge
Peltolan suosikkiavaus työpajoissa on kirjoittaa fläppitaululle numerosarja 2,4,8, x, ja kysyä, mikä x on ja miksi. Tyypillisin vastaus on 16, ja perusteluna on se, että luku saadaan kertomalla edellinen luku kahdella.
”Ihan oikea vastaus, mutta yksinkertaisempi vastaus olisi ollut mikä tahansa kahdeksaa suurempi luku. Aivojen sisäänrakennettu logiikka on pystyttävä rikkomaan.”
Peltolan mukaan esimerkiksi koodaajat ovat työssään tottuneet siihen, että jossain vaiheessa kaikki tehty työ on hylättävä ja aloitettava se alusta.
Liikemaailmassa uutta syntyy usein yhteistyössä yrityksen ja asiakkaan - sekä kilpailijoiden - kanssa. Tämä vaatii luottamusta.
IBM:n arvot määriteltiin 2000-luvun alussa koko henkilöstön kattavassa reaaliaikaisessa verkkoaivoriihessä ”jameissa”. Jamit on yhtiön yleisesti käyttämä tapa saada myös asiakkaat ja kumppanit mukaan päätöksentekoon ja ideointiin.
Nobelistit kehiin
Jos Peltolalta olisi kysytty vuosi sitten hänen ykkösinnostuksenaihettaan, olisi vastauksena legojen sijaan ollut tekoäly.
Kun IBM:n Deep Blue -supertietokone pelasi vuonna 1997 sakkiottelun Garri Kasparovin kanssa, oli mediahuomio taattu. Nyt kohistaan siitä, kuinka Watson-tietojärjestelmä laitetaan pelaamaan suositun tietokilpailu Jeopardyn parhaimpia vastaan.
”Kone joutuu koville, sillä kilpailussa annetaan hyvin monitahoisia vihjeitä, mukana on sarkasmia ja huumoria.”
Tekoälyjärjestelmissä ei Peltolan mukaan enää uskota, että tietokoneelle voitaisiin opettaa kaikkea. Ennemminkin koneelle on luotava olosuhteet oppimiselle.
”Eräs kysymys kuuluu, voiko internet olla alusta tulevaisuuden älylle. Mehän opetamme internetiä koko ajan. Watson-projektissa on kyse siitä, miten tietokone saadaan ymmärtämään monimutkaista ihmiskieltä.”
Joku voisi ihmetellä, miten nuori, luova Peltola viihtyy niin hyvin jättimäisessä, perinteisessä it-talossa. Peltola näkee työnantajansa aivan toisin.
”Missään toisessa teknologiayrityksessä ei tehdä näin paljon perustutkimusta. Palkkalistoiltamme löytyy myös useampi nobelisti. On hienoa, kun suur-asiakkaalle voi sanoa, että mitäpä jos laittaisimme nobelistin ratkaisemaan liiketoimintaongelmanne.”
MIKÄ YRITYS?
Jonna Vuokola, 29.8.2010 15:23Webropol yllyttää epäileviä Tuomaita kokeilemaan
Kansainvälinen perheyritys Webropol kietoo tiedonkeruun ja analytiikan samaan sovellukseen »
IHMISET
Kauko Ollila, Kaisa Simola, 27.6.2010 12:15Hän on mister CA Suomi
CA:n uusi maajohtaja saapui taloon SQS Software Quality Systemsiltä. »
YRITTÄJYYS
Suvi Korhonen, MikroPC, 30.8.2010 14:05Yrittäjien kesäleirin paras startup valittiin
Summer of Startupsiin osallistui kymmenen työryhmää. Kisan voitti Arada Services. »
KIRJAT
Aleksi Kolehmainen, 14.7.2010 19:20Tarinoita Ameriikan raitilta
Suomalaisten it-yrittäjien kokemukset rapakon takaa koottiin yksiin kansiin. »
IHMISET
Annika Korpimies, 19.6.2010 12:15Digiumin ohjat Suomessa ovat Nupposen käsissä
Oppiminen on Digiumin uuden maajohtajan Jukka Nupposen työlistalla tärkein asia. »
UUDET YRITYKSET
Johanna Puustinen, 5.1.2010 9:18Salaperäinen kilpailija hyökkäämässä suomalaisten tietotekniikkamyyjien tontille
VAIKUTTAJAT
11.12.2009 8:20Tässä ovat uudet tivi-vaikuttajat 2009
Tivi-ammattilaisten kannattaa kuunnella ja seurata juuri nyt näitä nimiä. »
MIKÄ YRITYS
Annika Korpimies, 23.12.2009 19:16Blobo-pallo on uudenlainen pelikonsoli Suomesta - onnistuuko maailmanvalloitus?
Ball-IT hakee Blobo-pallollaan jalansijaa maailman pelimarkkinoilta. »

