Tietoviikko
Etusivu Taustat Kehittäjän kanava Keskustelu Blogit Tapahtumat Edut TiviDuunit Microsoft Areena   White papers
Lähetä
Tulosta
Jaa

LÄHETÄ KAVERILLE

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

VAIKUTTAJAT

11.12.2009, 8:20

Tässä ovat uudet tivi-vaikuttajat 2009

Sadan tivi-vaikuttajan lista on Tietoviikon toimituksen näkemys siitä, keitä alan ihmisiä tivi-ammattilaisten kannattaa kuunnella ja seurata juuri nyt. Tänä vuonna listalla on 33 uutta tai uusvanhaa nimeä.

Uusien nimien joukossa on aikamoisia paljonvartijoita, joiden työhön on lujasti toivoa iskostettu. Niin kuin Yrjö Benson, valtion it-johtaja. Tai vaikkapa Mika Helenius, joka nykyisessä opettajan työssään hahmottelee sitä, mitä Aalto-tuutista on jatkossa tuleva. Tai Antti Kivelä, mies suomalaisen it-ikonin Mikko Kososen rinnalla Sitran muutosjohtamisen moottorina.

Digitan toimitusjohtaja Sirpa Ojala on keskeinen taustavaikuttaja Suomen verkkoinfrastruktuurikentässä.

Ja Veli Pohjolainen, joka menestyksellisen it-uran jälkeen rakentaa Venäjällä it-palvelusektoria ja luo verkostoja suomalaiselle it-osaamiselle.

Tai Anni Ronkainen, tuo Googlen pesänvartija ja salaperäisen yhtiön paikallissilmätikku Suomessa Petri Kokon jälkeen.


Uudet (ja uusvanhat) tivi-vaikuttajat 2009

Reijo Aarnio

Reijo Aarnio: Mies, joka on jaksanut lukea Facebookin käyttöehdot!

Marko Ahtisaari : Dopplrin myynti teki miehestä taas Nokian sisäpiiriläisen.

Sari Baldauf : Kokenut, kokenut hallitusammattilainen, the vaikuttaja.

Yrjö Benson: Avainpaikka julkisen puolen it-pelikentällä. Monipuolinen kokemus onkin enemmän kuin tarpeen.

John Clarke

John Clarke: Maailmanluokan CIO maailmanluokan yrityksessä.

Eppie Eloranta : Tieken verkostoihmeellä on sata ja yksi rautaa tulessa aina.

Christina Forsgård: Aina tarmokas papupata elää ja hengittää it:stä ja it:lle.

Pentti Heikkinen: Pakottaa kotimaisen ohjelmistoalan hakemaan kilpailukykyä ja asemaa uusista lähtökohdista.

Mika Helenius: Rupesi proffaksi eikä siinä hommassa haittaa oma liiketoimintakokemus.

Kari A. Hintikka: Ala kaipaa sopivasti poikkitieteellistä aiheenkäsittelyä.

Antti Holmroos

Antti Holmroos: KuntaIT:n vetäjä on saanut tutustua myös kivireen työntämiseen narulla.

Tapio Huttula: It-työn haasteiden monisuuntaisessa ristiaallokossa soutaminen ei ole aivan helppoa.

Petteri Järvinen: Uusi vanha it:n popularisoija se vain jaksaa.

Ari Karppinen: Maayhtiön vahva vetäjä, merkittävimmille suomalaisille it-palveluasiakkaille paljon vartijana.

Jyrki Kasvi

Jyrki Kasvi: Kotisivut myös klingoniksi, voitteko kuvitella?

Antti Kivelä: Suomalaisen it-ikonin Mikko Kososen rinnalla Sitran muutosjohtamisen moottorina.

Petri Kokko: Aivan uudenlaiset ja vaativat luistelukuviot Kuukkelin pääpesäpaikassa.

Esa Korvenmaa: Tämä mies se tuntee verkot, olivatpa ne ip- tai ihmisverkkoja.

Jaakko Kuosmanen: Jalkauttaa menestyksellä moderneja metodeja niin it:tä hyödyntäviin kuin it-palveluyrityksiinkin.

Carl-Johan Lindfors: Suomalainen raskassarjalainen nousujohteessa Logican kansainvälisessä organisaatiossa.

Max Mickelsson: Verkostosuhteineen toista kertaa tehtäväänsä hoitava mies on kultakimpale yritykselleen.

Mårten Mickos

Mårten Mickos: Ymmärtää suomalaiset bisnesvahvuudet ja -heikkoudet.

Sirpa Ojala: Merkittävä taustavaikuttaja Suomen verkkoinfrastruktuurikentässä.

Veli Pohjolainen: Menestyksellisen it-uran jälkeen rakentaa it-palvelusektoria ja luo verkostoja Venäjällä.

Anni Ronkainen: Googlen pesänvartijaksi ja salaperäisen yhtiön silmätikuksi Suomessa Petri Kokon jälkeen.

Matti Salo: Napa on laivanrakennuksen maailman napa.

Antero Sarèn: Uudentyyppisten federoitujen verkkopalvelujen kehittämisen uranuurtaja Suomessa

Robert Serén

Robert Serén: Putsasi loputkin muistot reikäkorttiyhdistyksestä ja teki liitosta bisnes-it:n äänenkannattajan.

Lisa Sounio: Oli perustamassa ja johti yritystä, joka kelpasi Nokialle.

Teppo Turkki: Kokemusta ja näkemystä aasialaisista it-alan menestystarinoista.

Ville Vesterinen: ”Muuta maailmaa tai painu kotiin!”

Jukka Viitasaari: Ymmärryttänyt vanhakantaista teknologiateollisuutta uudesta ja tärkeästä toimialastaan.

Antti Vilpponen: ”Kasvuyrittäjyys on vuorien siirtämistä.”

Lähetä
Tulosta
Jaa

LÄHETÄ KAVERILLE

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Tässä ovat uudet tivi-vaikuttajat 2009 11.12.2009 9:56

Huikeaa kuinka Suomen ICT sektoria pyörittävästä Nokiasta ei ole ketään kovista keski-johdon kavereista mukana (ketkä oikeasti draivaavat siellä sekä ajattelua sekä suomea pyörittäviä investointeja).

Allalla pitkään ollut (ex noksulainen) Vastaa
Siirry keskusteluun / Katso kaikki kommentit

Tietoviikon 100 tivi-vaikuttajaa

Tietoviikon 100 tivi-vaikuttajaa -lista on toimituksen vuosittainen näkemys siitä, ketä tivi-ammattilaisten kannattaa kuunnella ja seurata. Näiden joukosta Tietoviikko valitsee lisäksi vuoden tivi-vaikuttajan.

Löytyvätkö viime vuoden listalta ne henkilöt, jotka sille kuuluivat? Kenen olisi pitänyt olla mukana tämän vuoden listalla? Anna palautetta, jos haluat vaikuttaa listan muotoutumiseen.

Tietoviikon 100 vaikuttajaa

  • 2009 »
  • 2008 »
  • 2007 »
  • 2006 »
  • 2005 »
  • 2004
  • 2003

Vuoden tivi-vaikuttaja

  • 2009: Mika Helenius, Aalto-yliopisto
  • 2008: Artturi Tarjanne, Nexit Ventures »
  • 2007: Rauni Hagman, Viestintävirasto »
  • 2006: Mårten Mickos, MySQL »
  • 2005:
    yleisöäänestys: Mikko Hyppönen, F-Secure
    tivi-päättäjien valinta: Pekka Viljakainen, TietoEnator

RSS
Ovi
Uusimmat uutiset
Ehtiikö Nokia tuoda ajoissa N-Padin?  »
Uusi työkalu haravoi erpistä haavat  »
Antti Oksasesta Tietoviikon ja MikroPC:n päätoimittaja  »
Samsung nosti älypuhelinmyyntinsä tavoitetta neljänneksellä  »
Spotify sai kumppanikseen laitevalmistajan  »
TIVI 250
Tietoviikon 14 nousevaa it-yritystä

250 suurimman tivi-yrityksen listalle kärkkyy useita uusia nimiä.  »

MIELIPIDE
Tommi Mikkonen
Webiä kudotaan yliopistoissakin

Javascriptin käyttämistä ei enää ihmetellä ja siitä tehdään väitöskirjojakin, Tommi Mikkonen vastaa Petteri Koposelle.  »

Ajankohtaisimmat työpaikat
IT-LAITEPALVELUN KOORDINAATTORIA
Berner Osakeyhtiö
TIETOHALLINTOJOHTAJA
PD Personnel Oy / Teboil Oy Ab
Lisää työpaikkoja
MIELIPIDE
Petteri Koponen
Tee väikkärisi javascriptistä!

Hyvistä javascript-osaajista on pula, mutta silti kielen merkitystä vähätellään, Petteri Koponen ihmettelee.  »

Tivi-yritykset
250 suurinta tivi-yritystä

Etsi ja vertaile yrityksiä tai rakenna oma taulukkosi.  »

YRITYSKAUPAT
Visma nappasi Severan

Norjalainen erp-talo Visma osti suomalaisen Severan, joka toimittaa asiantuntijayrityksille psa-toiminnanohjausjärjestelmiä.   »

IHMISET
Suuriin saappaisiin

Googlen Suomen-maajohtajana joulukuun alussa aloittanut Anni Ronkainen kokee astuneensa suuriin saappaisiin. Sitähän Petri Kokon paikalle istuminen kieltämättä on.   »

IHMISET
Hän on 21-vuotias tietoturvan suomalaistähti

Otto Ebeling purki viruskoodia jo peruskoulussa.  »

MIKÄ YRITYS?
Suomalaisfirma mielii indie-musiikin Spotifyksi

Virtuaaliyhteisö, online-musikkikauppa ja indie-bändeille mahdollisuus päästä kosketuksiin yleisön kanssa. Tällä yhdistelmällä suomalainen musiikkipalvelu Hitlantis pyrkii keräämään miljoonayleisön tänä vuonna.  »

IHMISET
Terveystalon CIO etsii keinoja potilaiden sähköiseen kohtaamiseen

Suomen Terveystalon tietohallintojohtaja Tuomas Otala kehittää tapoja potilaiden sähköiseen kohtaamiseen.  »

IHMISET
Acer-kauppiaasta kasvoi Academican pomo

Academican toimitusjohtaja Jarmo Tuovinen aloitti 1980-luvulla myymällä yhden tietokonemerkin laitteita. Nyt asiakkaita kiinnostavat virtuaaliset työasemat ja vihreä it.   »

MIKÄ YRITYS?
Koodiviidakko tihenee etelässä

Oululaisyhtiö haluaa luoda reiluja pelisääntöjä sähköpostimarkkinoille.  »

IHMISET
SAP Labsin luotsi

Elokuussa SAP Labs Finlandin eli entisen Wicomin toimitusjohtajan tehtävässä aloittanut Pekka Porkka vastaa SAP:n bcm-liiketoiminnan kehittämisestä maailmanlaajuisesti.  »

MIELIPIDE
Toimiva koodi ei ole ilmaista

"Osaava palvelu tai toimiva koodi maksaa rahaa. Uskokaa nyt tämä vihdoin ja viimein kaikki valtionhallinnon päättäjät", Kristian Salmi kirjoittaa.  »

NIMITYKSET
Mårten Mickos pääomasijoittajan leipiin

Entinen MyQSL:n toimitusjohtaja ja Sun Microsystemsin tietokantayksikön johtaja Mårten Mickos on aloittanut pääomasijoitusyhtiö Benchmark Capitalin palveluksessa.   »

NIMITYKSET
Suomalainen nousi Googlen johtoon

Googlen Suomen-johtaja Petri Kokko siirtyy kesäkuussa myynnin kehitysjohtajaksi yhtiön pääkonttoriin Yhdysvalloissa.  »

JOHTAJAT
Dopplr-kauppa vie Ahtisaaren takaisin Nokialle

Dopplrin perustaja ja toimitusjohtaja Marko Ahtisaari siirtyy johtajaksi Nokian Solutions-yksikköön.  »

IHMISET
Huumori on palannut alalle

1980-luvun lopussa Davalla aloittanut Ray Byman on nähnyt pitkän uransa aikana monia murroksia. Hänen mukaansa huumori on palannut it-alalle, ja pehmeämpiä arvoja kunnioitetaan taas.   »

MIELIPIDE
Sähköinen asiointi hiertää arjen tietoyhteiskuntaa

Tietoyhteiskuntamme ongelma ei ole sähköisten palveluiden määrä. Se kasvaa jatkuvasti, mutta palvelun laadussa on parannettavaa aivan perustason lakivaatimuksista lähtien.   »

NIMITYKSET
Farmisoftaa ei tehdä ylitöinä

"Esimiehenä pyrin resursoimaan työt niin, ettei ylitöitä tarvitsi tehdä", vakuuttaa osastopäällikkö Jarkko Ilomäki Maatalouden laskentakeskuksesta.   »

NIMITYKSET
Seniori vain titteliltään

"Tittelissäni sana senior viittaa toivottavasti osaamiseen, eikä ikään", naurahtaa 32-vuotias senior manager Perttu Venermo.  »

NIMITYKSET
Lipsanen hyppäsi CA:lle

"Maailmantaloudessa on eletty kovaa aikaa Kukaan ei nyt investoi miettimättä, miten investointi saadaan tuottamaan", analysoi ohjelmistotalo CA :n tuore myyntijohtaja Olli Lipsanen.  »

NIMITYKSET
Eiskonen valmentaa Microsoftin palvelutiimiä

Riitta Eiskonen, on aloittanut Microsoftin Services-yksikön vetäjänä. Yksikön työmaata ovat tietotekniikan konsultointi sekä premier-tukipalvelut, joilla varmistetaan tuotantoympäristöjen järjestelmällistä käytettävyyttä.  »

NIMITYKSET
Ensimmäinen toimitusjohtaja

Riku Niemelä on aloittanut Sesca Groupin toimitusjohtajana. Hän työskenteli aiemmin Sesca Drives -yksikön toimialajohtajana.   »

NIMITYKSET
It:n ja liiketoiminnan tulkki

"Tehtäväni on toimia tulkkina liiketoiminnan ja it:n välillä", kertoo Onnisen Suomen alueen ict-johtaja Janne Pekola.  »

NIMITYKSET
Konsultti purjehtii Pohjoismaihin

Kauppatieteiden tohtori Olli-Pekka Lumijärvi on aloittanut Accenturen perusteollisuustoimialan vetäjänä Pohjoismaissa.  »

CIO 09
Nokian John Clarkesta vuoden 2009 tietohallintojohtaja

Vuoden tieto­hallinto­johtaja johtaa tieto­hallintoa kuin liike­toimintaa ja on esimerkiksi tuonut perinteisen yritysriskien hallinnan tieto­tekniikka­puolelle, Tietoviikon CIO-raati perusteli valintaansa.  »

MIELIPITEET

Tivin keskusteluissa nyt

  • Kuluttajaorganisaatio: "Älä osta iPhone 4:ä"  »
  • Android vie ja Apple vikisee – jälleen  »
  • Viimeinen laastari Windows XP SP2:lle  »
  • Aika jättää kirjepostista  »
MIELIPIDE
Ari Uusikartano
Suomi-it ei parane pelkällä portaalilla

Risto Siilasmaa kritisoi Nordic CIO Gaalassa julkisen sektorin tietohallinnon ongelmia suorin sanoin. "Parjatun hallinnon näkövinkkelistä näkökulman yksipuolisuus kuitenkin alkaa jo toistaa itseään. Taas puhutaan enemmänkin muodosta kuin sisällöstä ja vioista enemmän kuin valtuuksista", kirjoittaa ulkoasiainministeriön tietohallintojohtaja Ari Uusikartano.  »

TOIMINNANOHJAUS
Viisi väärinkäsitystä erpistä

Luuletko tietäväsi kaiken toiminnanohjausjärjestelmistä? Mietipä näitä:   »
















© 1998-2010 Talentum Oyj Talentum vaihde: 0204 42 40 Talentum tilaajapalvelu puh: 0204 42 4100
Lehdet: tilaajapalvelu@talentum.fi Kirjat: kirjat@talentum.fi
Verkkopalvelut: asiakaspalvelu@talentum.com
Talentum.com myynti: onlinemyynti@talentum.com
Talentum verkkopalvelut: Vastaavat toimittajat
Käyttäjäsopimus/rekisteriseloste
*) Puhelun hinta (sis. alv 23 %): Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min.
Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt/min. Ulkomailta ao. maan ulkomaanpuhelumaksu.